Nyt minä ajattelen, että olisi pitänyt hoitaa tämäkin homma vaan pois heti silloin vuosi sitten, kun siitä tuli puhetta: nimittäin kilpirauhaset. Niissäkin on jotain ylimääräisiä mönttejä. Silloin vuosi sitten ne ei vielä kiusanneet (moni muu asia kyllä kiusasi) joten kaiken muun kipuilun, sairastamisen ja leikkausten keskellä niiden hoitaminen jätettiin silloin suosiolla myöhempään. Ensin siirrettiin puolella vuodella, puolen vuoden päästä vuodella. Nyt on viimeisestä siirrosta kulunut vasta puoli vuotta ja nyt yhtäkkiä toivon, että koko paska olisi sittenkin hoidettu jo vuosi sitten jossain välissä (mitä ei ollut).

Oireilu alkoi viime vuoden lopulla: väsymys, nukutti paljon, ja lisäksi tuli myös lihasväsymys eli liikkuessa väsyy lihakset helpommin. Vatsa oli vähän väliä sekaisin. Mitään näistä oireista en osannut yhdistää kilpirauhasen häiriintyneeseen toimintaan. Keskustellessani aiemmin syksyllä kilpirauhasia leikkaavan lääkärin kanssa pohdin ääneen, että jo nyt on kumma jos lääkärit on jo yli 10 vuoden ajan pohtineet onko minulle kilpirauhasen liikatoimintaa vai ei, ja kukaan ei osaa sanoa että onko vaiko ei, kun aina on joku yksi arvo eri tavalla pielessä mutta muut normaaleja.
Tämäkin lääkäri vain totesi, että minä vain leikkaan, en minä arvoista mitään osaa sanoa. Kun sitten vänkäsin, että eikö oikeasti ole olemassa sellaista näihin asioihin erikoistunutta lääkäriä, joka osaisi sanoa että onko vai eikö vikaa, niin Aleksi sanoi On! ja laittoi lähetteen eteenpäin sellaiselle henkilölle. Olin ihan pöllämystynyt: miksi sitten muut lääkärit on arvailleet asiaa yli kymmenen vuotta eikä kysyneet suoraan alan asiantuntijalta??

Pääsin tammikuussa tapaamaan tätä tehokasta naislääkäriä, joka ilmoitti heti, että tuoreen verikokeen perusteella minulla on ihan selkeä kilpirauhasen liikatoiminta ja lääkitys on aloitettava heti. Onko oireita? Vapiseeko kädet? Katos, näköjään vapisee. Hikoiletko? Joo, on kylmää hikeä ja kuumaa hikeä ja hikikuumaolo saattaa iskeä koska vain missä vain niin, että pitää ottaa vaatetta kevyemmäksi. Minä, joka aiemmin nukuin + 22 C huonelämpötilassa monen paksun peiton alla lämpöalusasussa ja paksussa pyjamassa, nukun nyt +14-15 C huonelämpötilassa ohuessa pyjamassa ja välillä heitän peiton pois kokonaan. Väsymystä? Joo, voisin nukkua taas sen 14 h vuorokaudessa ja fyysisessä rasituksessa lihasväsymys tulee nopeasti. 

Lääkäri esitteli eri hoitotavat: radioaktiivinen jodi, jota pienen syöpäriskin takia ei suositella minun ikäisille, ja leikkaus jossa kilpirauhaset kaikkine myhkyineen poistetaan kokonaan, riskinä äänihuulten vaurioituminen ja äänen käheytyminen. Lääkitys on vain väliaikainen ratkaisu sillä välin kun odotellaan pääsyä lopulliseen ratkaisuun.
Aloitettiin lääkitys, joka vaikuttaa hitaasti. Ensimmäinen veriarvokontrolli oli vasta 5-6 viikon kuluttua. Arvot oli yhä ihan pielessä, nostettiin lääkeannosta. Tehtiin päätös siitä, että menen leikkaukseen, koska minun tapaukseni ei vaikuta vastaavan kovin hyvin lääkehoitoon. Siitä taas 5-6 viikkoa ja uusi kontrolli, ei mitään muutosta parempaan suuntaan veriarvoissa, nostettiin lääkeannosta.

Tässä on muuten tehokas ja napakka lääkäri ja erittäin hyvin toimiva systeemi: kotiin tulee lappu, jossa on ihan päivämäärän tarkkuudella toivomus koska käyn verikokeessa omalla terveysasemallani ja lääkäri soittaa minulle heti kun saa tulokset (yleensä seuraavana päivänä), kysyy fiilikset ja tehdään suunnitelmat siitä eteenpäin saman tien. Ei mitään turhia odotteluja ja soittoaikojen varailuja. Kaikki hoituu ihan kuin itsestään.

