Tänä aamuna aikaisin lähdettiin jännittämään raunioita Kirsin ja Iineksen kanssa - emme olleet ehtineet käydä lainkaan katsomassa paikkoja päivänvalossa, sekin jännitti. Raunioilla saa käydä katsomassa suorituksia yhdeltä puolelta aidan takaa, mutta eipä sieltä juuri mitään näe. Harmillista.

Kirsi ja Iines olivat toinen koirakko joka kisoissa meni suorittamaan raunioetsintää. Suoritukset alkavat klo 8 aamulla. Olin paikalla ajoissa mutta en nähnyt, että testi/nollakoira olisi radalla käynyt tarkistamassa, ovatko piilot niissä olosuhteissa lainkaan mahdollisia paikallistaa.

Klo 8 oli vielä todella viileää ja vasta noussut aurinko ei vielä paistanut lainkaan raunioille. Maassa oli paljon kastetta ja ilma oli huuruinen, utuinen, kylmä. Olin ihan liian vähissä vaatteissa liikkeellä, takki olisi tullut tarpeeseen! Raunioilla oli kahdessa kohtaa savukone ja niistä tullut savu laskeutui hiljaa raunioitten aivan pintaan.  

Savun lisäksi häiriöinä oli alussa parin minuutin ajan musiikkia ja helikopterin ääntä ja kirkumista kaiuttimista, 1-2 henkilöä sekä tuomarit kävelemässä ja seisoskelemassa raunioilla seuraamassa suoritusta. Muuten suorituksen sai tehdä rauhassa hiljaisuudessa. Koirien piti irrota pitkälle, jotta koko alue tulisi tutkittua. 

Päivän ensimmäinen koira, kokenut labradori, löysi alueen takalaidalta yhden ukon, jota se kävi paikallistamassa 4-5 kertaa ensimmäisten 15 minuutin aikana, kunnes ilmaisi sen. Sen jälkeen se palasi kerta toisensa jälkeen haukkumaan löytöään. Tarkasta ja kattavasta etsinnästä huolimatta koira ei reagoinut missään muussa kohdassa edes häntää heiluttamalla. Ei vaan noussut yhtään mitään hajuja mistään. :-( Viileä ilma ja kosteus painoi hajuja alas kuten savuakin.

Kirsi ja Iines olivat vuorossa seuraavina eikä tilanne siitä parantunut olosuhteiden osalta, valitettavasti. Osa alueesta jäi myös etsimättä. Ilma ei vain liikkunut eikä hajut nousseet ylös. Aamun aikana yksikään koira ei löytänyt kaikkia maalimiehiä. Saman totesimme kaksi vuotta sitten Nova Goricassa näissä samoissa kisoissa: yksikään koira ei aikaisin aamulla löytänyt kaikkia ukkoja raunioilta, koirakon taidoista riippumatta. Myöhemmin päivällä, kun aurinko lämmitti ja ilma alkoi liikkua, tuli jo hyväksyttyjä tuloksia sekä silloin että täällä tänään.
Näin jo seuraavana yönä unta siitä, että lähetin IRO:on esityksen, jonka mukaan nollakoiralla/testikoiralla on testattava rata ei vain etukäteen vaan myös aina päivän aluksi ja aina kun sääolosuhteet on muuttuneet kesken päivän. 

Myöhemmin kävimme katsomassa tottissuorituksia stadionilla. Monta tuttua nähtiin, mm. Johanna ja Karjala.

IMG4211.jpg

Tottiskentällä on Italian lipun osalta suruliputus vähän aikaa sitten tapahtuneen maanjäristyksen uhrien kunniaksi. Avajaisissa vietettiin myös hiljainen hetki ja lyhyt muistotilaisuus maanjäristyksen uhreille.

IMG4120.jpg

Päivän ensimmäinen kilpailija raunioilla oli kokenut labukka ohjaajineen. 

IMG4125.jpg

Kirsi ja Iines olivat vuorossa seuraavina.

IMG4128.jpgIMG4132.jpgIMG4135.jpg

Harmillista, että katsojat eivät juuri nähneet raunioille, tämä kun on ainoa "yleisöystävällinen" kilpailulaji näissä kisoissa. Hallintaosuuden lisäksi toki. Siitä kuvia alla.

IMG4158.jpgIMG4159.jpg

Tuomari Joop Meyer teki tarkkaa työtä ja toi suullisessa arvostelussa esille näkemänsä virheet ja epäkohdat, mutta numeerinen arvostelu oli hyvin hyvin lempeää ja hyviä pisteitä tulee paljon. :-)

IMG4177.jpgIMG4195.jpg

Pieni mutta sitäkin sinnikkäämpi kannustusjoukko seurasi tottissuorituksia loppuun asti - iltaseitsemään.

IMG4215.jpgIMG4226.jpg

Muutama ammatillinen havainto: Oleanteria kasvatetaan pihalaatikoissa, 

IMG4228.jpg

ja naapuritontin muurin yli roikkuu granaattiomenoita.

IMG4229.jpgIMG4230.jpg