Vuosittainen PON-koirien kokoontumisajo, PON-katselmus pidetään tämän viikon lauantaina. Sinne on aina pakko päästä. Olen missannut sen vain yhtenä vuonna ja silloinkin kävin katsomassa vaikken ollutkaan ilmoittanut omia koiria kehään.

Viime vuonna mukana oli liki 60 PON-koiraa, mutta ensimmäistä kertaa huono ilmapiiri, koska niin suuri osa koirista hyökkäili toisia koiria kohti, rähisi muille, ja ennen kaikkea väisti tuomaria kehässä tai yritti purra joko tuomaria tai esittäjäänsä. Yksi todella ilkeä purematapaus kehässä sattuikin kun koira puri todella pahasti handleriaan käteen. Ikävää oli myös, että koiran haltija ei käynyt saman tien selvittämässä asiaa purruksi tulleen henkilön kanssa, eikä puuttunut tilanteeseen mitenkään kun se tapahtui.

Moni selitteli jälkeenpäin syiksi mm. että koirat eivät olleet tottuneet vastaavanlaiseen tilanteeseen, mutta en ymmärrä mikä koira ei olisi tottunut olemaan sisätilassa jossa on lattialla tukeva matto (koirienkoulutushalli, agilityhalli) ja mukana omat tutut ihmiset ja ainoa ihminen joka haluaa koskea on ystävällisesti käyttäytyvä rodun tunteva tuomari?

Koko viime vuoden katselmuksesta jäi niin paha fiilis ja tuomarille niin huono kuva suomalaisten PONien luonteista, että minua hävetti, vaikka omat koirani olivatkin käyttäytyneet hyvin: Merlinistäkin tuomari totesi, että katsokaa nyt tuota koiraa; siinä se vaan istuu ja katselee meitä sen näköisenä että tehkää te mitä vaan, minua ei liikuta. :-D Merlinin siskosta Miinasta, joka ei ole käynyt kuin kerran aikaisemmin näyttelyssä (ulkona kesällä), ja käyttäytyi esimerkillisen rauhallisesti ja itsevarmasti, tuomari sanoi että tällaisia niitten pitäisikin olla. Ja Misasta todettiin, että se oli niitä harvoja koiria, joilla oli KIVAA kehässä sinä päivänä... Omien koirien saamista kehuista ja hyvistä sijoituksista huolimatta yleiskuva koko viime vuoden katselmuspäivästä jäi niin negatiiviseksi, etten tainnut kyetä kirjoittamaan siitä edes blogiini kun ajattelin, etten pysty kirjoittamaan asiallisesti. :-D

En ollut ainoa, joka viime vuonna kauhistui katselmuksen tapahtumista: moni nykyinen ja entinen PON-ihminen kirjoitti siitä mm. Facebookissa. Liekö tämän seurausta nyt se, että tänä vuonna osallistujamäärä laski puoleen edellisistä vuosista, vaikka viime vuosina on yleensä joka vuosi tehty uusi osallistujaennätys edelliseen vuoteen nähden? Tänä vuonna taisi tulla vähyysennätys kymmeneen-viiteentoista vuoteen?

Minun valmistautumiseni tämän vuoden PON-katselmukseen alkoi jo viikkoja sitten: ensin kyselin mahtuisinko koirineni jonkun kanssa kimppakyytiin vaikka ajattelin, ettei se mitenkään onnistuisi. Mutta kun Saloon asti en kykene yksin ajamaan, oli joko kuskin tai kyydin löytyminen välttämätöntä. Yllätyksekseni tarjouksia tuli nopeasti useita: suurkiitokset ystävällisyydestänne Wilma, Sanna ja Merja!

Ei muuta kuin ilmoittautumiset menemään. Facebookin tapahtumasivujen kautta saimme seurata tapahtumia "kulissien" takana: sponsorien vahvistumista, palkintojen ja ruusukkeiden saapumista yms. Kiitos Joni, oli kivaa ja kohotti tunnelmaa katselmuspäivää odotellessa.

Sitten alkoi se varsinainen valmistautuminen: koirien puunaus. Ensin piti harjata selväksi Möllin turkki, että sen voisi pestä. Ei ollutkaan helppo homma. Selkään sattui, käsiin sattui. Koira oli paikoin todella takussa. Koska se antaa hoitaa itseään ongelmitta, en halua menettää sitä: niinpä käytin reippaasti saksia paikka paikoin. Ei ole reilua repiä turkkia ja takkuja auki, mikä on koiralle epämiellyttävää ja kivuliasta, kun on itse jättänyt turkin hoitamatta. Tippa silmässä leikkasin pahimpia takkuja pois saksilla ja sadattelin itseäni.

