Kun avauduin tuossa aikaisemmin FRF-tasontarkastuksen kuntotestiin valmistautumisesta, pitää toki kertoa myös, kuinka se meni. Lyhyesti: Hyvin. Helpommin kuin ikinä aikaisemin. :-)

Koiraurheilupalstoilla puhutaan paljon koirien nestetankkauksesta ennen suorituksia, esim. ennen puolen tunnin koesuoritusta maastossa kesäkuumalla. Harvemmin puhutaan meidän ihmisten omasta valmistautumisesta, joka pelastuspuolella on sekin todella tärkeässä asemassa, kun suorituksen täytyy tositilanteessa kestää tuntikausia, jopa päiväkausia, vaikeissa ja haastavissa olosuhteissa. Minä kuten moni muukin on kokenut sekä tasontarkastuksen että harjoitusleirien yhteydessä nestevajaus-päänsäryn, joka on todella viheliäinen ja pitkään kestävä kiusa.

Tällä kertaa minulla meni valmistautuminen pitkään viikonloppuun ihan nappiin - kiitos siitä kuuluu pt Petelle Kuntokompassin Helsingin Personal Training Studiolla. Tuli tarkat ohjeet liikkumisesta, syömisistä ja juomisista. Tosi hyvä valmistautumisharjoitus myös sitä oikeaa lähtötilannetta varten. Suurkiitokset tästä! Tein ekaa kertaa ajatuksella oman nestetankkauksen ja sekin jo auttoi varmasti pitkälle. 

Omalta osaltani homma alkoi perjantaina klo 13.30 ja jatkui siitä ryhmänjohtajan hommissa yhtä soittoa lauantai-aamuun asti. Kunnon aterian vedin perjantai-aamuna kotona ja vielä pienen lämpimän ruoan klo 15 maissa; sen jälkeen olin kevyitten taskueväitten varassa la-iltapäivään.
Aluksi hoidettiin testattavien varusteiden pakkaus. Tavarat saatiin kasaan ja vielä korjattua pois esiltäkin esimerkillisen ripeästi, jopa niin, että jäi viisi minuuttia varaa kiristää ensi vuoteen. ;-) 

Siitä sitten lähdettiin "lentoon" ja päädyttiin kohteeseen. Perjantai-illan jo hämärtäessä sain tehtäväkseni ohjata testattavia koiria raunioilla. Muutama tunti tuli kiipeiltyä varsin hastavalla alustalla.

Puolen yön aikaan jatkettiin matkaa jalan. Minulla oli selässä reppu ja siinä toistakymmentä kiloa painoa. Siirtyminen seuraavaan kohteeseen tapahtui siis läpi yön testattavien ja tarkkailijoiden kanssa. Sää ei tänä vuonna suosinut vaan lähdimme liikkeelle aikamoiseen sateeseen.

Aina sama ongelma: liikkeellä ollessa meinaa tulla hiki ja kun pysähtyy, tulee nopeasti todella kylmä. Kun päällä on sadevaatetta ja selässä painava rinkka, ei tee mieli jokaisella parin minuutin pysähdyksellä kaivaa esille välitakkia tms.
Matka kulki tänä vuonna pääasiassa asfalttitietä tai metsäpolkuja pitkin. Olisi voinut mennä suoraan ryteikköjen läpikin, mutta kun näkyvyys oli ilmankosteuden ja sateen ja pimeyden takia todella huono, mentiin mieluummin vaikka vähän pidempääkin kiertotietä.       

Jaksoin tosi hyvin, loppumatkasta muutamat vähän pitemmät ja jyrkemmät mäet tuntui jaloissa nousun lopussa mutta ei tarvinnut pysähtyä puuskuttamaan, matkaa pystyi jatkamaan hyvin samaa vauhtia.

Selkä jaksoi tosi hyvin taakan kantamisen, jotain pientä kipua tuntui jossain välissä mutta ei mitään verrattuna edellisvuosien palavaan helvettiin. Maastokengät hiersi, ei olleet alunperin omiksi ostetut ja sisäänajetut vaan kaverilta saadut, joten vaihdoin kolmanneksen kulkemisen jälkeen jalkaan vettäpitävät sukat ja maastosandaalit.

Reitti kulki gps-pisteestä tai kartan kohdasta toiseen erilaisten suunnistustehtävien kautta joten pieniä parin minuutin pysähdyksiä tuli useita, lisäksi pidettiin juomataukoja ja evästauko. Tämä kunto/sisutestiosuus aloitettiin tasan puoliltaöin ja päätettiin aamukuudelta, jolloin olimme kulkeneet reilut 16 km, liekö ollut ennätyskilometrimäärä aikaan nähden muutamaan vuoteen, tosin nyt mentiinkin paljon tasaista tietä pitkin. 

photo IMG9529_zpsrfl1jdnm.jpg

Minä jatkoin tuosta kyydillä omalle autolleni ja pääsin puoli yhdeksän aikoihin nukkumaan omaan petiin. Kylmä meni ytimiin asti autossa istuessa vaikka vaihdoin heti kuivan ja lämpimän hupparin päälle. Kotona ei tullut mieleenkään syödä ennen nukkumaan menoa, vaikka olisi tietenkin pitänyt. Vedin 3-4 tunnin nokoset, söin lämpimän ruoan ja siirryin sitten seuraavaan kohteeseen, joka oli flowpark Huippu Espoossa.

