Tulen yhä joskus satunnaisesti bongatuksi jonkun sellaisen ihmisen toimesta, jota minä en tunne ja on aina tosi outoa, kun vieras ihminen sanoo, että etkös sinä pärjännyt siellä maailmalla tai etkös sinä ollut Linnassa. Öö, joo, vastaan ja sitten minulla ei olekaan enää mitään sanottavaa, koska en harrasta small talkia. Mutta tänään minä tein bongauksen! :-D Ja se oli kivaa.

Meillä kävi töissä muutama viikko sitten asiakkaana vanhempi herra, joka halusi ostaa sellaista leveää lahjapaperinauhaa tekemäänsä havupalloon. Hän toi havupallon oikein näytille, ja eräs myyjä ihastui siihen niin, että osti sen mieheltä. Minä en ollut silloin paikalla, mutta kuulin tästä jälkeenpäin. Tämä täydellinen havupallo nimittäin roikkui pari päivää takahuoneessa ja me kaikki sitä kilvan ihailimme. Minä olisi halunnut tutkia oikein yksityiskohtaisesti, miten se on tehty, mutta se oli tehty niin hyvin ja täydellisen muotoiseksi ja tiiviiksi, että sen sisustaa ei päässyt tarkastelemaan. 

Taisi jotakuta muutakin jäädä vähän kaivelemaan se, että jäi ilman täydellistä havupalloa. Se nimittäin oli oikeasti täydellinen: niin tuuhea ja tiheä ja tasainen, ettei sellaisia saa mistään. Oikeasti. En ole koskaan kuullut yhdestä havupallosta tai itse asiassa mistään muustakaan yksittäisestä joulukoristeesta puhuttavan niin paljon ja pelkkää ylistystä ja ihmettelyä, että se todella jäi mieleen.

Olin tänään töissä kassalla, kun siihen tuli vanhempi mies kysymään lahjapaperinarua. Leveää. Toinen harjoittelija palveli häntä ja minä putsasin leikkokukkia myyntiin ja kuuntelin vain toisella korvalla. Vanha herra oli kova juttelemaan ja jossain vaiheessa tajuntani nappasi hänen ja harjoittelijan keskusteluista yhden yksityiskohdan sieltä, toisen täältä, ja osaset yhdistyi oikein, ja huudahdin spontaanisti: 
- Nyt minä tiedän, kuka Te olette! Te olette se legendaarinen Havupallomies!

:-D Ja niin olikin. Hän oli palannut. Sana levisi nopeasti.
Arvatkaa, kellä on nyt myös täydellinen havupallo?? 

Tänään töihin tuli myös erikoinen puhelinsoitto. Se meni suunnilleen näin:
- Päivää, onko Tuusulan Kukkatalossa?
- Kyllä on. Miten voin auttaa?
- Minulla oli sellainen orkidea, Venuksen kenkä. Onko sellainen orkidea olemassa?
- Kyllä on, mutta meillä ei ole sitä juuri nyt myynnissä.
- Juu en minä sitä. Minulla oli sellainen ja se tiputti kaikki lehdet pois.
- Ahaa. No mikähän siinä -
Se oli aivan täynnä kirvoja!
No sepä harmillista. (valmiina antamaan hoito-ohjeita)
Minä tietenkin heitin sen heti pois!
Jaaha. (ongelma siis ratkaistu jo??)
Minulla on myös kaksi muuta orkideaa. Ne kukkii niin hienosti, on ihan täynnä kukkaa!
No sehän on hienoa. (ja kysymys on...? Tarttuuko kirvat niihin, vai...?)
Minun naapurilla on myös orkideoja ja hän antaa niille lannoitetta ja kaikkea, mutta minä en ole antanut mitään. Pitäisi kai minunkin joskus antaa, mutta ne kukkii niin hienosti vaan. Se minun naapuri sanoi että se oli sellainen Venuksen kenkä, kun hänellä on myös niitä.
Niin, - (valmiina kertomaan orkidealannoitteesta, jos siitä kysytään)
Mutta en minä mitään lannoitteita ole antanut kuin vettä vaan ja hyvin ne on kukkineet. Olen kyllä nähnyt että niitä on siellä hyllyssä teilläkin. Mutta nämä minun orkideat kukkii niin hienosti vaan. 
No sehän on hienoa. (niin siis oliko mitään kysyttävää?)
Tällaista siis minulla nyt vaan. Kuulemiin!
Kiitos hei. 

Jees, siis niin epäuskottavaa kuin se olikin, niin soittajalla ei todella ollut mitään kysyttävää. Oli pakko mennä takahuoneeseen hekottelemaan hetkeksi.