Minun piti ilmoittautua parkour-kurssille jo viime keväänä, mutta silloin aikuisten kurssit taisi peruuntua tai homma jäi muusta syystä minulta väliin. Ehkä parempi niin, koska silloin olin selän osalta kipeämpi ja tasapainon ja kehonhallinnan osalta vielä huonommassa jamassa kuin nyt.

Tänään oli ensimmäinen kerta kuudesta. Aluksi lämmiteltiin päkiähypyillä seisaaltaan ja kyykyssä sekä punnerrusasennossa hyppien (juu - ei ihan onnistunut minulta). Ikään kuin se ei olisi ollut riittävän haastavaa niin sitten tehtiin hyppyjä samoissa asennoissa eteen-taakse, sivusuunnassa ja ristikkäin. Vaikkei tuo hyppely minulta hirveän hyvin luonnistunutkaan, niin lämmin kyllä tuli!

Sitten tehtiin erilaisia eläinkävelyjä: karhukävelyä, kurkikävelyä ja kissakävelyä ainakin. Hauskoja, haastavia juttuja. Ihailtavaa, kun joku hallitsee kroppansa että pystyy liikkumaan niin sulavasti kuin opettajamme. 

Hyppääminen ja erityisesti hypystä laskeutuminen on parkourin perusteita. Harjoittelimme siis hyppäämään ylöspäin polvia koukistaen ja laskeutumaan päkiöille samalla kyykistymällä ja tarvittaessa ottamalla käsillä tukea maasta. Minulla meinaa helposti mennä tuo laskeutuminen tasajaloille, on vaikeaa laskeutua pelkille päkiöille. Ja yhtä lailla on vaikeaa lähteä hyppyyn oikea-aikaisesti niin, että kroppa lähtee sulavasti oikeaan suuntaan käsien perässä. Ja vaikeaa on myös muistaa polvien asento hieman ulospäin varpaiden suuntaisesti niin, että laskeutuessa kädet mahtuu luonnollisesti alas jalkojen väliin lattiaan. 

Hirveän paljon liikkuvia osia pelkästään hyppäämisessä ja sitten vielä laskeutumisessa. Jos sen voisi tehdä jotenkin hidastettuna, niin ehtisi ehkä ajatella liikkeen aikana kaikki jutut kohdalleen. Mutta kun ei voi. Harjoittelimme hyppyjä ja laskeutumisia ylös- ja eteenpäin, takaperin ja sivusuunnassa hyppien. 

Tasapaino on toinen tärkeä parkourin osa-alue ja sitä harjoiteltiin kävelemällä erilevyisillä lankuilla ja metalliputkella. Käveltiin kullakin etuperin, takaperin ja päkiöillä sivuittain. Tämä oli minulle todella haastavaa ja päkiöillä sivuittain käveleminen metalliputkella ei onnistunut lainkaan – ylipäätään putki oli minulle tosi vaikea. 

Jos minulla olisi kaksi vasenta jalkaa, olisi homma paljon helpompaa. Välillä oikeasti ihan vitutti, välillä harmitti ja hetkellisesti oli todella murheellinen olo, kun tuli taas se miksi-juuri-minulle-kävi-näin -fiilis josta olen jo todella hyvin päässyt muuten eroon. Juuri tällaisissa harjoituksissa korostuu, miten oikea jalkani liikkuu, korjaa ja tasapainottaa aina ajatuksen verran jäljessä tai hitusen väärään suuntaan tai vajaasti tai ei vain muuten pysy vauhdissa mukana.
 
Mutta itsehän tuonne parkour-kurssille olen jo pitkään halunnut ja nimenomaan siksi, että saisin haastaa itseni ja kropanhallintani uudella tavalla ja monipuolisesti sekä oppisin juuri noita hyppytekniikoita yms. ja että aivot ja hermosto saisi ärsykkeitä käyttää oikeaa jalkaa nopeasti ja oikein. Jospa se jonain päivänä vielä tottelisi ja toimisi normaalisti (tuskin) tai minä oppisin käyttämään sitä tällaisenaan (lienee mahdollista). Näen, että tämä ja läpi käymäni tunteet on tärkeä osa matkalla kohti omaa eheytymistäni ja oman tilanteeni hyväksymistä.

 

IMG2065.jpg

IMG2072.jpg


Tänä iltana täplikäs töpöpoika oli levoton. Yritin kysellä, mikä ihme sitä vaivaa. Kun vajaan viikon ikäisen koiranpennun painaa kaulaansa vasten ja se rauhoittuu siihen, siitä tulee itsellekin ihmeen hyvä olo. Täplikkäällä töpöpojalla oli kylmä. Laitoin lattialämmitystä kovemmalle ja pienen peiton sen päälle ja kitinät loppui ja uni tuli nopeasti.