Sitten alkoi kolottaa. Ensin polvia ja lonkkia, sitten nilkkojakin. Välillä jalkoja koko niiden mitalta. Aamulla ylös noustessa oli jonkin aikaa tosi jäykkä ja kivulias. Vitsailin, että nyt on tullut joku niveltulehdus vielä kaiken muun lisäksi. Uusi verikoe, arvot menneet entistä huonommiksi, nostetaan taas lääkeannosta joka on nyt jo melkoisen suuri. Minä olen väsynyt, on vähän väliä hiki, ja nivelkivut pahenee päivä päivältä. Ihan pienenkin paikoillaan olemisen jälkeen olen todella jäykkä varpaista lonkkiin saakka. Polviin ja lonkkiin sattuu kovasti molemmin puolin ja kipuilu pahenee ja pahenee todella kovaksi mitä enemmän liikun päivän mittaan. 

Yhtenä päivänä alkaa sattua myös vasemman jalan isovarpaaseen ja oikean jalan kantapäähän. Kipu pahenee iltaa kohti niin, että on todella vaikeaa kävellä. Perjantaipäivä töissä on tosi paha ja vaikea, käveleminen ja on jo melkoisen hankalaa loppua kohden. Viikonloppuna on onneksi vähemmän ohjelmaa ja pystyn lepäilemään enemmän. Lauantaina kännykkään kilahtaa viesti: M1 Valmiuskysely. Oletko käytettävissä USAR tehtävään Nepalissa?
Kiroan tätä tautia ja jatkuvaa sairastelua. Kyynelsilmin ja hammasta purren vastaan E niin kuin Ei. Vaikka sydän huutaisi miten että Kyllä, niin en voi missään tapauksessa lähteä kenenkään muun taakaksi. Pitää olla realistinen omasta kunnostaan. 

Tulee työmaanantai ja varpaaseen ja kantapäähän sattuu välillä niin, että on vaikea kävellä kun toisella jalalla pitäisi könkätä kantapäällä ja toisella varpailla. Kyynelet nousee kivusta silmiin kun yritän ottaa yhden askelen normaalisti astuen. Lisäksi on yhä kovat polvien kivut ja yleinen jäykkyys, nyt niskaa myöten. Tämä on ensimmäinen päivä jolloin kivut leviävät myös ylävartaloon: kyynärpäähän ja olkapäähän ja jäykkyys niskaan asti. Sattumalta illaksi oli tullut Nepalin tapahtumien myötä muuta ohjelmaa ja pääsin lähtemään töistä jo muutaman tunnin jälkeen (kiitos Leena!). En olisi selvinnytkään mitenkään iltaan asti jaloillani: seisominen ja käveleminen sattui jo ihan hirveästi koko jalkapohjiin myöhään sinä iltana.

Tuona päivänä töissä tuli sellainen olo, että nyt riitti, tämä oli tässä. Kaikkea ei tarvitse ihmisen kestää ja tässä menee minun rajani, tässä kunnossa minä en ole työkykyinen. Eikä tämä voi olla normaalia kilpirauhasen liikatoiminnan oiretta. Ei voi olla, mietin. Googletin. Lihasväsymys mainittiin. Ei mitään koko vartalon moniveltulehdusoiretta. Googletin syömäni lääkkeen pakkaussetelin ja sivuvaikutuksia. Sieltä löytyi maininta kovista nivelkivuista. Pienensin lääkeannosta jo samana iltana neljänneksellä. 

Oli aika ottaa kokeiluun lääkärin lause ”Soita minulle heti jos tilanne muuttuu”. Kunnallisessa terveydenhoidossa kun tätä ei ihan niin vain tehdäkään. Jos soitat ja ilmoitat, että haluat puhua tietyn lääkärin kanssa, niin sanoaan, että ensimmäinen vapaa soittoaika on kolmen viikon päästä, otatko sen? Yllättäen se, että lääkäri on sanonut noin on kuitenkin jonkinlainen oikotie avunsaamiseen kun kyseessä on erikoislääkäri. 

Seuraavien päivien aikana puhuin puhelimessa useamman kerran sekä päivystävän lääkärin että sen minun tehokkaan naislääkärin kanssa, kävin niveltulehdusarvioinnissa paikallisessa terveyskeskuksessa, lääkeannosta alennettiin ja kokeillaan mikä olisi suurin siedettävä määrä sitä; oireet alkoi helpottaa ja niinpä ensi viikolla vaihdetaan toiseen lääkkeeseen. Leikkausjonotilanne on paha: kaikki ajat on varattu leikkaavan lääkärin kesälomaan asti. Ei kuulosta kauhean kannustavalta! Pahimmassa tapauksessa koko kesä menee siis kituuttaessa puolikuntoisena ja kuumissaan.

