Hesan keskustaan on avattu Starbucks. White Caffé Mocha. Ei tarvitse sanoa enempää! 

photo blog7784_zpsd07dbc6c.jpg

 

Keikat. Lähdettiin eilen Mikkosen kanssa kaupungille. Piti mennä viime viikolla, mutta ei onnistunut. Nyt uusi yritys hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Tosi virkistävää vaan mennä ja olla ilman mitään aikataulua. Jos menee myöhään, niin sitten menee, mitä väliä. Ehdolla oli illan päätteeksi The Soundsin keikka Tavastialla. Tavastian arki-illan keikat on kivasti jo muutamien vuosien ajan olleet väsyneitten kolmekymppisten elämään paremmin sopivia eli alkavat klo 22 pintaan puolenyön sijasta.

 

Ei tullut tarvetta lähteä kotiin nukkumaan, joten mentiin keikalle ja oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus tämä The Sounds, jota en yhtään ennalta tuntenut. Pari biisiä kuulosti kyllä tutuilta. Toki sietääkin olla hyvä, jos vetää neljä iltaa peräkkäin Tavastialla. Tämä ylimääräinen keikka ei ollut ennalta loppuunmyyty, mutta bändin aloittaessa paikka oli kyllä tupaten täynnä ja hiki virtasi. Kivaa tanssimusaa, ei varsinaisesti mun juttu, mutta energinen keikka ja hyvä fiilis ja joskus se riittää.

 

Seuraava suunniteltu keikka on joskus tammikuussa SA. Satu laittoi viestin, että mennäänkö ja siis totta kai mennään. Satu on jo hankkinut liput, mutta minä en kyllä tiedä vieläkään, kumpi SA on kyseessä: Sonata Arctica vai Sunrise Avenue. Toisaalta ei tässä ole mitään uutta: viimeksi kun kyseessä oli SA olin kuukausia kovasti menossa Sonata Arctican keikalle ja vasta ihan viime metreillä selvisi, että kyseessä olikin Sunrise Avenue, josta pidän kyllä myös joskin se ehkä silloin oli vähän pettymys. Joten sinänsä nyt on ihan sama, kumpi on kyseessä, kun tiedän, etten tiedä. Kummatkin käy oikein hyvin. :-)

 

Sosiaalinen media. Tykkään! :-D

Facebook on ihan mainio. Sieltä saa vastauksen ihan kaikkeen. Aina on linjoilla joku alan asiantuntija, olipa kyse melkein mistä vain. Jos menee huonosti, niin tulee kauheasti tsempityksiä, ja kun menee hyvin, niin sen ilon voi jakaa monen kanssa. Ja kun tarvitsee apua, niin sitäkin on aina saanut: esimerkiksi auton talvirenkaitten vaihdosta kotiin (tai kylille!) kadonneitten tavaroitten löytymiseen. Vastaavasti olen itsekin auttanut Fb-kavereita kun olen voinut tai osannut.

 

Erityisesti mieleen on jäänyt, kun reilu vuosi sitten lensin Riikasta Roomaan ja venäläinen mies sai jonkun slaagin matkalla eikä koneesta kuulutuksista huolimatta löytynyt lääkäriä tai vastaavaa, jolloin minä perusensiapukoulutettuna koin velvollisuudekseni mennä tekemään parhaani vaikka se olisi ollutkin vain kädestä kiinni pitämistä ja kävi ilmi, että koko koneen henkilökunta oli jokseenkin avutonta ja jotenkin koko tilanteen hoitaminen kaatui minulle. Juttu jäi vähän painamaan mieltä ja olin yksin liikenteessä. Myöhään illalla hotellihuoneessa Roomassa avasin Facebookin ja huutelin, onko linjoilla ketään alan ammattilaista, että saisin käytyä tapahtumat läpi ja jatkettua seuraavana aamuna EU-koulutuksiin kirkkain mielin. Chat-ikkuna aukesi muutamassa minuutissa ja siellä oli pelastaja (myös ammatiltaan siis!) langoilla. Myöhemmin vielä toinenkin henkilö. Kummankaan kanssa ei juurikaan muuten tsättäillä. Jälkipuinti tuli hoidettua asiallisesti ja ajallaan. Kiitos. <3

 

Eilen illalla akuutti ongelma oli, pitääkö tämänpäiväisiä labrakokeita varten olla syömättä ja/tai juomatta. Lafka oli jo kiinni. Kysytään siis Facebookista. Vastauksia tuli mm. labrahoitajilta ja sairaanhoitajilta. Epäilys oli, että ehkä pitäisi. Päätin mennä sen mukaan. Yksi ohjeisti, ettei nyt ainakaan mitään vettä vahvempaa kannata juoda. Ja siis juuri sinä iltana, jolloin minä olin menossa baariin ehkä ekaa kertaa puoleen vuoteen! No, eihän se ole ongelma, jos ei siitä sitä tee. Labra-aika oli myöhään aamupäivällä, joten puolenyön aikaan alkoi paasto ja olin joka tapauksessa autolla liikkeellä. Ja tänään labrassa hoitaja sanoi huolestuneena heti kun tulin: - Olethan ollut syömättä? Bingo! Oikea valinta.

