Eilen kokouksessa istuessa eräs tuttava kysyi yhtäkkiä pöydän yli: Oletko sä laihtunut?

Joo. Mutta ei ollut tarkoitus. Monenlaista on jo tullut koettua tässä viimeisen vuoden aikana, ja nyt sitten tämäkin: mieletön nälässä riutuminen. Kun Lyricamasennuksesta selvittiin lääkkeen mentyä vaihtoon, luin toki uuden lääkkeen pakkaussetelistä yhden sivuvaikutuksista olevan painon putoaminen.

Painon putoamista ei pakkaussetelissä sen kummemmin avattu tai selitetty. Sinänsä se on ihan mukavaa vaihtelua verrattuna siihen, että useimmissa lääkkeissä sivuvaikutuksena on nimenomaan painonnousu. 

Ensimmäinen uuden lääkkeen sivuvaikutus tuli heti sen aloitettuani: pari unetonta yötä. Sitten sujui taas normaalisti enkä osannut yhdistää valvottuja öitä lääkkeeseen kunnes annosta piti nostaa ja sama toistui. Siirsin lääkkeen ottamisen illasta aamuun ja homma hoitui sillä. 

Sitten alkoi ruoka etoa. Tai siis ei vaan tehnyt mieli syödä. Ja kun ei syö tarpeeksi, niin tulee nälkä. Ensin kova nälkä herätti öisin mutta parissa päivässä se voimistui jo ihan todella kovaksi, mielettömäksi kiljuvaksi näläksi monta kertaa päivässä. 
Ja kun alkoi kaivella ruokatarvikkeita jääkaapista esille tai ihan kokkasi ruokaa, niin siinä vaiheessa kun edessä oli valmis annos tai voileipä, oli sellainen olo, että no johan tätä on tässä pyöritelty enemmän kuin tarpeeksi, en todellakaan enää aio syödä tätä. Erikoinen tunne, kun on hirveä nälkä, elimistö huutaa ruokaa, ja edessä on valmis hyvä ruoka-annos jota ei vaan pysty syömään, ei niin millään. 

Jos ehti laittaa suuhun jotakin valmista sillä hetkellä, kun se nälkä oli kovimmillaan, niin pari suullista meni alas ja jo tuli täysi ja nyt-riittää-olo. Vain jotta hetken päästä olisi taas vellova nälkä mutta mitään ei tee mieli ja kaikki ällöttää. Noina ihan huutavan nälän hetkinä meni alas yhteensä 600-700 kcal / vrk mutta kaikki sen yli etoi ja oli aika lailla pakkosyömistä.

Oli kuulkaa erikoinen ja raastava kokemus. Painoa tippui kahdessa viikossa 3 kg alas samaan aikaan kun tuntui kuin olisi riutunut nälästä. Niin kuin siis riutuikin. Öisin heräsi siihen, että tuntuu että suorastaan nääntyy. Menin iltaisin nukkumaan puoli kahdeksalta kun en vaan jaksanut enää olla hereillä ja jotta saisin päätettyä jo taas yhden päivän. Mieletön nälkä kaiveli sisuksissa mutta ei vaan voinut syödä.

Lopulta oli pakko unohtaa terveellinen ruokavalio ja syödä ihan mitä vaan mikä menisi alas. Pieniä annoksia pullaa ja karkkia ja kakkua ja suklaata ja jätskiä. Ihan mitä vaan, koska alkoi voimat olla niin lopussa ettei halunnut enää liikkua eikä tehdä yhtään mitään. Silloin taitaa olla oikeasti paha tilanne, kun personal trainer sanoo että syöt nyt edes sitä suklaata jos ei mikään muu mene alas. 

Siitä se sitten lähti parempaan suuntaan. Minulla oli näköjään 1500 kcal rajana sille, että jatkuva riutuvan nälän tunne katosi ja jaksoi lähteä lenkillekin taas. Noin kahden viikon kuluttavan nälkiintymisen jälkeen ällötys alkoi antaa periksi ja kaiken maailman herkuilla pääsi taas takaisin syömisen ja jaksamisen makuun. Siitä sitten pikku hiljaa säädetään ruokavaliota taas takaisin normaaliin, järkevään suuntaan. 