Kun pahimmat oli selvitetty oli aika ladata shampoopullot valmiiksi, ottaa pinni pois Möllin päästä ja pestä se.

photo blog4492_zpsstmjnl0w.jpg

PON-koiran pesu on aina aikamoinen urakka, koska turkki ei meinaa millään kastua. Kun olet yhden pään saanut vihdoin märäksi, toinen pää on jo kuiva.

photo blog4491_zpscek0oajg.jpg

Pesun jälkeen kuivateltiin hetki ja sitten jatkui turkin harjaaminen. Märässä karvassa erottui helposti aiemmin missaamani takut ja tollot. 

photo IMG4502_zpsk4jldqsr.jpg

Sitten kuivateltiin lisää. Päällikarva ja esim. otsatukka kuivuivat nopeasti, mutta pohjalta ja jaloista turkki oli vielä märkä. Seuraavana päivänä jatkettiin edellisen päivän projektia, koska selkäni ei anna periksi tehdä kaikkea kerralla. Koira oli pitkästä aikaa (ja vain hetken verran näillä keleillä) putipuhdas ja hyväntuoksuinen.

photo blog4514_zps74j4qghy.jpg

Hassun näköistä! Mölli on käynyt nukkumaan karva kosteana ja herätessä alaleuan karvat on jääneet ihan litteiksi: 

photo blog4524_zpsfkzez2se.jpg

Ja sitten koitti toinen päivä ennen katselmusta ja minusta tuntui, että mitä jos emme menekään. Harjasin silti yhä. Puunasin Misankin takkuiset jalkakarvat kuntoon ja kauniiksi. Ja sitten tuli päivä ennen katselmusta. Kaivoin Misan ja Möllin rokotuspassit esille ja mietin samalla, että jospa jäämmekin kotiin. Edellinen yö oli mennyt ihan harakoille, käsivarsia särki koko ajan ja unta ei tullut millään lailla riittävästi.

Nämä +1 ... +3 kosteat kelit on ihan helvetillisiä, ne saa fibromyalgia-kivut aivan kamaliksi. Minulla on tämä fibromyalgia ollut rauhallinen vuosikausia, mutta nyt tämä vuodenvaihde ja talvi (joka ei vaan tule) on ollut yhtäkkiä pahin varmaan kymmeneen vuoteen. Fibromyalgiaa sairastavat tuttavat sanovat kaikki samaa. Jos menisi edes viisi astetta pakkasen puolelle, ilmankosteus laskisi ja kivut kaikkoaisi yhdessä yössä... 

Mölli on käynyt monta kertaa viime päivinä istumassa vieressäni ja tökännyt hellästi nenällään ja sanonut, että ei tarvii mennä jos ei halua. Yöllä se nukkuu lattialla minun sänkyni vieressä ja kun olen herännyt kipuun, Mölli on heti noussut istumaan ja kysynyt, haluanko rapsutella sitä (koira silittäminen auttaa moneen vaivaan), tai jutella vaan. Jos en kiinnitä siihen huomiota, niin se painaa nenän naamaani tai korvaani tai asettaa ison karvaisen tassunsa varovaisesti käsivarrelleni, ihan vaan jos en ole huomannut, että se on siinä.

Eilen illalla minä istuin tässä koneella ja mietin, mitä tekisin. Mölli istui vieressäni. Minä pohdin, että jos jopa minun koirani viestittää minulle, että olen liian väsynyt ja kipeä nyt, niin ehkä minun kannattaa kuunnella itseni lisäksi myös sitä. Niinpä minä sanoin sille, että me jäädään kotiin ja laitoin sille hiuspampulan päähän taas. 

photo blog4535_zpshupz5dxw.jpg photo blog4536_zps0teibshc.jpg
Varmaan kiva nähdä taas kun on monta päivää ollut tukka silmillä!

Ja täällä minä nyt istun kotona eikä oikeastaan harmita, että en ole siellä katselmuksessa, ekaa kertaa ikinä; arviolta olisin juuri nyt Misan kanssa kehässä. Taidan mennä vielä ottamaan pienet päiväunet ja sitten lähdetään lenkille.

Ja koiran puunaus ei koskaan mene hukkaan, onpahan nyt viimeisen päälle laitettu turkki joka kestää hyvänä taas pitkään. :-)