 

Ylipäätään Facebookin tilapäivityksissä käydään joskus aivan hervottoman hauskoja keskusteluja sellaisilla kokoonpanoilla, että ne ei ns. livenä olisi koskaan mahdollisia. Ja ihan superkiva juttu sosiaalisessa mediassa on myös se, että ihmiset innostuu joskus keskustelemaan blogikirjoituksistani tai kommentoimaan niitä joko yleisesti tai yksityisesti. Se on ihan huippua. Hei, joku lukee tätä! ja pohtii, ja haluaa jakaa omat mietteensä samasta aiheesta. Vaikka kirjoitankin pääasiassa itselleni, niin silti, tosi kiva. 

 

Minusta on muuten tullut ihan maalainen. Muutos tapahtui nopeasti: voin hyvin ulkoiluttaa koirat ja puuhailla puutarhassa pyjamassa iltapäivälle asti. Jos ulkona on kylmä, voin pukea ihan mitä vain sattuu olemaan hollilla käydäkseni ulkona tekemässä sen mitä milloinkin tarvii. Ihan sama! Tukka on muutenkin aina sekaisin ja miten sattuu, mitä sitä stressaamaan. Kaupungissa ei moista yksityisyyttä ja rauhaa ole.

 

Eikä kukaan kai oletakaan, että jos tulee yllättäen ja ilmoittamatta ohimennen käymään (kuten täällä maalla jostain syystä on tapana), niin kotona ollaan aina edustusvalmiudessa? Kun itse menen käymään jonkun luona, kysyn aina etukäteen vaikka tekstarilla sopiiko tulla, koska osaan todella arvostaa sitä jos joku tekee minulle niin, enkä koskaan katso arvostellen millainen sotku tai mylläkkä vastassa on. (On tosi kiva, että väkeä poikkeaa ns. ohimennen käymään, mutta edes viiden minuutin varoitusaika olisi jees!)

 

Eilen keikalta kotiin lähtiessä maalaisuus iski oikein kunnolla. Olin jättänyt auton Itäkeskuksen metroparkkiin. Keikka loppui joskus ennen puolta yötä. Ei mitään hajua, koska viimeinen metro itäänpäin menee. Minun mielestäni klo 23.30, Mikkosen mielestä metro menee nyt kahteen asti yöllä. Minusta se oli yksittäinen kokeilu, hänestä se jatkuu koko pikkujouluajan. No ei mennyt mitään metroa enää.

 

Siis yöbussiin. Mutta mistä ne lähtee nykyään? Lähteekö ne vielä steissiltä vai onko ne siirretty Kampin bussiterminaaliin? Ei mennyt Kampista. Käveltiin steissille. En minä tiedä mikä numero menee meille, Mikkonen huokaisi. Minä totesin haluavani autolleni, en Mikkosille jonka toki heittäisin autolla kotiin, ja että mikä tahansa 9-alkuinen varmaankin menisi Itäkeskuksen metroaseman ohi. Mutta miltä laiturilta ne lähtee ja mistä näkisi mikä lähtee seuraavaksi? Onneksi yksi 9-alkuinen bussi kaarsi sopivasti edestämme ja lähtikin sitten saman tien. Sillä päästiin. Seuraava jännityksen aihe oli, meneekö metroparkki kiinni yöksi ja jos, niin monelta. Itäkeskuksessa ojensin käteni juuri kohti parkkihalliin vievää ovea, kun kuulin loksahduksen ja ovi ei enää auennut. Kello oli minuuttia yli puolenyön. Näin ne asiat selviää.

 

Nyt kuulostan ihan dinosaurukselta, mutta siis minähän asuin siinä Itiksen metroaseman vieressä olevassa talossa jo ennen kuin mitään metroa edes oli. Tai koko kauppakeskusta. Olen kasvanut sen myötä ja tunnen siellä yhä jotkut paikat kuin omat taskuni. Kauppakeskuksen kulman portaita pitkin pääsi kiertämään luiskille, mistä parkkihalliin ajetaan ja sieltä löytyi myös tieto, että parkkihalli oli jo suljettu yöksi. Onneksi puomi oli vielä ylhäällä niin, että hallista pääsi sentään ajamaan pois.