Ei meillä ollutkaan sitä perennatenttiä tiistaina, kun ei kukaan tiennyt, koska sen oikein piti olla. Päätettiin pitää se huomisaamuna. Valmistautuminen ei ole juuri sen parempaa nyt kuin aiemminkaan. Ihme juttu. Peilistä katsoo pölvästi. Sitä keksii vaikka mitä muuta tekemistä, kun pitäisi lukea tenttiin. Niin kuin juuri nyt.

Tänään tavattiin koulussa uusi tarmokas opettaja, joka iski eteen kahden seuraavan kasvintunnistustentin kasvilistat. Toisessa oli muistaakseni 164 nimeä ja toisessa 186. Ihan tolkutonta. Ei kukaan voi oppia muistamaan 350 kasvin täysin oikeita lajinimiä tieteellisistä nimistä puhumattakaan – ja tentit on vielä parin viikon välein toisistaan. Nyt jo ahdistaa, vaikka huomisessa tentissä on ”vain” 84 eri lajia. Aiemmin se oli niin monta, nyt yhtäkkiä noitten uusien listojen jälkeen vain.

Kun on tehnyt 10 vuotta töitä tietokoneella, on tämä koulunkäynti ollut tosi virkistävää erityisesti siksi, että siellä tehdään kaikkea käsin (paitsi kun käsi oli poissa pelistä 2 kk ekasta vuodesta niin se kyllä turhautti kovasti). Tänään käytin tietokonetta ekaa kertaa vuoteen koulussa: tehtiin tiedonhakua netistä pareittain. Tieto ja kuvat piti ympätä PowerPointiin, mikä on ohjelma jota en osaa käyttää ja josta en yhtään tykkää (missä on yhteys siihen, että en osaa käyttää sitä). Kuten myös Word. Inhoan Wordia, koska siinä ei ole graafisia taitto-ohjelman ja kuvankäsittelyn ominaisuuksia, joilla olen tottunut jouhevasti työskentelemään.

Parini on puolestaan ollut turhautunut Wordiin, koska se ei ole ollut hänelle tuttu ohjelma, joten käytimme aikaa hyödyksi käymällä läpi hänelle ongelmallisia Wordin ominaisuuksia ja toimintoja, joista olen näköjään hämmentävän syvällisen hyvin perillä siihen nähden, miten paljon inhoan sitä. Yllätin itsenikin. :-D

Tekstausharjoitukset etenee. Luokkatoverini tekevät jo tekstauksia seppeleitten nauhoihin, kun minä olen harjoitellut nyt suuraakkoset läpi kertaalleen ja olen pienaakkosissa menossa C-kirjaimessa. Ei tarvinne sanoa enempää.

Päivän aikana oli ilmennyt, että lompakkoni oli jossain missä minä en. Tämä ei sinänsä haitannut sillä lainaamme auliisti toinen toisillemme kahvirahaa yms kolikoita luokkatoverien kesken ja välillä on vaikea muistaa kuka on velkaa kellekin ja miten paljon (tai vähän), mutta kun kotiin lähdettyäni tajusin, että bensa luultavasti loppuun matkan varrella, oli hetken aikaa ns. kusi sukassa.
Onneksi lähistöllä asuva luokkatoveri ei ollut ehtinyt kauas ja häneltä kehtasin pyytää apua. Treffasimme bensa-asemalla ja sain tankattua. Kiitos. :-)

Siinä ajellessani tuntui, että auto huojui ja onnahteli sivusuunnassa takaa hitaassa vauhdissa. Muistin jo aamulla ihmetelleeni samaa, mutta nyt vaiva tuntui pahentuneen. Mielikuva moottoritiellä räjähtävästä renkaasta ei ole kiva, joten ajoin kotimatkalla suoraan paikalliselle autokorjaamolle, josta olen saanut aikaisemminkin apua vaikka siellä olisi kuinka kiire.
Marssin suoraan korjaamon omistajan luo (neito pulassa -ilme + räpsyttelyä) autonavaimia ojentaen, kuvasin oireet ja pyysin, että hän kävisi koeajolla. 
Ei tarvinnut edes koeajaa, pelkkä vilkaisu osoitti, että takarengas oli jotenkin revennyt ja ihan mutkalla ja kuopalla yhdestä kohtaa. Ei ihme, että FocuSss ontui!
Mitäs nyt sitten tehdään?? (räpsyttelyä) Pojat jumppasi vararenkaan esille raskaan koirahäkin alta, totesivat, ettei sillä voi ajaa pitempää matkaa eikä lujaa, ja taikoivat jostain jonkun muun renkaan auton alle. Ja FocuSss porhalsi tyytyväisenä kotiin taas. :-) 

Sain autokorjaamolla myös selvityksen rikkoontuneen renkaan tilasta ja myös toisen takarenkaan tilasta. Hyväähän sillä tarkoitettiin, mutta sanoin kyllä suoraan, että ymmärtäähän autokorjaamon omistaja, että menee ihan hukkaan yrittää selittää minulle yksityiskohtia jostain autonrenkaitten kuvioista ja raidoista tms, johon hän totesi, että hänhän puhui jo ihan tosi yleisellä tasolla. Aijaa. Musta siinä oli jo tosi paljon detaljeja.
(Joka autokorjaamolla muuten sama juttu. Ei minua kiinnosta, miten auto toimii tai miksi se ei toimi. Minua kiinnostaa ainoastaan, että se toimii.)

Ihanaa, että löytyy ihmisiä jotka auttaa, kun toinen on pulassa. Toivottavasti minäkin muistan toimia samalla tavalla kun joku muu tarvitsee apua.