IRO:n MM-kisat eivät ole mitenkään erityisen supervaikeiksi suunnitellut kilpailut. Joitain erikoisia tapahtumia mahtui toki näihinkin kisoihin. Tässä huomioitani tältä vuodelta.

Meillä Suomessa pk-haku ja pk-jälki on puhtaasti kilpailulajeja ja pelastushaku ja -jälki on pelastuskoiralajeja joita tehdään tosihommiin pääsemiseksi, näin yleistettynä. Pk-haku on kuitenkin ns. pohjoismainen ilmiö eikä sitä ole keski-Euroopassa. Jos keski-Euroopassa halutaan harrastaa hakua tai jälkeä kilpailumielessä, niin se tehdään IPOR-kokeissa ja silloin harrastajien MM-kisat on nämä IRO:n MM-kisat (poikkeuksena FH-jälki). Mukana näissä kisoissa on siis myös paljon puhtaasti kilpailumielessä näitä lajeja harrastavia koirakoita, vaikka osa onkin myös oikeissa etsinnöissä toimivia.

Oli myös mukava nähdä, että IRO:n MM-kisoissa kilpailee myös moni IPOR-tuomari tai IRO-tuomari, tänä vuonna myös esim. IRO:n presidentti, ja monet IRO-kurssien kouluttajat. He siis myös itse tekevät koiriensa kanssa näitä juttuja koiranohjaajan ominaisuudessa. Ja joskus onnistuvat, joskus eivät, eikä se tee heistä sen huonompia tai parempia. Ollaan kaikki yhtä porukkaa, samalla viivalla ja kannustetaan toisiamme!

 

Tottelevaisuus & ketteryys

Kilpailujen avajaispäivänä tottiskentällä esitettiin mallisuoritukset joissa näki miten telineet toimii ja miten ne oli sijoitettu sekä mikä oli mallisuoritus. Kysymyksiä sai esittää vapaasti ja niihin vastattiin saman tien. Kun mallikoiralla havaittiin, että seuraamiskaavion yhdessä kohtaa ei mahtunut tekemään riittävää määrää askelia (muistaakseni ennen ryhmään menemistä), siirrettiin lähtöpistettä tarpeen mukaisesti. 

Ja kun mallikoira ei nähnyt yhtä pöytää heti vaan sekoitti sen kentän reunassa olevaan telttakatokseen ja sen alla oleviin roiniin, telttakatos ja roinat sekä pöytä siirrettiin kauemmas toisistaan.

Arvostelun linja oli normaali, melkoisen lempeä, ei ollut ajatusta että nyt ollaan arvokisoissa ja arvostelun oltava sen takia erityisen tiukka. Päätuomarina tottiksessa oli Joop Meyer. Hän arvosteli suullisesti jokaisen suorituksen jossa erityisesti luetteli kaikki pistevähennyksiin vaikuttaneet kohdat. Pitkälläkin listalla huomautuksia sai silti vallan hyvät pisteet. Pöydiltä sai pisteitä kunhan kävi edes kahdella pöydällä ja ohjaaja ei hukannut pisteitä ylimääräisiin turhiin käskyihin. Merkille menossa riitti summittainen "siellä päin".

Vain muutama koirakko ei läpäissyt tottelevaisuutta ja näitä yhdisti yleinen tottelemattomuus: ne lähtivät paikallamakuusta, pöydät meni juoksenteluksi ja monta muutakin liikettä meni pieleen.

