Eilen iski sellainen yleinen ärsytys koko tilanteeseen. Siis omaan terveyteen. Se alkoi oikeastaan siitä, että postissa tuli kutsu sappirakkoleikkaukseen jo reilun kuukauden päähän. Olin jotenkin ajatellut, että siihen menisi puoli vuotta tai jotain, kun kyseessä ei ole kiireellinen asia. Gastroenterologi kyllä sanoi, että pääsisin leikkaukseen 1-2 kuukaudessa mutta ajattelin, että ei se pidä paikkaansa. 

No se on selvä, että tuo nyt annettu leikkausaika ei käy, koska olen silloin leirillä. Mutta sitten aloin miettiä, että siirränkö sitä oikeasti vain viikolla eteenpäin, vai puolella vuodella? Nyt nimittäin alkaa olla sellainen olo, että olen toipunut edellisestä leikkauksesta, josta on tänään kulunut tasan 4 viikkoa. Nyt tuntuu siltä, että leikkaushaavat on parantuneet kauttaaltaan, paitsi kun yksi päivä puolivahingossa tein tosi kovan vatsarutistuksen niin joo, rouhaisi niin pahasti, että en tee vastaavaa vielä aikoihin. Ja siis nyt on mennyt 4 viikkoa. Nyt alkaa myös uusi lihaskuntotreeniohjelma, jossa on monenlaisia harjoituksia. Nyt aletaan siis päästä vihdoin taas itse asiaan. 

Tuntuu ihan älyttömältä ajatukselta, että nyt muutaman viikon päästä rei'itettäisiin uudet neljä kohtaa mahasta ja sama toipumisrumba alkaa taas alusta. Tai itse asiassa, sekä gastroenterologin että kotiin tulleiden papereiden mukaan seuraava toipuminen tulee olemaan hieman rankempi ja kestämään hieman kauemmin kuin tämä edellinen. Meneekö silloin sitten viisi viikkoa ennen kuin pääsee tekemään kaikkea? Sittenhän on jo kesä. Ja nyt tämä uusin juttu, sekin voi viedä leikkauspöydälle ja vaatia monen viikon sairasloman. 

Missä välissä minä käyn koulun loppuun? Pitäisi valmistua kesäkuussa. Eihän tässä ole mitään järkeä. 
Jotenkin haluaisin joko kaikki leikkaukset nyt samaan syssyyn tässä ja heti, jotta sitten kaikki olisi ohi ja voisi toipua kaikesta. Ja siis heti, nyt tai ensi viikolla, ei kuukauden päästä. Tai sitten vasta ensi syksynä.
Sappileikkauksella sinänsä ei olekaan mikään kiire. Sappikohtauksista on kärsitty jo monta vuotta joten jokunen kohtaus lisää ei tunnu enää missään. Eihän siihen sappikipuun kuole kuin 4-5 tunnin ajan ehkä kerran kuussa tai kahdessa, ja nyt sentään tietää, mistä se johtuu. 

Harmittaa todella paljon, jos koko tämä alkuvuosi ja kevät menee jatkuvaan typerään sairasteluun ja toipumiseen. Voi että se suututtaa! Olen juuri nyt niin täynnä tätä hissuttelua ja himmailua ja toipumista ja varovasti ottamista, että ajatus siitä, että se aloitetaan kuukauden päästä taas alusta, on suorastaan sietämätön ja äärimmäisen turhauttava.

Ja jokapäiväinen selkäkipu saisi jo hellittää. Ja kevät tulla. Ja jatkuva paleleminen loppua. Ei se, että minä kaivan fillarin esille ja aion lähteä ajelemaan tarkoita sitä, että heti seuraavana päivänä pitää tulla takatalvi. Kaikki valkoinen möhnä pois maasta nyt heti!

 

photo blog0919_zps1a988aa0.jpg photo blog0922_zpsb8ea7e29.jpg photo blog0924_zps2e8f7f00.jpg
Eilen paistoi sentään aurinko. Tänään vain tuulee ja on kylmää ja koleaa.

P.S. Joo. Tiedetään. Olen onnellinen, koska ei ole löytynyt mitään henkeä uhkaavaa sairautta. Olen onnellinen, että kaikki mitä on löytynyt, on ylipäätään löytynyt ja todennäköisesti todella hyvissä ajoin. Mutta silti just nyt ottaa aivoon ihan tosi paljon. Niin paljon, että tämä oma reaktioni jopa naurattaa minua itseänikin.