En ole koskaan aikaisemmin kokenut vastaavaa nälkää. Oli jotenkin silmät avaava kokemus kyllä. Onhan minulla siis toki ollut ns. sudennälkä joskus, mutta että olisi kahden viikon ajan mieletön nälkään nääntyvä tunne, joka johtuu ihan oikeasti siitä ettei ole syönyt tarpeeksi – se oli jotain ihan uutta. Aliravitsemusta kestää kyllä joitain päiviä, mutta kun se kestää yli viikon niin alkaa voimat ehtyä merkittävästi ja paino tippua hämmästyttävän nopeasti! 

Menetetyt 3 kiloa varmaan tulee rivakasti takaisin – uskon vakaasti, että nopeasti lähtevät kilot ei poissa pysy vaan tulee takaisin nopeasti ja huomaamatta ja salakavalasti. Näitä kolmea kiloa ei tosin ollut edes tarkoitus karistaa, olin ihan tyytyväinen tilanteeseen niiden kanssakin. 

Ja kyse tosiaan oli lääkkeen sivuvaikutuksesta kuten epäilin – lääkäri soitti ja kyseli kuulumisia (ja oli äärimmäisen helpottunut, että masennus katosi) ja sanoi, että se oli normaali reaktio juuri tähän lääkkeeseen ja kestää yleensä sen kaksi viikkoa. Olisi voinut toki vinkata etukäteenkin, että tällaista on tiedossa niin olisin ymmärtänyt heti alusta asti, mistä on kyse.

Nyt voin jo pääasiassa puhua tapahtuneesta menneessä aikamuodossa – tai sitten olen vain todella toiveikas – koska viime viikko sujui jo paljon paremmin, vaikkei ruokavalion sisältö vielä olekaan kokonaan järkevä. Nyt on taas pari päivää mennyt niin, että syömistä on alkanut harkita vasta iltapäivän puolella ja mitään ei tee mieli ja nukuttaisi vaan kauheasti koko ajan. Pieni takapakki siis, mutta kyllä se varmaan tästä taas normalisoituu. 

Kun en vielä tiennyt, että tämä ruokahaluttomuus menee ohi, kerroin siitä huolestuneena tulevalle reissutoverilleni. Mikkonen totesi reippaasti: Tarkoittaako tämä siis sitä, että mä voin syödä kaikki sun ruoat?
En vieläkään tajua, miten Wienissä kävi yhdessä kahvilassa niin, että minä olin hetken henkisesti muualla (ajatuksissani) ja kun palasin takaisin todellisuuteen, huomasin jälkkärini kadonneen lautaselta edestäni. Kun kysyin mitä tapahtui, Mikkonen oli hetken aikaa hölmistyneen näköinen ja totesi sitten muina miehinä: Oho! Mä söin senkin. Ihan huomaamatta. 
Rakas matkatoverini on käsittääkseni myös laittanut jo tavoitteekseen syödä minun pizzani Sisiliassa ilman, että huomaan sitä. Katson vain poispäin ja hän lotkaisee sen kerralla alas tai jotain. :-D (Tosin tuo Wienin keikka jo todisti ettei minun tarvitse edes katsoa poispäin - kyllä se onnistuu ihan naamatustenkin ilman, että kumpikaan huomaa mitään!)
Hmm, jotenkin tässä on muuten toistuva kuvio. Kun Mölli syntyi, Mikkonen oli vahtivuorossa ja hänen piti tulla herättämään minut heti kun alkaa tapahtua. Heräsin aamuviideltä kuiskaukseen: Psst! Majka, herää! Eka syntyi jo, ihan huomaamatta!
:-D

 

photo blog16062014_zps6495a3df.jpg
Maalainen lähti käymään kaupassa.