Henkilöryhmää varten nurmikkoon oli piirretty ympyrä ja pysähdyskohdat henkilöryhmälle ja sen ulkopuolelle toinen ympyrä, jotta tuomari sai arvioitua ryhmää kiertävän koirakon todellisen etäisyyden ryhmästä. Henkilöryhmässä oli kiihkeitä ja innokkaitakin häiriökoiria, joiden taluttajat pitivät niitä tosi tiukasti pannasta kiinni tai käänsivät pään toiseen suuntaan. Yksi häiriökoira pääsi hypähtämään suorittavaa koiraa kohti ja rähähti kunnolla, suorittava koira rähisi takaisin ja joutui kiertämään ryhmän vielä kerran uudelleen (moitteetta). Parhaiten henkilöryhmässä käyttäytyi pieni lyhytjalkainen sekarotuinen koira, joka puuhkahäntä heiluen jaksoi tehdä hommia kilttinä häiriökoirana koko kisojen ajan. Häiriökoiria vaihdeltiin usein.

Sain ilokseni nähdä kaksi aivan mahtavaa 99 p. suoritusta, kumpikin bordercollieilta. Oli todella upeaa katsottavaa - ei täydellistä vieläkään, mutta melkein! Eniten pidin jo 12-vuotiaan hakukoiran, vanhan harmaantuneen bordercollien (99 p. tottis) suorituksesta. Eleetöntä, rauhallista ja koira oli voimakas ja vahva, ei bortsumaisen mielistelevä tai ylikierroksilla käyvä. Itsenäinen koira, joka teki yhdessä rakkaan isännän kanssa hommia. Vau.

Oli hienoa huomata, että japanilaiset ja korealaiset koirakot olivat kehittyneet huimasti tottiksissa vajaan 10 vuoden aikana. Aiemmin haluttomat koirat ovat olleet apea näky, mutta nyt koirat tekivät pääsääntöisesti iloista ja halukasta tottista ja käytössä on selvästi ollut positiiviset vahvistamiskeinot. Korealaisnainen mustan labradorinsa kanssa teki aivan huikean mahtavan tottiksen sunnuntaina (99 p.).

Kaksi koiraa tuli hylätyksi tottiksessa, näin niistä toisen. Tämä malinois alkoi napsia kasvoihin kun vieras henkilö kantoi sitä. Kantaja toimi ihailtavan rauhallisesti: hän pysähtyi, avasi kätensä ja antoi koiran pudota alas ja otti askelen taaksepäin antaen koiralle tilaa. Tämä kantaja oli ylipäätään todella proo ja mahtavan hyvä ja reilu koirille. Ei ollut ainakaan hänen vikansa. Yleisö oikein kohahteli kauhusta, kun koira alkoi napsia suoraan naamaan. Luulisin, että otti kyllä kiinni, mutta onneksi isoja vammoja ei näyttänyt tulleen. Suoritus keskeytyi tietenkin saman tien. Toinen hylkäys tuli kuulemma tilanteessa, jossa koirakkopari oli jo suorittanut tottiksensa ja olivat odottamassa tai saamassa loppuarvostelua ja tässä tilanteessa koira oli käynyt toisen koiran päälle.

Kummallakin edellämainituista tapauksista lienee edessä vuoden kilpailukielto.

 

Haku

Hakumaasto oli vuorenrinteessä, jossa paikalliset harjoittelevat muutenkin (mikä ei kuitenkaan helpottanut heidän onnistumistaan). Hakualueesta esitettiin "kartta" rj-palaverissa avajaispäivänä ja samalla kerrottiin, mille laidalle kilpailijat tulevat ja miltä laidalta heidän pitää aloittaa, jotta he voisivat etukäteen suunnitella etsintätaktiikkansa näillä tiedoilla. Alueella oli piikkipensaita, nousua ja se oli vanha Rooman ajan akvadukti-alue. 

IMG4019.jpg

Koirakot tuotiin hakualueen etelälaidalle laatimaan taktiikka ja tältä laidalta piti mennä sisälle alueelle ja aloittaa etsintä. Alueen etelä- ja pohjoislaidat oli selkeästi merkitty maastoon. Länsilaidalla oli vaarallisen jyrkkä ja syvä kuivunut joenuoma ja se oli alueen ulkopuolella, alue päättyi ennen sitä. Alueen itälaidalla oli samanlainen mutta ei yhtä vaarallisen jyrkkä ja syvä kuivunut joenuoma ja se kuului alueeseen ja oli alueen rajana sillä puolen. Alueen poikki sen kaakkoiskulmasta ylös luoteiskulmaan meni polku. Nämä kaikki tiedot saatiin siis jo rj-palaverissa.

