Tämä vuosi on mennyt pitkälti Möllin palkkaa säätäessä. Viime vuosihan meni ylipäätään Möllin aikaansaamiseen ja sitten kun se yhtäkkiä jäikin kotiin kasvamaan ja oli aika aloittaa treenit, niin luita meni poikki ensin etujalasta ja sen melkein parannuttua takajalasta. Vasta viime keväänä päästiin vihdoin ns. oikeasti treenaamaan. Merlinhän aloitti ruoalla, mutta siirtyi sitten kahden pallon leikkiin. Leikki oli aluksi hankalaa, koska Mölli jotenkin häiriintyi maalimiehen liikkumisesta leikin aikana ja pudotteli palloa minne sattui, ja maalimies joutui aina liikkumaan hakemaan vaihtopalloa, mikä taas sekoitti pakkaa. Tai sitten tuli jumitus, Mölli sanoo Heitä nyt se pallo! ja ei tajua että sillä on vielä itsellä pallo suussa. 

Haasteena maalimiehillä oli se, että edellinen kahdenpallonkoirani Diesel tarvitsi iloista ja eläväistä leikittäjää ja sen kanssa leikkiessä tuli aina kova hiki. Nyt maalimiesten piti osata vaihtaa hillittyyn ja rauhalliseen, vähäeleiseen leikkimiseen, jossa liikkeessä olevan pallon kiinni nappaaminen on koiralle se juttu ja maalimies on vain ns. pallonheittokone. Meillä kesti kaikilla hetki tajuta tämä muutos.

Ongelma nro 1 oli siis kahden pallon leikin sujuvaksi saaminen. Tähän löytyi ratkaisu vahingossa hakumetsässä, jossa maalimies istui jo valmiiksi sopivasti mättähällä eikä noussut siitä mihinkään vaan alkoi leikittää Mölliä siinä istuallaan. Maalimiehen tukeva asento paikoillaan olikin avain onnistumiseen! Kun maalimies istui tukevasti ja rauhassa paikoillaan, Mölli haki pallon ja palautti sen aina tiputtamalla sen maalimiehen haaroihin. Nykyään se tiputtaa pallon joko istuvan maalimiehen haaroihin tai antaa sen suoraan käteen. Mutta heti jos maalimies on ylhäällä ja liikkuu aktiivisesti, koko leikin sujuvuus kärsii ja pallot vierii ja tippuu minne sattuu. 

Lisäksi Mölli tykkää hassusti korkealle pomppivista palloista ja selvästi syttyy myös jännistä maalimiehen tekemistä ääniefekteistä kun palloa heitetään. Pitkälle ei tarvitse heittää, vaan lyhyet pomppupallot on parhaita, niin, että se saa napata pallon tosi monta kertaa vauhdista suuhun palkkauksen aikana. 

Ongelma nro 2 oli ensimmäisen pallon antaminen Möllille. Aluksi Mölli tuli aina piilolle ja maalimies heitti tai vieritti ensimmäisen pallon Möllille kasan viereen tai muuhun tasaiseen kohtaan ja kampesi sitten itse pois piilosta leikkimään Möllin kanssa. Näin saatiin aikaiseksi koira, joka kävi nopeasti kurkkaamassa maalimiestä ja peruutti sitten parin metrin päähän odottamaan palloaan eli oli oikein tekemällä tehty ongelma nro 2: tokihan fiksu koira menee valmiiksi odottamaan sinne, minne aina saa palkan.

Ongelman nro 2 ratkaisun haaste oli, että Mölli ei halunnut ottaa palloa maalimieheltä kädestä. Pallon ojentaminen sille johti pattitilanteeseen: maalimies halusi Möllin ottavan pallon ja Mölli halusi, että se heitetään sille tai edes tiputetaan maahan niin, että se liikkuu. Mainittakoon, että Mölli ei tässä vaiheessa ottanut minulta kotona esim. possunkorvaakaan kädestä, vaikka halusi sen kyllä. Se halusi, että se tiputetaan lattialle tai heitetään ja nappasi sen sitten siitä. Odottaa sai vaikka kuinka kauan, jos ei tehnyt niin.

Ongelmaa nro 2 lähdettiin ratkomaan siten, että kun Mölli tuli piilolle, maalimies hihkaisi Hyvä! ja vingutti palloa ja asetti sen suurella selkeällä eleellä piilon reunalle tai viereensä maahan, mahdollisimman lähelle sellaiseen kohtaan missä pallo pysyi paikoillaan ja oli näkyvillä. Sitten odotettiin hiljaisuudessa ja liikkumatta, että Mölli tuli ottamaan sen siitä (yleensä se tuli ja sitten tuijotti palloa pitkään n. 10-20 cm etäisyydeltä, kunnes hidastetuin liikkein lopulta otti sen). Sen jälkeen maalimies alkoi taas kehua Mölliä ja kömpi esille piilosta kahden pallon leikkiä varten.

