Olen siis käynyt kesäkuun alusta lähtien fysioterapeutilla. Jännitti ja ahdisti etukäteen hirveästi mennä ihan vieraalle fyssarille, mutta lääkäri J oli tässäkin asiassa melkoisen suorapuheinen ja sai kuin saikin vakuutettua, että sinne voi ja kannattaa mennä.
Ja siis fysioterapeutti R on ihan ok. Hänen roolinsa on oikeastaan enemmänkin olla personal trainer kuin fysioterapeutti ja ei siellä mitään hoitoja saanut vaan heti joutui itse hommiin. :-D 

Fysioterapeutti R on siis tehnyt minulle jumppaohjelman ja antanut neuvoja myös esim. ruokavalioon. Ei ole tullut sellaista kysymystä, mihin en olisi saanut asiallista ja asiantuntevaa vastausta. Huomenna alkavaa FRF-tasotestiä varten olen saanut ohjeita nesteytykseen, suolatasapainon ylläpitoon, syömiseen ja edellispäivien valmistautumiseen.

Fysioterapeutti R on ihanan svenskspråkig mikä aiheuttaa välillä hassuja tilanteita. Hän otti puheeksi kuntosalit, johon minä heti kommentoin, että kuntosalilla ei voi käydä, koska siellä on niitä laitteita joita ei osaa käyttää ja muita ihmisiä. Fysioterapeutti R vastasi oitis: - Ymmärrän. 
Menin ihan sanattomaksi mutta en kyllä usko, että hän ihan oikeasti ymmärsi kuitenkaan :-D (ei kukaan ymmärrä minua tässä asiassa enkä enää oletakaan sitä). Sitten hän kysyi asiallisesti, olenko kuitenkin joskus käynyt sisällä kuntosalilla, tiedänkö miltä siellä näyttää. :-D

Fysioterapeutti R:llä on hyvä taktiikka. Jos hän olisi heti iskenyt minulle eteen sellaisen jumppaohjelman jota nyt teen, olisin nostanut kädet ilmaan ja luovuttanut ja häipynyt. Mutta ovelasti aloitus tapahtui yhdellä harjoituksella ja seuraava tapaaminen oli jo neljän päivän päästä ja silloin lisättiin pari uutta liikettä. Siitä viikko ja käytiin läpi, miltä tuntui ja mikä onnistui ja mikä ei ja muutettiin ohjelmaa sen mukaan ja lisättiin taas jotain uutta.

Fysioterapeutti on R on oikein neuvokas. Kun minä sanon, että tämä ei onnistu tai sattuu liikaa, hänellä on heti tarjolla vaihtoehto: - No sitten me voimme tehdä sen näin. Hänellä on myös kokemusta fibromyalgiapotilaasta ja sitä kautta jonkinlainen ymmärrys siitä, että meillä kaikki ei toimi samalla tavalla. Edes keskenämme.

Lisäksi hänellä on joko todella hyvä muisti tai muistiinpanot. Veikkaisin jälkimmäistä mutta ensimmäinenkin voisi olla mahdollinen, sillä koska minulla itsellä nimenomaan ei ole hyvä muisti, niin joudun pyytämään häntä aina laittamaan minulle paperille ylös uudet liikkeet tai venytykset, jolloin hän kerran totesi kirjoittamisen olevan hankalaa tms, ja että hän voisi mieluummin piirtää. Tikku-ukkoja. Ekan kerran piirrokset nähtyäni onnistuin vielä pysyttelemään vakavana, mutta toisella kertaa hymy vaan levisi naamalle. Mielettömiä hyvän tuulen piirroksia joista selviää kaikki mitä tarvitsen muistini tueksi. :-) (Hyvä syy olla kertomatta, että hän voisi kyllä puhua ja kirjoittaa minulle ruotsiksi ihan vapaasti niin kauan, kuin minä saan vastata suomeksi ;-))

Fysioterapiaan meneminen on yhä vaikeaa ja ahdistavaa. Istun autossa parkkipaikalla tai kävelen puistossa ja painin itseni kanssa, menenkö vai en. Koska minusta on todella epäkohteliasta olla myöhässä sovitusta tapaamisesta enkä halua, että fysioterapeutti R luulee, että tulen taas myöhässä siksi, etten olisi osannut lähteä ajoissa kotoa (täysin naurettava ja epäkelpo syy myöhästyä ikinä mistään), halusin kertoa siitä ja suusta pulahti ulos heti kynnyksellä Tiedäthän, että en minä ole oikeasti myöhässä vaan minua ahdistaa tulla tänne.
No, tulipahan ainakin sanottua suoraan. Asia tuli niinku selväksi :-D ja ilmeisesti fysioterapeutitkin joutuu kuulemaan monenlaista, koska R kysyi vain asiallisesti, haluanko lähteä heti kotiin. 
Eikä siinä ole mitään henkilökohtaista. Fysioterapeutti R on ihan okei ja se ahdistus katoaa pääosin muutamassa minuutissa siitä, kun on päässyt kynnyksen yli. Se on se vaikein vaihe.

 

photo blog5075_zpsffea66e5.jpg photo blog5076_zpsd2a9180a.jpg photo blog5078_zps7ad6695f.jpg