Lissabonin suurelle aukiolle oli pystytetty iso screeni jalkapallo-otteluita varten. Katsoimme siellä yhden erän Sveitsi-Puola-ottelua. Fanit kummastakin maasta olivat paikalla pienen mutta sinnikkään äänekkään joukon voimin.

Portossa vastaava areena oli biitsillä hiekkapohjalla ja myös penkkikatsomo oli tarjolla. Portossa näimme Portugali-Kroatia-matsin viime minuutit jatkoajalle, kun meidät nimettiin onnenamuleteiksi koska voittomaali tuli heti kun saavuimme paikalle.

Nyt olemme siirtyneet Espanjan puolelle, Santiago de Compostelan pyhiinvaelluskohteeseen. Täällä ei todellakaan ole isoa screenia isolla aukiolla, koska isoin aukio on pyhiinvaelluspaikka. Kysyimme hotellistamme paikkaa missä nähdä Espanja-Italia-ottelu saadaksemme nauttia espanjalaisesta jalkapallotunnelmasta. Hotellin respa sanoi että ulkona olevaa katselupaikkaa ei ole, mutta yhdessa elokuvateatterissa katsotaan ottelua valkokankaalta.

Kyselimme vielä vastaantulleelta papilta, kaasumieheltä ja eräästä kahvilasta vinkkiä matsin katsomiseen ja kaikki sanoi, että baariin vaan. Paras vinkki tuli miestarjoilijalta joka merkitsi kartallemme A Liga -baarin, joka oli omistettu kokonaan jalkapallolle menuta myöten.  

A ligassa oli paikallisia katsomassa matsia. Kaksi pöydällista italialaisia erottui joukosta aina tilanteen mukaisesti kun huusivat eri äänensävyllä ja eri aikaan kuin muut. Espanjalaiset itse eivät oikein enää uskoneet joukkueeseensa - he sanoivat jo pelin alkua odotellessa, että joukkue on pelannut huonosti. Pelin aikana baarityttö kiersi 10 minuutin välein erilaisin tarjotein tarjoillen erilaisia tapaksia: pizzaa, erilaisia pieniä voileipia. Lisäksi jokaiseen pöytään tuotiin heti aluksi jo kupilliset siemeniä ja maissipalloja pikkusuolaisiksi. Kaikki nämä ilmaiseksi - vain juomista maksettiin. Kun matsi loppui - tai oikeastaan jo ennen sitä Italian tehdessä toisen maalinsa viime minuuteilla - baarista vaelsi heti pois pettynytta väkeä.

Sen jälkeen tv:ssa on näytetty vain Espanjan epäonnistumista viimeisessä matsissa. Miltään kanavalta ei hotellissakaan tullut muita matseja vaan ainoastaan ryvettiin omassa epäonnistumisessa.  

Ihmettelin tänään iltaa kohden, olenko saanut vielä lisää hyttystenpuremia edellisten kovaksi turvonneiden megapaukamien lisäksi, kun käsivarsiin sattuu. Sitten äsken tajusin, että se johtuu eilisestä urheilusta. Minä nimittäin menin sinne surffauskurssille.

Ryhmätunti olisi maksanut 25 € ja yksityistunti 35 €. Päädyin yksityistuntiin joka sitten maksoikin vain 30 €. Kovasti oli mielessä kysymyksiä kun odoteltiin merelle pääsyä (aallot oli huonot aamupäivällä). Esim. kastuuko se märkäpuku vai pitääkö se vettä, mitä sinne laitetaan alle, mitä jos tulee pissahätä kesken kaiken, onko puvussa termostaattilämmitys vai jäätyykö sinne mereen tyystin?

Sitten kun ilmeni että voidaan lähteä vähintäänkin kelvollisen :-P nuorenmiehen kanssa surffaamaan, unohtui melkein kaikki kysymykset ja osaan vastaukset ilmeni käytännössä. Alkuun piti pukeutua märkäpukuun, mikä oli aikamoinen haaste. Etenkin, kun sen pukee väärinpäin eli etupuoli taaksepäin, mitä minun ohjaaja ei huomannut kun kääntyi diskreetisti ympäri kun minulla oli päällä vain pikkupikkubikinit kun kiskoin sitä kumipukua ylle. Sen kollega kyllä sitten tuijotti avoimesti senkin edestä ja sanoi, että väärinpäin menee, tosin vain portugaliksi. Ei se merkittävästi helpompaa ollut oikeinpäinkään tosin.