Hakukokeen ylituomarin sanoin: Alue on täysin koeohjeen mukainen, joko selkeästi merkitty maastoon tai rajautuu merkittävään maastonmuotoon (eli kuivat suuret joenuomat).

Maalimehet oli sijoitettu joko kaikki alueen oikealle puolelle tai kaikki alueen vasemmalle puolelle ja tämä vaihteli kilpailijoittain. Alue oli sen verran jyrkkä ja laaja sekä vaikeakulkuinen, että koiranohjaajan oli edettävä koko suorituksen ajan ripeästi, jotta ehti käydä koko alueen läpi. Koiran oli myös oltava hyvä liikkumaan. Suurin syy etsinnän epäonnistumiseen olikin se, että koira ei ollut ehtinyt etsimään koko aluetta ja niille alueille jäi maalimies tai useampi. Myös sääolosuhteet vaihtelivat: aikaisin aamulla ei yleensä tuullut, mutta puolenpäivän aikaan ilma saattoi jo liikkua vallan kiitettävästi.

Haussa ei ollut mitään skenaariota tai tarinaa vaan osoitettiin suoraan alue ja etsittävänä 3 maalimiestä.

Haun erikoisuus tänä vuonna oli alueelta 300-400 metrin verran ulos eksynyt koiranohjaaja, joka löysi vain yhden maalimiehen, koska työskenteli pääasiassa alueen ulkopuolella. Tässä nyt sinänsä ei meidän suomalaisten mielestä ole kai mitään erikoista, koska meillä tuo on jostain syystä myös mahdollista kokeissa. Mutta se erikoisuus siis olikin siinä, että tämä koirakko sai uusia suorituksensa vielä viimeisenä koepäivänä ja saikin maastosta silloin upeat 190 pistettä ja sijoittui 10 parhaan joukkoon. Kukaan järjestäjistä ei ollut jostain syystä seurannut koiranohjaajan perässä ja näin hän pääsi "hukkaan" ja oli oikeutettu uusintaan.

 

Rauniot

Rauniot oli alueen normaali raunioharjoitusalue ja mitään jippoja ei ollut. Häiriöt raunioilla oli minimaaliset verrattuna tavallisiin suomalaisiin rauniokokeisiin joissa meteli muistuttaa lähinnä taistelutannerta. Alussa oli muutama minuutti helikopterin moottoriääntä ja ihmisten kiljumista nauhalta sekä savukoneet tuprutti kahdesta kohtaa savua ihan aluksi mutta ei enää sen jälkeen. 

Sen jälkeen oli hiljaista ja muistaakseni n. 20 minuutin kohdalla ääninauha alkoi uudestaan. Mitään muita äänihäiriötä ei radalla ollut. Häiriöhenkilöitä oli ylituomari ja kakkostuomari sekä ratamestari, jotka seisoskelivat ja liikuskelivat raunioilla seuraten koiran toimintaa.

Raunioilla kerrottiin ensin kilpailijoille skenaario ja sen jälkeen heillä oli 2 minuuttia aikaa esittää kysymyksiä ja laatia etsintätaktiikka. Sen jälkeen alkoi etsintäaika, oli koiranohjaaja valmis tai ei. Kahdessa minuutissa ei tietenkään pysty kysymään kaikkea mahdollista tarpeellista, mutta se on riittävä aika osoittamaan, osaako ohjaaja kysellä oikeita asioita. Tärkeää olisi ollut erityisesti kysyä, mikä osa rauniosta on ollut missäkin käytössä oleva rakennus jotta kellonajan ja päivän perusteella olisi voinut arvioida todennäköisimmät uhrien sijainnit.

