Yksi lepopäivä sai riittää. Sam soitti ja ehdotti, että mennään Hepekon radalle siirtämään ja purkamaan tonnisia tiilisäkkejä. No hei, jos kaverilla on sellainen fiilis, että nyt tarttis siirtää tiiltä, niin tokihan sitä pitää kannustaa, mitä väliä että itsellä ei edes toi käveleminen vielä oikein suju.
Oli aika tuskaa vetää turvajalkineet taas jalkaan - johan ne ehtikin olla tuulettumassa reilun vuorokauden verran. Mutta on ne vaan älyn turvalliset :-D - vaikka päälle tipahtaa kymmenien ellei satojen kilojen edestä tiiltä, niin voi tyynesti vetää vaan jalan pois kasan alta. Kätevää. Järkevää olisi ollut myös pitkähihainen paita tai takki, koska nyt on kädet ihan naarmuilla. Sen verran sentään pää leikkasi, että laitoin kypärän ja huomioliivin päälle. Ei voisi Sam ainakaan sanoa, ettei nähnyt missä olen kun noissa värmeissä näkyy kyllä hyvin ja kauas.
Jotenkin aluksi luulin vain meneväni paikalle näyttämään, mihin sitä tiiltä siirretään, mutta itse asiassa päädyin kiipeilemään kasoille ja viiltämään puukolla tiilisäkkejä auki ja tyhjentämään niitä. Kuudeksi tunniksi. Juuri kun olin ajatellut, että ehkä huomenna voisi aloittaa liikunnan taas ihan silleen pikku hiljaa, tunnustellen.
Konemies oli jostain syystä paljon puhtaampi kuin veitsenheiluttaja.
...mutta niin kauan kuin huulikiilto on kohdillaan, ei ole mitään hätää.
Salamatkustaja ei jäänyt minulta huomaamatta ja minähän en tähän säkkiin koskenut.
Iso kaveri! (Ei ole minun käsi kuvassa)
Järkyttävän kokoinen spaideri.
Pakollisen spaideripussihässäkän jälkeen homma jatkui taas hyvää vauhtia.
Ja vielä pakolliset (melkein) ennen ja jälkeen kuvat:
Kiitos Samille mahtavasta työstä!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.