Märkäpuvun päälle tuli surffikoulun liivi ja sitten piti oikeasti kantaa se lauta monta sataa metriä sopivaan kohtaan rantaan, sellaiseen missä aallot löi. Ei kuulunut tunnin hintaan piccolopalvelua. Hyvä etten lähtenyt lentoon välillä kun tuuli otti siihen lautaan kiinni. Paljain jaloin tarvottiin sopivaan kohtaan. Rantaan iskettiin vielä koulun lippu pystyyn sitä varten, että jos aallot vie meidät eri suuntaan rannalla, niin siellä kohdataan.

Sitten se opettaja sanoi, että nyt lämmitellaan ja voidaan aluksi vaikka hölkätä tässä rannalla vähän. Minä olin ihan silmät suurina, että siis tämä onkin jotain URHEILUA VAI, ihan huijausta, siis oikeasti alkulämmittelyt ja kaikki. Juu oikeasti. Onneksi se opettaja vetäisi oman pukunsa auki vyötäröä myöten eikä alla ollut mitään (paitsi lihaksia) joten oli siinä jotain viihdykettä sentään.  

Siinä me sit venyteltiin ja pullisteltiin lihaksia vastakkain ja yritin kovasti katsoa mitä tehdään ja olla katsomatta samaan aikaan että niinku keskittyisi tekemään myös itse. :-D
Kuivaharjoittelu tehtiin maalla, ensin ihan rantahiekalla ja sitten minä tein hiekalla maassa makaavan surffilaudan päällä sen, mitä yritin tehdä aallonharjalla kulkevan surffilaudan päällä seuraavan tunnin ajan. Myös turvallisuusohjeet oli tärkeät käydä läpi.

Ei ole surffaus helppoa. Olisi pitänyt harjoitella maalla paljon enemmän pelkkiä liikeratoja, jotta ne olisi menneet liikemuistiin ja muuttuneet edes jotenkin automaattisiksi. Tuossa ajassa ei ehtinyt sisäänajaa oikeita liikkeitä oikeassa määrin. 

Eihän se kauhean vaikealta kuulosta: Laudalla piti maata ihan keskellä pituussuunnassa, niin, että varpaat tulee laudan perän yli mutta jalkapöytä koskee laudan takaosaan. Jalat vierekkäin suorassa. Kroppa tasaisesti kiinni laudassa, kädet koukussa kämmenet lautaa vasten rinnan korkeudella kropassa kiinni (niinku lähtis tekemään punnerruksia). 
Sitten nostettiin valmiiksi toinen (oikea) jalka koukkuun sivulle kantapää vasenta jalkaa vasten polven alapuolella.
Liike 1. oli nostaa käsillä yläkroppa irti laudasta.
Liike 2. oli nostaa oikean jalan polvi ylös ja laskea paino oikean jalkapohjan varaan käsien lisäksi.
Liike 3. oli heilauttaa nopealla liikkeellä vasen jalka eteen samalle kun kroppa siirtyy sivuttaiseen matalaan seisoma-asentoon laudalla, kädet irtoaa laudasta ja katse on koko ajan eteenpäin.

Rannalla tuon jotenkin tajusi, mutta vedessä se homma tyssäsi aina tuohon 3-kohtaan, kerta toisensa jälkeen. Lisäksi en tajunnut oikean jalan oikeaa liikerataa aluksi millään. Opettaja onneksi katsoi aina tosi tarkkaan ja analysoi heti jokaisen kaatumisen jälkeen, mikä meni pieleen sillä kertaa. :-D

Kaatuminenkin oli muuten tarkkaa puuhaa - ei saanut hypätä laudalta alas jalat edellä siltä varalta että olikin jo tosi matalassa vedessä ja pohja tulisi heti vastaan, vaan piti kellahtaa jotenkin kyljellee tms veteen. Helppo homma, minä ehdin vain kaksi kertaa päättää miten ja milloin hyppään alas laudalta, muuten tipahdin ihan joka kerta ihan vaan jonnekin sattumanvaraiseen suuntaan ja yleensä ihan naama edellä. Oli kaikki mahdolliset röörit aivan täynnä suolavettä sen tunnin jälkeen.