Tällä palkan uudelleensijoittamisella Mölli oppi melko nopeasti, että piilolta ei peruuteta pois odottamaan palloa, vaan pallon saa vain siitä piilolta. Fiksu koira edelleen siis alkoi tarjota sitä paikkaa mihin palkka tuli. Pikku hiljaa se myös alkoi ottaa pallon maalimiehen ojennetusta kädestä mikä oli pakko tehdä, jos alusta oli todella hankala, mutta tämä edellyttää, että maalimies vaan jaksaa olla hiljaa ja liikkumatta riittävän pitkään. Jos maalimies alkaa kesken pallon ojentamisen uudestaan vinguttaa sitä ja kehua koiraa, alkaa Möllin funtsausaika aina uudestaan alusta.
Samaan aikaan Mölli alkoi myös kotona ottaa minulta suoraan kädestä puruluita, possunkorvia yms. Nameja se on toki aina syönyt suoraan kädestä, tämä omituinen piirre on koskenut vain isokokoisia herkkuja. 

Ongelma nro 3 oli palkan viivästyminen palkattavaan asiaan nähden. Tämä oli ongelma minulle ja jossain määrin myös maalimiehille jotka kokivat, että viive löydön ja leikin välillä oli kovin pitkä. Tapahtumaketju oli: etsi maalimies – eka pallo koiralle - maalimies tulee esiin piilosta - maalimies siirtyy kunnes löytää sopivan tasaisen paikan kahden pallon leikille – leikki alkaa vihdoin. 

Maalimies kyllä kehui koiraa koko ajan ekan pallon antamisesta kahden pallon leikin alkamiseen asti, mutta siinä tosiaan saattoi mennä ajallisesti ja matkallisesti pitkäänkin. Mölli yhdisti kyllä tapahtumaketjun kokonaisuudeksi, koska se aina pysytteli ekan pallon saatuaan siirtyvän maalimiehen lähettyvillä odottaen leikin alkua, mutta silti tapahtumaketju oli mielestäni liian pitkä ajallisesti ja lisäksi treeneissä voitiin käyttää vain piiloja, joista maalimies pääsi nopeasti pois ja joista oli kohtuullinen matka alueelle, jossa oli turvallista leikkiä vauhdikasta kahden pallon leikkiä.

Ongelma nro 4 oli se, että koira kyllääntyi tähän palkkaan jossain määrin, tai tavallaan ei noussut sen seurauksena seuraaviin maalimiehiin. Sille otettiin pitkään aina vain yksi ukko kerrallaan ja sitten autoon odottelemaan taas ja myöhemmin uudestaan yksi ukko. Tuli tosi vähän toistoja.

Dieselillä asia ratkaistiin niin, että kun palkka vakiintui, niin se alkoi saada ekoilta 2-3 maalimieheltä vain yhden pallon, jolla sai puuhailla hetken yksinään ja sitten viimeinen maalimies teki pitkän kahden pallon leikin sen kanssa. Mutta Diesel tykkäsi palloista itsessään eli se tykkäsi lussuttaa ja vinguttaa myös yhtä palloa, Möllille taas nimenomaan liikkeessä olevan pallon nappaaminen ilmasta on se juttu.

Hakumetsässä voisi Möllin kanssa toki pelata palloilla koko ajan, mutta raunioille olisi löydettävä toinen ratkaisu. Mietin aikani ongelmia 3 ja 4 ja päätin sitten kokeilla... tadaa... ruokapalkkaa! Möllille maistuu nykyään ruoka paljon paremmin kuin pentuna ja se tykkää erityisesti esimerkiksi niinkin yksinkertaisista mauista kuin keitetty riisi ja sei. :-D (Ja siis minä olen tarjoillut sille kaikkea mahdollista raakaa eri sisäelimistä lähtien etsiessäni jotain tosi herkkua.)

Ekaa kertaa kun maalimies tarjoilikin pallon sijasta ruokaa oli Mölli hämillään, mutta siitä se sitten lähti. Muutaman kokeilun jälkeen nyt näyttäisi toimivan parhaiten se, että ensimmäiset maalimiehet tarjoilevat nälkäiselle koiralle pienet maistiaiset herkkuja, jolloin palkkaus voidaan tehdä piilossa/piilolla siirtymättä minnekään, ja viimeinen maalimies tarjoaa ensin pienen herkun piilolla, antaa yhden pallon ja siirtyy tekemään sen jälkeen perusteellisen kahden pallon leikin turvalliselle ja tasaiselle alustalle, jonka päätteeksi tulee isompi satsi ruokaa ja sitten mennään vielä yhdessä pallon kanssa autolle. 

Mölli syö Mölliksi kohtuullisen innokkaasti palkat maalimiehillä ja ei kiirehdi piiloilta pois: se kyttää, olisiko myös niitä palloja saatavilla. Ja tuntuu, että se on jo muutaman tällaisen treenin jälkeen oivaltanut, että ukkoja etsitään niin kauan lisää, kunnes löytyy maalimies joka leikkii sen kanssa palloilla – tavallaan nyt se nousee treenin edetessä. Sitten se on tyytyväinen, kun löytyy se ukko joka leikkii palloleikkejä sen kanssa. 

