Eilen oli Möllin treenit hakumetsässä, mikä tarkoittaa aina myös minun oman ryhmän treenejä tietenkin. Aluksi salamoi ja ukkosti, sitten satoi, sitten jossain päin paistoi aurinko ja kaunis sateenkaari ilahdutti meitä ja sitten satoi oikein kaatamalla koko taivaan täydeltä.

Muutamassa tunnissa tuli niin märäksi kaiken maailman suojavaatteista huolimatta, että kotiin päästyäni oli tosi kylmäkin ja täräytin pyykinkuivaustelineen pystyyn olkkariin, laitoin ilmalämpöpumpun puhaltamaan ja kuoriuduin vaatekappale kerrallaan niitä samalla kuivamaan ripustellen ja hipsin sitten suoraan kuumaan kylpyyn.

Möllin treenit sujui aika kivasti. Otettiin sen treeni ilmaisu- ja risteilyharjoituksena, ei lainkaan etsintää. Tästä voisi pikkuhiljaa lisätä vielä etsinnän mukaan kuvioon, jos koira pysyy (omaksi itsekseen) näin hyvässä vedossa. Ei siitä mitään hakutykkiä kyllä varmaan koskaan tule, mutta tällä kertaa vauhti ja into kasvoi koko ajan loppua kohti. :-)

 

photo 20082014_zps59c2ac31.jpg
Piilossa.

photo 200820141_zpsb5417ba9.jpg
Toisessa piilossa.

photo 200820142_zps9e62800d.jpg
Hippa löysi! (Eikä pelästynyt minua noin paljon vaikka siltä saattaa näyttää, vaan haukkuu niin innoissaan että luppakorvatkin lepattaa)

Tänään oli minun omat treenit Helsingissä Personal Training Studiolla. Oli jotenkin paha mieli aamulla ja tosi paska fiilis. Mutta ajattelin, että menen kuitenkin kun ei se tunnelma nyt ainakaan sillä kohoa, että vaan kököttää kotona koko päivän.

Yritin tuossa viime viikolla kokeilla taas juoksemista, siis ihan rauhallista hölkkää kävelyn lomassa, ja pirullinen nilkan ja sääriluun etuosan kipu palasi heti. Viime kesänä se vaikeutti todella paljon juoksemista kun joka lenkin jälkeen oli pari päivää todella kipeät jalat ja kipu tuntui aina myös koko lenkin ajan hellittämättä yhtään. Nyt kipu alkoi toisella hölkkäpätkällä ja jatkui sitten loppuun asti. Matkaa kertyi vain muutama kilometri mutta viimeiset viisisataa metriä kotiin oli melkoista keplottelua ja könkkäämistä. Tällä kertaa kipu tuntui nilkoissa vielä 3-4 päivän ajan kun käveli ja etenkin alamäkeen käveleminen teki todella kipeää. Ei tarvinnut siinä sitten tehdä edes kävelylenkkejä.

Tätä lähdettiin nyt personal trainerin kanssa ratkomaan. Pt Pete puhui jotain nilkkojen nilvelten taipumisen kokeilemisesta. Minä en siitä tiedä muuta kuin että olen tosi jäykkä useimpiin suuntiin. Ongelma oli siinä, että hän halusi ottaa kiinni jalkapohjasta ja siis kukaan ei koskaan koske minua jalkapohjiin. Niinku ehdottomasti ei. Siinä tulee välittömästi jalasta naamaan ja kovaa. 

Tuli mieleen se viimetalvinen ortopediparka, joka ihan yllättäen, ilman mitään ennakovaroitusta minun maatessa selälläni tutkimuspöydällä raapaisi minua jalkapohjaan terävällä tikulla. Minä tempaisin ihan raivostuneen tyrmistyneenä ja yllätettynä jalalla sellaisella voimalla ja sellaisessa kaaressa korkealle ilmaan, että jos olisin osunut niin olisi varmasti käynyt todella pahasti.
Ja mitä teki ortopedi: lähestyi käsi ojossa ja raapaisi jalkapohjaan uudestaan. Sama reaktio, sama terävä huitaisu jalalla ja ehkä joku ärräpääkin, käsittämätöntä että tyyppi tekee vielä saman uudelleen ilman mitään varoitusta! Ja heti perään vielä kolmas kerta ja taas sama reaktio ja tässä vaiheessa taidettiin olla jo puolin ja toisin tosi tuskastuneita tilanteeseen ja pöyristyneitä toisen röyhkeydestä ja ortopedi avasi vihdoin sanaisen arkkunsa ja kysyi: Voitko olla tekemättä tuota? Sanoisin tuon lääketieteellisen tutkimuksen perusteella, että ko. ortopedin väistörefleksit ainakin oli ihan huippukunnossa. 