Raunioalue oli aidattu muutaman metrin päästä kasasta, joka oli siis yksi yhtenäinen rauniokasa jonka keskellä oli torni, vähän kuin meillä Suomessa on Imatralla ja Salossa, ei siis ollut yhtään yksittäisiä kasoja. Yleisö sai katsoa rauniotyöskentelyä yhdeltä sivulta, mutta koska rauniot oli korkeat ei sieltä oikeastaan nähnyt mitään. Harmillista.

Kaikille oli raunioilla käsittääkseni samana päivänä samat piilot, suunnilleen jonossa peräkkäin ohjaajan lähetysalueelta katsottuna: ihan lähetyslinjan läheisyydessä, tornissa ja tornin takana yleisön edessä.

IMG4125.jpg
Koira työstämässä lähetysalueelta nähden kauimmaista piiloa, jonka se ilmaisi sekä tuosta missä se on kuvassa että myös kuvan vasemmasta laidasta. Piiloon maalimies meni pystylevyn takaa. Tämä koira kävi varmistelemassa maalimiehen sijaintia 4-5 kertaa ennen kuin haukkui (minä tiesin sen tehneen löydön hännänheilutuksen perusteella jo ekalla kerralla) eikä löytänyt muita maalimiehiä lainkaan, vaikka teki todella tarkkaa työtä koko työskentelyajan.

Heikkoutena sanoisin, että ei käytetty nollakoiraa jolla olisi voitu tarkistaa, tuleeko piiloista kulloisissakin olosuhteissa riittävästi hajua niin, että löydöt ylipäätään olisivat olleet mahdollisia. Nyt matalapaineisten kylmien aamujen ajat itselleen arponeet koirakot epäonnistuivat järjestään. Saman totesin jo kaksi vuotta sitten Sloveniassa. Tekisi mieli tehdä esitys, että nollakoiraa käytettäisiin testimielessä joka aamu ja uudestaan aina tauon jälkeen tai kun olosuhteet muuttuvat ja kun piiloja vaihdetaan.

Hyvää oli, että piiloista tuli (silloin kun tuli) hajua moneen kohtaan, kuten oikeistakin raunioista. Ei ollut tiiviitä piiloja joista tulee hajua vain yhteen kohtaan vaan hajua levisi ja koira joutui tarkentamaan ja tutkimaan huolella minkä kohdan lopulta ilmaisee.

Ohjaajan ei tietenkään tarvinnut löydön jälkeen komentaa ilmaisevaa koiraa pois piilolta (eli ns. "ottaa hallintaan") vaan hän meni koiransa luo, kiitti sitä (koiraan saa koskea vapaasti) ja osoitti hajun tulokohdan tuomarille. Jos koira ilmaisee saman maalimiehen uudestaan, voi koiranohjaaja mennä koiran luo ja lähettää sen eteenpäin siitä vielä kerran, mutta sen jälkeen hän ei saa enää mennä kolmatta tai sitä useampaa kertaa ilmaistavalle samalle piilolle lähettämään koiraa eteenpäin vaan joutuu joko hakemaan koiran lähetyslinjalle tai komentamaan sen etänä jatkamaan etsintää.

 

Jälki

Jäljistä ilmoitettiin rj-palaverissa, että maastot on 80 % peitteistä niittyä ja loput on esim. kuivaa lyhyeksi leikattua maissipeltoa. "Niitty" vastasi meidän lyhyehköä, melko niukkakasvuista ja kuivahkoa rehupeltoa. 

Mikäli koira teki hyvin töitä, tuomari salli jäljen ajamisen menevän yliajalle.

