Ei siitä, että ääni voi jäädä leikkauspöydälle - tai siis siitä mainittiin ja niin osittain kävikin.

Vaan tästä:

photo IMG_6855_zpsk3xwycn8.jpg
Lounas tai aamupala, en oikein erota kumpi tämä oli. Mitä tässä oikein edes on? Joka aterialla monta kippoa eri värisiä ohuita liemiä. En tunnistanut yhtäkään. Paitsin veden joo. Erityisesti tuo valkoinen vasemmalla; se on jotain todella multipurpose-ruokaa koska sitä oli nähdäkseni tarjolla aina. 

Siis kyse on siitä, että kun kerrankin otin omat suklaat ja irtokarkit mukaan sairaalaan ja oikein varauduin useamman päivän viipymiseen, niin mitään ei voi syödä kun kurkku on turvoksissa sisältäpäin ja kipeä ja ahdas ja kauhean kauhean kipeä. 

 

Voiii pihkura! pihisi hän kaksi karkkipussia ja suklaapatukat avaamattomina pöydällä. Ei näin voi käydä! Kadonneesta äänestä viis, mutta siis että suklaat jää syömättä?? Oikeesti?

photo IMG_6858_zpsy2fxdghj.jpg
(lääkitys kohdillaan?)

Sitten kun ne huomasi että toi ei taaskaan syö mitään, tuli ensimmäinen tunnistettava syötävä pöytään:  

photo IMG_6856_zpsftdq4xsx.jpg
Kelpasi.

Mutta sitten tapahtui paluu perusmenuun. Päivällinen:

photo IMG_6860_zps7dudq4io.jpg
Huomaa! On maistettu kaikkea! Reiiipas minä.
 

Iltapalalle sai esittää toivomuksia jos oli paikalla / hereillä / tarkkana oikealla hetkellä ja niinpä se näytti taas paremmalta:

photo IMG_6861_zpssd9244x5.jpg

 

Tästäkään ei varoitettu:

photo IMG_6865_zpsiawnn0dr.jpg
"Ota mukaan jotain viihdykettä, vaikka luettavaa", sanottiin.
Luin tätä kirjaa koko leikkauksen jälkeisen illan ja yön siinä torkahtelun ja kipulääkkeilyn lomassa. Hoitaja nosti sen lattialta pöydälleni varmaan joka kerta käydessään huoneessa, itse nostin sen myös pari kertaa ylös ja kaivoin jostain takapuolen tai selän tai jalan alta kun painoi pahasti. Tiukan keskittymisen jälkeen siirryin aamulla juuri ennen aamupalaa sivulle 2. Noin niin kuin peruspokkariksi ihan kiitettävän jämäkkää ja heittelynkestävää tekoa.  

Päivälliseen mennessä olinkin sitten saanut luettua jo parikymmentä sivua enkä todella ymmärrä, miten mulla on mennyt se koko eka yö ja seuraava aamu sen ekan sivun kanssa. :-D

Lähtöpäivän aamiainen:

photo IMG_6862_zpsue3tlky1.jpg  

Ja lounas, erillisestä toivomuksesta sain myös lounaalla jogurtin (ja söin vain sen):

photo IMG_6866_zpshabzclah.jpg

Tässä vielä lähikuva tuosta valkoisesta vetelästä liemestä, jos joku tunnistaisi mitä se on. Ei maistunut juuri miltään. Tai niinku... kypsentämättömältä jauholta. Välillä siinä oli noita kirjavia pilkkuja ja välillä ei.

photo IMG_6867_zps89eih56p.jpg

 

Voitte olla varmoja, että kotiin tultiin kaupan kautta! Jo kaupassa sain tottua uuteen juttuun: ihmiset tuijottaa, kun on rivi tikkejä kaulalla. Tosin minulle esitettiin, että ehkäpä ne tällä kertaa tuijotti ja antoi automaattisesti tietä pikemminkin siksi, että olin kuulemma ihan jonkun kävelevän zombin näköinen ja ihan aineissa. Mutta kyllä tuo vetoketju kaulalla vaikutti myös.

Karkkihyllyillä vanha mies kurotti ottamaan samaa suklaalevyä kuin minä, samaan aikaan. Sanoin, että ottakaa vaan, se on oikein hyvä valinta. Keskusteltiin hetki suklaista ja olin jo menossa kun hän huikkasi perääni: Saanko toivottaa sinulle oikein hyvää jatkoa. Kiitin ja toivotin samaa hänelle.
Mies tuli vielä uudestaan perään ja kertoi, että vaimolla oli syöpä iholla ohimolla kauan sitten ja nyt on oltu naimisissa 59 vuotta ja kaikki on hyvin, hyvin vaimo parani. 
Tuohon saa varmaan nyt tottua. Tai käyttää buffia, huivia, poolopaitoja (no en nyt ihan sellaista kesää toivo!). Eipä tullut tätäkään mieleen etukäteen.
  

 

photo IMG6869_zps4si7om3d.jpg
Majka & Merlin. Vetoketju kaulalla, ihan kalpeana ja väsyneenä, kovissa lääkkeissä mutta tämä kuva piti laittaa esille koska tässä näkyy välähdys sitä onnellisuutta ja kiitollisuutta ja elämäniloa, jota tunsin kun istuin kotiportaalla Möllin kanssa. On niin ihanaa olla juuri tässä juuri nyt. 3/3 leikkausta vihdoinkin takana ja nyt kohti minun uutta "normaalia" elämää mikä se tuleekaan olemaan.