Eilen oli siis ensimmäinen aamu 30 päivään, jolloin sain nukkua aamulla pitkään. Vaimensin sunnuntai-iltana kaikki mahdolliset hälyttävät ja soivat laitteet. Uni ei tullut silmään millään ennen kuin kahden jälkeen yöllä. Muutenkin yöt menee nyt pitkälti asentoa vaihtaessa kun milloin joku kohta puutuu ja milloin kolottaa tai painaa ja sitten kun vihdoin olisi hyvä ja nukuttaisi tosi paljon, niin tarvii mennä vessaan. :-D

Nousin kuitenkin vasta 10:22 ja koirien pikaisen hoidon jälkeen tulin vielä sänkyyn katsomaan telkkaria. Itse itselle petiin tarjoiltu aamiainen oli aika simppeli: kardemummacappuccino ja proteiinirahkapurkki. Tässä talossa on viime aikoina ollut ihan tosi huono palvelu (myös Moppikoira voi koska vain vahvistaa asian). 

Puolen päivän aikaan aloin vihdoin harkita ylösnousua ja vaatteiden pukemista niin, että pääsisin ulos. Ajattelin ottaa Focuksen taas käyttöön liki kolmen viikon tauon jälkeen. Isäni oli niin kiltti, että tyhjensi auton takaosan lasinvaihdon jälkeen kaikesta roinasta ja imuroi sieltä lasinsirpaleet pois. Ne jotka ovat joskus vilkaisseet autooni tietävät, että se ei olekaan mikään ihan pieni urakka. Isä raportoi sähköpostitse näin: Takaosa on imuroitu, siitä löytyi runsaasti roinaa josta heitin osan pois mutta siirsin suurin osa etuistuimille (alkaen bikinin yläosasta teräaseisiin kuten puukko ja mattoveitsi sekä 2 kpl haarukkaa pesuvadissa ja taskulamppu). Jep, kuulostaa ihan minun autoltani. :-D

"Roina" muuten täytti koko pelkääjänpaikan istuimen ja jalkatilan ja puolet kuskin penkistä. Ei ollutkaan mikään pieni urakka siirtää sitä kaikkea pois, että pääsisi ajamaan. Lajittelin tavaran muovipusseihin ja seuraava urakka onkin sitten käydä ne läpi ja pestä, kuivattaa ja tuulettaa kaikki vaatteet, makuupussit yms mitä sieltä löytyi.

Vaikka aikaa piti olla vähintään riittävästi, tuli silti hirveä kiire ehtiä Helsingin keskustaan kolmeksi tapaamaan personal traineria. Täytyy sanoa, että onneksi en etukäteen mainostanut olevani helppo tapaus vaan päinvastoin. Mutta silti, pt sai minun tapauksessa varmaan paljon enemmän päänvaivaa kuin olisi halunnut. Mutta ei auta, tilanne on mikä on ja pitää vaan yrittää luovia eteenpäin.
Pt otti puheeksi tulevista leikkauksista toipumisen. Öö, siis, toipuminen?? Minä olen vaan koko ajan ajatellut tämänhetkisiä kipuja ja olemisen hankaluutta ja nyt odotan vaan kovasti itse leikkauksiin pääsemistä. Olen keskittynyt tämänhetkiseen olotilaan niin voimakkaasti, että eipä ole tullut mieleenkään, että niistä operaatioista toipuminenkin vaatii sitten myös oman aikansa. Ai hitto.
Ylipäätään minkäänlainen rajoituksin toimiminen ei kuulu lainkaan minun repertuaariin. Viime keväänä ryömin ihan täysillä Kuopion pelastusopiston harjoitusalueen maanalaisissa tunneleissa käsi kipsissä. Ja kaatopaikalla. (Sillä reissulla kipsi repesi ja alkoi haista eli ei nekään näköjään ihan kaikkea kestä :-D)

Kotiin tullessa oli jo sovittuna lenkille lähtö myöhemmin illalla Satun kanssa joten ajattelin, että peruutan auton valmiiksi parkkiin niin on kivempi lähteä nokka valmiina menosuuntaan kun alkoi jo hämärtää. Mielestäni kaikki meni todella tyylikkäästi, kunnes astuin ulos autosta ja kiersin toiselle puolelle ottamaan tavaraa autosta. Puolet autosta olikin ihan penkassa ja ovea ei päässyt avaamaan ja takakulma oli sellaisessa betonipalkkikasassa! Melkoisen tukevasti.