Tuossa yhtenä kertana se palloleikin ja ruokailun päätteeksi käänsi maalimiehelle selän ja peruutti istumaan syliin rapsuteltavaksi. Haisteli maalimiehen vaatteita oikein antaumuksella milli milliltä ja sitten istui vain siinä sen näköisenä, että ei aio lähteä mihinkään kun löytyi näin kiva ihminen. Mölli ei ole koskaan tehnyt kellekään vieraalle niin. :-)

Nyt kun ongelmat 3 ja 4 ratkesi, voidaan vihdoin treenata useampaa maalimiestä per treeni ja myös tosi hankalia paikkoja kun koiran voi palkata piilolla. Tässähän saa ihan uudenlaista intoa treeneihin!

Ongelma nro 5  on ilmaisu. Sitä kun ei ole. Jos Möllille tulee maalimiestä paikallistaessa tenkkapoo, eli se ei löydä reittiä perille (esim. haju tulee jostain pienestä raosta ja sisäänkäynti piiloon on kauempana), niin aikansa siinä häärättyään se lopulta istuutuu siihen missä hajua on. Se tavallaan siis tekee istuen ilmaisun. :-D

Mölli oli pitkään tosi hiljainen koira: se haukkui vain yksin leikkiessään ja silloinkin vain, jos sen painikumppanissa oli erityisen kova vastus, esim. kun se pelaa seinä-rygbya metallisella ruokakupilla, joka on lattialla väärin päin eikä sitä saa otettua suuhun, ja kun sen päälle hyppää etutassut ojossa se ei lennäkään seinille vaan kimpoaa lattiaa pitkin eteenpäin pysyen yhä ylösalaisin. Silloin tulee todella pahalla isolla äänellä möreä ja hyvin kuuluva täysin epävireinen HAU. Tuntui kuin Mölli itsekin olisi ekoilla kerroilla pelästynyt omaa ääntään kun se oli niin kova.

Ääni on tässä viime aikoina alkanut aueta ihan epätoivottavissa määrin, lähinnä kun iki-ihana Moppi kulkee Möllin huoneen portin ohi ja Mölli haluaisi sen sinne. Silloin tulee iso ja kova HAU HAU.

Niinpä minä rupesin rakentamaan haukkuilmaisua. Ruokakuppi on kuumaa kamaa, joten ei kun sen kanssa puljaamaan Möllin huoneeseen. Hirveä into ja yritys, reilut 25 kg jähmeää ja kömpelöä hyvin karvaista ja isoluista koiraa joka puolella ja kaikin tavoin päällä, kunnes jossain välissä tuli turhautunut haukahdus. Onneksi näitä toistoja ei tarvittu viikkotolkulla, olisin ollut varmaan ihan mustelmilla.  

Muutaman hyvin epämiellyttävän kerran jälkeen haukku alkoi tulla aina nopeammin. Heti kun koira oli auttavasti oivaltanut, että palkka tulee haukusta, estin kädellä tulemasta päälle ja sitten aloin komentaa Möllin heti aluksi maahan ja annoin ärsykkeen haukkuun ja jos nousi, komensin uudestaan maahan ja aika nopeasti tuli HAU. Nyt ollaan siinä pisteessä, että se alkaa tietää mitä haluan mutta haluan vielä vahvistaa oikeaa käyttäytymistä eli että ei koske minuun, ja sitten nopeasti siirtää sen haukkumaan toista henkilöä, joka saa viedä homman eteenpäin ja sitten jonain päivänä Mölli varmaan oivaltaa ihan itse tarjota haukkua piilolla.  

Tuoksi ”toiseksi henkilöksi” on jo nimetty Satu. Minä näin aikoinaan paljon vaivaa Satun Jipon rullailmaisuun, joten  nyt kehtaan pyytää häntä auttamaan omaa koiraani tässä hommassa. Tavoitteena on saada ongelma nro 5 eli ilmaisun puuttuminen hoidettua kuntoon nyt talven aikana. :-)

Eilen käytiin treenaamassa Espoossa sijaitsevassa homeongelman takia suljetussa koulussa. Otti kurkkuun jo hetken oleskelun jälkeen. Mutta olipa kiva kun Möllillekin pystyi vetämään treenin pitkän kaavan mukaan ja tuntui, että palkka alkaa olla nyt vihdoin kohdallaan! :-)

 

photo blog77383573_n_zpsda925626.jpg
kuva: Satu Syvänperä


photo blog7812_zps6c68d2b9.jpg photo blog7813_zpsfdc463cb.jpg

This year's most important thing in Merlin's search-and-rescue training has been figuring out the best reward for him. He was started with food rewards as a small puppy, then he broke some bones and finally last spring I got to start practicing for real with him again.

It took a quike a long time to find out the best way to play with two squeeky balls with Merlin. With my previous dog Diesel the helpers had to act very active and agile but with Merlin the key is moderation: he prefers the helpers stay calm and sit still and catching the ball while it moves is the thing he likes the most. If the helpers make cool sound effects at the same time, it is even better. :-D (Boys!!)

Tossing balls on rubble surface is not a good idea so recently we went back to food rewards: small snacks on every victim and the big play with squeeky balls by the last victim. Seems to work best this way. Now it is finally time to move on to more demanding work.