Käytännössä me siis kahlattiin sen rantaleijonan kanssa jääkylmään Atlanttiin kainaloita myöten. Nilkat oli hetkessä ihan jäässä, puku piti hetken aikaa kuivana. Sitten minä punkesin sen laudan päälle ja fiilistelin, miltä tuntuu olla siinä ja miten omat liikkeet ja aallot vaikuttaa tasapainoon laudalla. Koska aallot ja virtaukset ei olleet kovin suotuisia, ei pystynyt melomaan käsillä vauhtia tai olemaan paikoillaan odottamassa sopivaan aaltoon lähtemistä. Tämä oli tiedossa etukäteen ja rantaleijona sanoi että hän hoitaa sen homman ja säätelee vauhtia. 

Kokeiltiin kolmeen kertaa aallolla ratsastamista ihan laudalla maaten kädet levällään. Makee tunne kiitää vauhdilla veden päällä. Ymmärrän, että siihen voi jäädä koukkuun. 

Sitten menikin lähemmäs sata kertaa niin, että yritin nousta laudan päälle seisomaan ennen kaatumista aaltoihin. Ei ole lyhytpinnaisten hommaa muuten tämä. Maiju sanoi, että hänen poikansa oli ollut jollain reissulla kahden päivän surffauskurssilla ja oli vasta toisena päivänä pysynyt pystyssä laudan päällä. Mä NIIN ymmärrän sen nyt! 

Noin puolivälissä hommaa hiffasin, miten oikean jalan pitäisi toimia ja sain kerran noustua seisomaan parin sekunnin ajaksi laudalla. Aika makeeta! Vau. Ja sitten taas tuiskahdin naamalleni veteen. Aina kaatumisen jälkeen vedin nilkassa kiinni olevasta narusta laudan luokseni ja kahlasin aaltojen läpi takaisin rantaleijonan luokse ja sain pika-analyysin mikä meni pieleen ja ei kun uutta yritystä peliin saman tien.   

Pitää nöyränä, kun kaatuu kaikin mahdollisin tavoin veteen vajaat 100 kertaa peräkkäin vain tehdäkseen sen saman vielä kerran uudestaan. Siinä vaiheessa kun pääsin sivusuuntaan seisomaan laudalle, mutta heilahdin siitä selän kautta jalat ylöspäin ja ympäri veteen, ei voinut enää kuin nauraen todeta, että NOIN päin minä en vielä ollutkaan kaatunut! 

Koska tämä oli jotain mitä halusin kokeilla, ja etsiä rajojani ja mennä todella voimakkaasti epämukavuusalueelleni, ei minulla ollut mitään painetta olla tässä hyvä. Kun jossain vaiheessa alkoi jo väsyttää päätin, että kerran vielä kun onnistun seisomaan laudalla, niin siihen lopetan, ihan sama vaikka maksettua aikaa olisi vielä jäljellä. 
Väsymys tuli kuitenkin ennen onnistumista, ja kun kysyin paljonko meillä on vielä aikaa jäljellä ja sitä oli reilut viisi minuuttia, sanoin, että yksi kerta enää ja lopetan. Lepuutin ja keskityin ja odotettiin rauhassa hyvää aaltoa. Kun se aalto tuli, minä lähdin sen mukaan ja sitten minä nousin seisomaan laudalla hetkeksi :-) (ennen kuin tuiskahdin taas rantaveteen). Se oli paras yritys ja siihen oli hyvä lopettaa. 

A Liga -baarissa tänään.

Maijun salaa ottama kuva bussimatkalla Santiago de Compostelaan. Nukuin huonosti yöllä mutta perinteisesti tosi hyvin bussissa! Matka kesti kai 4 h. Lipunmyyjä taikoi jostain takahuoneesta meille noi tyynyt. :-)