Tämä nilkantaivuttelu saatiin sitten suoritettua mielettömällä mielenhallinnalla :-D kun jätin sukan jalkaan ja ohjeistin että pitää olla reippaat otteet eikä vahingossakaan mitään kutittelua. Olishan se ollut noloa jos olisin täräyttänyt omalta personal traineriltani vaikka leuan sijoiltaan, kun se kuitenkin vaikuttaisi olevan ihan hyvä tyyppi. :-O

Sitten juoksin juoksumatolla ekaa kertaa elämässäni ja sitä kuvattiin edestä ja takaa videoanalyysia varten. :-D Se on varmaan tosi epämääräistä katsottavaa, koska tuntui että oli vaikea juosta vakaasti suoraan ja sitä niinku horjahteli välillä sivulle. Ei vaan noi koivet ole hallinnassa, ei.

Kotimatkalla tuli mieleen, että minähän olen ihan niin kuin pikkuruinen yliherkkä koirani Pöpönen. Pöpösen jalkapohjat ja varpaat on niin herkät kutiamaan, että sitä ei tarvitse kuin hipaista ihan kevyesti varvasvälikarvojen (joita minulla ei tosin ole) päähän niin koko jalka alkaa potkia, nykiä ja sätkytellä pikavauhtia, ja jos saman toistaa pari kertaa, koko koira hermostuu ja alkaa sätkimään eri suuntiin ja tuhahtelee ja puhahtelee ja on ihan tuskainen ja vaihtaa paikkaa ja asentoa monta kertaa ja pitkään, kun kutiaa niin paljon. :-D Ja kun se on rentona jossain ja varpaat sojottaa ulospäin niin on tosi kova kiusaus ihan vaivihkaa hipaista sitä tassunpohjaan koska se reaktio on niin liioitellun hassu. 
Ja siis mä olen ihan samanlainen tässä asiassa! Ou nou.

 

photo blog21082014_zps56e5cd17.jpg
Kun kerran satuin olemaan kulmilla...

Kotona postilaatikosta löytyi kutsu johonkin juhlaseminaariin Helsingin kaupungintalolle sellaiseen tilaisuuteen, jollaisissa en yleensä käy (ei kyllä hirveän usein tule kutsujakaan). Nyt oli kuitenkin aihe ja ohjelma sellaiset, että voisi olla ihan mielenkiintoinenkin juttu ja olettamani kutsuvieraskaarti sellainen, että lienee syytä käydä näyttäytymässä paikanpäällä. Parasta ohjelmassa oli puolitoista tuntia aikaa varattuna aiheelle "Buffet"! Toivottavasti siellä ymmärretään jälkkärien päälle. :-P

Mutta sitten ne pari juttua, mitkä pitää selvittää. Kuka muu on saanut kutsun, kenen seuraan lyöttäydyn? No tämä olikin helppo, pieni miettiminen ja pikainen soitto Helille. ;-)
Pukukoodi: Vierailupuku / paraatipuku / tumma puku, kunniamerkit.
Hahaa, meikäläinen pääsee siis kerrankin käyttämään prenikoita! Nyt pitää vaan selvittää missä ihmeessä ne on ja kuinka monta niitä pitäisi minulla ylipäätään olla. Onhan tässä onneksi vielä kolmisen viikkoa aikaa etsiä. Mutta muuten toi pukukoodi???


photo blog2113_zpsfda2e122.jpg

Eli voinko laittaa mustankirjavan Roomasta ostamani Desigualin ja jotkut tosi sähäkät sukkikset? Jos mennään näihin kekkereihin niin sitten mennään tyylillä ja niin että tullaan huomatuksi. Muutenhan se olisi sama kuin ei olisi ollut siellä lainkaan, eikö? ;-)