Huipussa tehtiin fobiatestinä ja ihmisten ketteryysratana kaksi vaikeinta reittiä. photo IMG9547_zps1snto9gc.jpg
Köysiverkoissa kiipeilyt on tosi ikäviä. Inhoan niitä. Ne on hirveän vaikeita minulle jostain syystä. Tässä siirryttiin vielä verkosta toiseen monta kertaa.

 

photo IMG9556_zpsk0yly3jn.jpg photo IMG9560_zpsgoaxy7al.jpg
Ei huippaa.


photo IMG9565_zpsvocoru1t.jpg

Minä näytin reiluna ryhmänjohtajana, ettei ole mikään häpeä kapsahtaa nurin ja jumittua köysiin ja räpistellä korkeassa ilmassa ihan jumissa kuin kärpänen hämähäkin verkossa. Ei hitto kun kapea rengas livahti kengän alta haaroihin asti, niin se ei sitten irronnut jalasta enää niin millään, ei vaikka kuinka räpistelin, ravistelin ja taivuttelin. Ja kun rengas oli jumissa vasemmassa jalassa, tasapainottelin siis oikean jalan varassa, joka ei muutenkaan tottele kunnolla ja tunsin kuinka siitä vaan loppui voimat ja hallinta kesken.

photo IMG9579a_zps5lbgi7ut.jpg photo IMG9580a_zpsbhc878uz.jpg

Vaihtoehdot oli taistella ylpeästi loppuun asti ja saada jumi jotenkin irti lopulta ja siinä hommassa olisi sitten mennyt voimat koko tyypistä aika lailla loppuun; tai nöyrtyä ja myöntää että tässä meni pieleen, pelastautua tilanteesta pois mahdollisimman helposti ja jatkaa matkaa vielä tallella olevin voimin. Valitsin järjellä jälkimmäisen vaihtoehdon, pudottauduin valjaitten varaan, sain jotenkin jalan irti renkaasta ja ympäriinsä roikkuvien köysien ja vaijereitten avulla onnistuin vetämään itseni seuraavalle laiturille, jonne kiivettyäni matka jatkui.


photo IMG9584_zpse9jpyobn.jpg photo IMG9588_zps1q7uve6k.jpg photo IMG9591_zpsz0x4braf.jpg Voin sanoa, että sen verran tuosta räpistelystä jäi hampaankoloon, että tuo kyseinen rata on ihan pakko käydä selättämässä tässä vielä tänä syksynä! ;-)

Kas, sittenpäs kello olikin jo seitsemän lauantai-iltana. Siirryttiin leiriin, palaveerattiin ja taas tuli tehtäviä. Kotiin pääsin ajelemaan puolenyön aikoihin. Uni maittoi ja takaisin tasontarkastuksen pariin palasin sunnuntaina aamupäivällä.

Hieno viikonloppu kerrassaan, upeita suorituksia sekä ihmisiltä että koirilta ja hienosti saatiin uusia koirakoita eläinlääkärintarkastusta vaille lähtövalmiuteenkin. :-) 

Jälkiseuraamuksina minulla kipeytyi issias eli hermovaurio ärsyyntyi ja juili siedettävästi, ei pahana, parisen viikkoa jälkeenpäin.
Lisäksi sappileikkauksessa revennyt pitkä vatsalihas otti itseensä ilmeisesti siitä kiipeilystä/kärpäsepisodista ja pari seuraavaa päivää leikkaushaavan alue oli kosketusarka, kipeä vatsalihaksia käytettäessä ja esimerkiksi sängystä ylös nouseminen tapahtui hissukseen kyljen kautta kerien. Konsultoin tästä myöhemmin lääkäriä kilpirauhasleikkauksen kontrollin yhteydessä ja hän tuumasi paperien ja oireiden perusteella, että siellä on vatsalihaksessa arpikudosta, joka ääritaivutuksissa venyy enemmän kuin sillä on vielä edellytyksiä ja siksi kipeytyy. Voi kestää vuodenkin verran, että paranee, isot (avoleikkausten) lihasvauriot voi kuulemma jäädä pysyviksi riesoiksi.

Muina jälkiseuraamuksina oli mieletön väsymys, jota kesti pari päivää, ja sen jälkeen mieletön nälkä, jota sitäkin kesti pari päivää. Torstaina olo oli taas takaisin normaalissa arjessa.