Kerrankin olin ilmoittanut koiran hyvissä ajoin, ja sitten teknologia petti ja ilmoittautuminen ei ollut mennyt loppuun asti. Tai sikäli oli, että kehässä oli kyllä arvostelukaavake, jossa oli kaikki oikeat tiedot ja järjestelmässä näkyi, että olin ilmoittautumisen tehnyt, mutta en saanut numerolappua kotiin ja luettelossa oli Möllin kohdalla teksti EI OSALLISTU. Selvittelyjen jälkeen saimme kuitenkin osallistua.

Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin aamulla, sillä ensin kehään meni Volga-riiseni. Sitten jännitimme bordercollie Metkun esiintymistä ja PONit oli vasta myöhään iltapäivällä. Metku esiintyi hienosti ja oli 4. paras narttu ja rodun paras veteraani samalla kun Mölli vetäisi nokkaunet penkin alla. Loppukilpailuissa Metku oli vielä Best in Show 4 -veteraani! Paljon onnea Satulle ja Metkulle!

Mölli esiintyi reippaasti ja iloisesti Maijun kanssa. Kerran taisi kekkasta että Nappaan sua kädestä! mutta muuten meni ihan mainiosti. Tuomari Hans Lehtinen antoi Möllille arvosanan Erinomainen mutta ei SA:ta. Hän toivoi Möllin löysän saksipurennan asettuvan tiiviimmäksi ja piti Mölliä liian pitkärunkoisena. Kiitokset mukavasta päivästä kavereille!

Today Merlin went to his first dog show in Junior class. It was a long day because our friends' riesenschnautzer was judged in the morning and PONs in the afternoon. In between them we had good time to see how another friend's dog, namely border collie Metku did. Metku became best veteran in breed. Meanwhile, Merlin took a nap under the benches. In the end of the day Metku was also 4th Best in Show veteran! 

Merlin was handled by our friend Maiju and they did well. Merlin was happy and glad. The judge gave him Excellent.


Metku PN4 ja ROP-vet.
Metku and Satu taking BestBitch4 and BOB-vet.


Mölli ottaa torkut.
Merlin taking a nap.






Vähän pitää velmuilla aina :-)
I'll bite your hand!






Väsymys iski ja Mölli nukahti turvallisen ja äreän Metku-mummon viereen.
Merlin was very tired in the afternoon and fell asleep next to old and grumpy and bitchy bc bitch Metku.


Metku ei ole oikein tyytyväinen.
Metku is not so happy right now.


Metku BIS4 vet