Katsoin parhaaksi jättää Focuksen siihen ja palata asiaan seuraavana päivänä valoisaan aikaan. Vähän näytti siltä, että ei irtoa ilman apuvoimia ainakaan ennen kuin lumet sulaa. Ja oli silleen sopivasti poikittain pihatiellä, ettei aura-auto pääsisi ajamaan pihaan. Nyt on sitten hirveät paineet saada Volvo pysymään tiellä, koska muuten loppuu autot. Yksi kaveri tuosta kyliltä kyllä lupasi jo lähettää miehensä avuksi, on kuulemma hyvä irrottelemaan autoja lumihangista. :-D

Tässä on viime aikoina jäänyt ihan hirveän paljon asioita tekemättä. To do -lista on aika pitkä ja painostava. Ei ole jaksanut eikä pystynyt. On sellainen olo, että nyt on pakko puhaltaa peli poikki hetkeksi ja ottaa edes muutaman päivän breikki, olla vaan ja relata, ja sitten pikku hiljaa alkaa hoitaa kaikkia noita listalla roikkuvia asioita.

Osa asioista ei ole siellä listalla, ne vaan on. Kuten joulu. Kukaan ei ole korjannut joulua pois tästä talosta. Joulukuusi on aina vaan töröttänyt olohuoneen nurkassa ja ystävän tekemät tonttuhahmot hymyilee telkkarin päällä. 

Viime yö ja tämä aamu oli toinen yritys nukkua ja lojua niin pitkään kuin tuntuu hyvältä. Taaskaan ei nukkuminen meinannut ensin millään onnistua, mutta aamulla heräilin jo enemmän levänneen oloisena. Ja kipeänä. Eilinen treeni tuntuu käsivarsissa ja lavoissa, mutta sen lisäksi tuntuu sellainen flunssamainen ja kuumeiluun liittyvä kolotus raajoissa, on vähän nuha ja yskä ja kurkku on karhea. Nyt ei oikeasti kyllä sovi tulla kipeäksi, koska jos tarjoutuu peruutuspaikka leikkaukseen, ei ne varmasti ota minua jos olen kipeänä.

Katkonaisista yöunista huolimatta kahdet pitkät aamu-unet on jo selvästi auttaneet fiilikseen. Tänään jaksoin leipoa ja laittaa ruokaa, laittaa tauluja seinille ja pitkän sisäisen jaksaisinko-vielä-vai-en-ponnistelun jälkeen siivosin sen joulun pois! Kuusi lensi pihalle, tuhannet neulaset jäi sisälle. Järjestelin olohuoneen vihererkkerin uudestaan ja siirsin keittiöön apupöydän, jolle laitan kevään ja kesän siemenviljelmät tulemaan kunhan inspiraatio iskee.

Ja hei - kävin irrottamassa Focuksen jumista. Hyvin lähti, lumet oli sulaneet puoliksi ja nyt näki paremmin, miten se siinä oikein oli. Oli aikamoista ruljanssia kun siirtelin niitä autoja siinä vuorotellen, kun ne oli aina toinen toisensa tiellä. Lopulta sain molemmat peruutettua toistensa parkkipaikoille. Sitä vaan ihmettelen, että Focuksen takaosa on ehjä mutta edestä on nyt puskuri halki - miten se oikein on mahdollista? (tämä on ihan täysin retorinen kysymys koska ymmärrän hyvin että mahdollisuuksia on satoja)

Sen verran kipeä olo on, että koirien lenkitys jää tänään väliin. Kävin kuitenkin treenaamassa Merlinin kanssa tottista ulkona ensimmäistä kertaa kuukausiin. Muutenhan tottiksen tekeminen sen kanssa on jäänyt pelkkään aamu- ja iltaruoan saamiseen jolloin on otettu perusasentoa, siitä maahanmenoa, maasta sivulla ylös istumaan nousemista sekä liikkeestä istumista. Ihan lyhyitä juttuja siis, mutta kuitenkin parempi niin kuin ei mitään ja tuleepahan tehtyä ainakin kaksi pientä treeniä joka päivä. Nyt melkein voisin luvata, että tekisin yhden pitemmän treenisession sen kanssa ulkona jokaisena päivänä jolloin olen kotona enkä käy töissä tai koulussa. Ei olisi liikaa pyydetty eikä luvattu.

 

photo blog04022001_zps52f96efd.jpg photo blog04022014_zpsb6e8e3d0.jpg

photo blogPICT1194_zps78cd496b.jpg

My first two days off school and work. I'm really trying to relax and rest. Going to need a few more days for it though. Merlin is a great companion: every now and then he comes over and asks me if I want to play with him with his little yellow rubber ball which is his all-time favorite toy that he has (amazing!!) had since he was 9 weeks old. The only breakable item he has never broken.

If I'm not up for a game he will go in his room and play nicely all by himself. A good boy. Today I did some obedience work with him outside - it has been a couple of months since the last time. I do something little every morning and evening though when he gets his breakfast and dinner but it is something very short and basic. It was nice to do a proper training session and I really should start doing it on a daily basis again. Cannot expect to get any results any time soon in any sports if I don't invest my time and effort in it, now can I?

I finally cleaned up Christmas in this house today. Christmas is now all packed up in a carboard box and some plastic bags and put in the closer for the next 10 months and the tree is out the door. I've had my mind so full of other things recently that the unimportant things like this have had to wait.