Pahimmat nivelkivut helpotti nopeasti, parissa päivässä lääkeannoksen puolittamisen jälkeen. Ensimmäisenä helpotti viimeisinä tulleet kivut eli jalkapohjan, isovarpaan ja kantapään kivut ja ylävartalon kivut. Jäljellä on yhä lievä niveltulehdusmainen kipuilu ja jäykkyys jaloissa, mutta nyt se on taas siedettävä. Nyt pystyn taas kävelemään melko hyvin joskaan ei vielä ole käynyt mielessäkään käydä kokeilemassa pitkän matkan kestävyyttä. 

Koska veriarvot on jatkuvasti huonontuneet eli sairaus edennyt lääkityksestä huolimatta ja nyt vielä lääkeannos puolitettu, niin se tietää sitä, että nyt on siis edessä oireiden voimakas paheneminen kunnes uusi lääke saadaan ladattua sisään. Toiveissa toki on, että se sitten myös auttaisi oireisiin tai edes hidastaisi sairauden pahenemista leikkausaikaa odotellessa. 

Minä otin tähän väliin omaa aikaa. Sairaslomaa, että saan nukkua vaikka sen 16 h päivässä, toipua nivelkivuista ja levätä koska väsymys tulee nyt olemaan ihan hirveä taas tässä välissä, kun lääkeannos on puolitettu ja oireet pahenee niin kauan kunnes saan uuden lääkkeen käyttööni (siinä kestää nyt viikon verran kun on erikoislupavalmiste ja tuli pitkä vappuviikonloppu tähän väliin).

Sama nöyrtyminen kuin vuosi sitten ennen leikkausta kun jouduin myöntämään, että nyt ei pysty tekemään juuri mitään, nyt tarvitsee oikeasti levätä laakereillaan hetken aikaa. Se on nöyryyttävää – tai ei, ei nöyryyttävää mutta siihen pitää nöyrtyä. Ja kun sen tekee, niin se tuntuu osaltaan vapauttavalta ja rauhoittavalta: minulla on nyt oikeus levätä ja kerätä voimia ja parannella itseäni ilman, että koen huonoa omatuntoa siitä etten ole töissä. 

Ja ei, minä en muuten ole vieläkään hyper. En millään tavalla. En ole laihtunut vaan päinvastoin paino on noussut, en ole sählä ja yliaktiivinen vaan väsynyt; eli oirekuvani on osittain epätyypillinen. 

Tänään on ollut päivä pedissä. Nukuin viime yönä hyvin ja pitkään ja sikeästi, mutta silti tunti heräämisen jälkeen nukutti taas hirveästi. Päivällä vedin parin tunnin päiväunet ja kohta kello on iltakahdeksan ja taidan mennä jo yöpuulle. Tätä tää nyt on taas tästä eteenpäin vähän aikaa. 

Onneksi hyvät kaverit on jo monesti kokeneet tämän mun hämmästyttävän väsymyksen eivätkä enää ihmettele tai pelästy sitä, että vapaapäivät menee minulla pitkälti nukkuessa. ”Herätinkö?”-kysymys puhelun aluksi aamukymmeneltä on ihan normaalia ja voin hyvin puhua tarvittavat asiat peiton alta ja sitten kääntää kylkeä. Tai nousta vaikka tunniksi pariksi välillä. 

Ryhmänjohtajapäiville mentäessä Mirva ehdotti suoraan, että voisin mennä autossa taakse ja Heli tulee eteen istumaan niin minä voin nukkua takapenkillä matkat – ihan pitkällään siis. Tuntee jo minun matkustustavat hyvin. Ja niin nukuinkin, meni matkat varsin nopeasti! :-)

Hälytysryhmän kevätpäivä järjestettiin tuossa parisen viikkoa sitten ja minä onnellinen pääsin vihdoin parin vuoden tauon jälkeen mukaan hälytysryhmän harjoituspäivään, kiitos Sarin kyydityksen. Nukuin menomatkan autossa, nukuin maalimiehenä piilossa maanrakosessa, sitten syötiin ja treenattiin Möllin kanssa vähän jälkeä ja sitten alkoi väsymys painaa iltapäivästä niin, että menin autoon nukkumaan ja nukuin sitten pitkälti samaan syssyyn koko kotimatkankin. (Ja siis tuolloin olin vielä ns. paremmassa kunnossa kuin nyt. :-D) Kiitos vaan järjestelyistä ja kyydityksistä ja ymmärryksestä kaverit ja pahoitteluni että olen tosi huonoa matkaseuraa!


Hesarin juttu Nepalin tapahtumien tuotua rauniokoirat julkisuuteen:
http://www.hs.fi/ilta/28042015/a1430189766486


photo blog5638_zpsngxyscik.jpg
Piilossa. Kohta torkkuu.

photo blog5645_zpsxme7dzmj.jpg
Löydetty. Kohta haukkuu.

photo blog5648_zps9to9ulig.jpg photo blog5650_zpsgylnbc3h.jpg photo blog5651_zpsabbluhla.jpg