Jäljen erikoisuus oli kesken erään koirakon jäljestämisen paikalle kävellyt ihminen, joka oli koskenut koiraan ja jatkanut matkaa. Koira oli häiriintynyt ja vaihtanut tähän tuoreeseen jälkeen, ja sitten mennyt sinne-tänne ympyrää ja kierrellen puolisen tuntia, kunnes oli lopulta palannut alkuperäiselle jäljelle ja ajanut sen loppuun. Koko jälkisuoritukseen meni kuulemma n. 1,5 tuntia. Tuomari ei ollut puuttunut kilpailun ulkopuolisen henkilön aiheuttamaan häiriöön. Huhun mukaan joku ehkä teki protestin ja pohdittiin, joutuuko tämä koira uusimaan jälkiosuuden vielä sunnuntaina. Ei joutunut vaan se sai huippupisteet 194 p. kyseiseltä jäljeltä!

 

IPOR-hakukokeet Suomessa ja muualla

Tämä aihe nousi esille kerta toisensa jälkeen reissussa, ei vähiten tuon hakualueelta täysin ulos eksyneen koiranohjaajan ja hänen saamansa uusintasuorituksen myötä.

Suomessa joissain IPOR-hakukokeissa koiranohjaaja on joutunut jopa ensin suunnistamaan koealueelle, ja sitten järjestään joutuu koiran ohjaamisen ja tarkkailun lisäksi vielä myös suunnistamaan yksin kokeessa.

Muualla Euroopassa koiranohjaajan ei tarvitse IPOR-hakukokeessa osata suunnistaa. Sitä varten mukana kulkee ratamestari, jolta voi aina kysyä, missä kohtaa minä nyt olen kartalla ja mihin suuntaan ollaan menossa, ja edetä sen mukaan. Eihän kukaan oikeassa etsinnässäkään yksinään kulje ja suunnista - ja lisäksi monet eurooppalaiset koiranohjaajat kilpailevat IPOReissa, eivätkä käy oikeissa etsinnöissä.

Meillä täällä Suomessa on samat IPOR-säännöt kuin muuallakin, mutta silti meillä vaaditaan koiranohjaajan yksin hoitavan suunnistamisen IPOR-pelastushaussa - miksi? Missä niin sanotaan säännöissä? Miksi täällä tehdään usein asiat eri tavalla kuin muualla, eri vaatimuksin vaikka toimitaan samoin säännöin ja ohjein?

Tämä 300-400 m alueelta ulos eksynyt koiranohjaaja saikin uusia suorituksensa, kun kukaan ei seurannut häntä eikä hänellä ollut ketään keltä kysyä, missä hän nyt on, eikä kukaan sanonut hänelle että hei, menit sivurajan yli. Järjestäjän moka.

Esimerkiksi Eestissä tämä suunnistusasia on ratkaistu siten, että kokeessa on järjestäjän taholta tarjolla suunnistaja koiranohjaajalle. Miten voi olla, että Virossa, joka ei nyt ole niin kovin kaukana Suomesta, osataan IPOR-kokeet järjestää samalla tavalla kuin muissakin maissa, mutta Suomessa ei? Miksi yleiset, yhtenevät järjestys- ja suoritustavat sekä arvostelukriteerit eivät kantaudu Suomeen? Miksei sana ja ohjeet kulje IROsta käytännön tasolle kokeisiimme, sekä järjestäjille että tuomareille? 

Onko kenties selitys se, että esim. Virossa on meihin suomalaisiin verrattuna melko pieni harrastajaporukka ja he käyvät ahkerasti kokeissa muualla Euroopassa ja osaavat myös järjestää omat kokeensa vastaavasti ja lisäksi usein kutsuvat tavallisiin IPOR-kokeisiinsa IRO-tuomareita arvostelemaan? Ja se, että monissa muissa maissa tuomarit usein itse harrastavat myös oman koiransa kanssa IPOR-kokeissa käymistä ulkomaita myöten ja sekä kokeeseen osallistujan että tuomarin roolit ovat tuttuja?

Vai missä on vika? Miten saataisiin meidän kokeiden järjestelyt ja vaatimukset sekä arviointi yhdenmukaistettua muiden kanssa, kun ohjeet ja säännöt on samat?