Miten voi ihminen tipahtaa näin rapakutoon yhdessä päivässä? Viime viikolla vielä kävin jonkinlaisia lenkkejä ja kuntopyöräilinkin kotona, ja nyt kun kävelee 5 minuuttia hissukseen, niin hiki valuu ja hengittäminen on työlästä.

Leikkaus perjantaina sujui ilmeisen hyvin ja onnistui tähystämällä. Menin sairaalaan perjantai-aamuna seitsemältä ja leikkaussaliaikani oli jo puoli yhdeksältä joten eipä siinä ehtinyt kuin juuri vaihtaa vaatteet ja saada esilääkityksen sekä tavata pikaisesti leikkaavan lääkärin, kun se oli jo menoa.

Sain aamulla kyydin sairaalaan Satulta ja matkalla mietin ääneen, että toivottavasti pääsen leikkaussalista ulos ennen kello kahta, jolloin alkoi Suomi-Kanada-matsi, jotta lääkärit keskittyisi todella vain minuun. Satu kyllä epäili, että tuskinpa ne mitään lätkää siellä salissa seuraa... 

Ensimmäinen muistikuva nukutuksen jälkeen on, että joku kävi vähän väliä puhuttelemassa minua nimeltä ja kysymässä vointia. Ei varmaan oikeasti ”vähän väliä” mutta siltä se tuntui. Lisäksi välillä iski mieletön tärinähorkka, havahduin omien hampaitteni kalinaan. Lopulta joku toi ihanan kuuman ison pyyhkeen ja laittoi sen minun päälle ja peiton siihen päälle ja kalinat loppui siihen. Jossain näkyi kello joka oli suunnilleen kaksi. 

Osastolla torkahtelin vielä uudestaan moneen kertaan ja iPod soitti Keanea ja kaikki oli hyvin. Kun uni ei enää tullut nousin ylös ja kävin vessassa ja söin. Leikannut lääkäri tuli moikkaamaan minua ja heitin tietenkin tämän ajatukseni lätkämatsista leikkaussalissa hänelle ihan vitsinä, mutta hän kyllä vahvisti, että salissa oli iltapäivällä seurattu lätkää ja tilanne oli parhaillaan 2-1 Kanadalle. Tuli vielä hetken päästä takaisin sanomaan, että matsi näkyy ruokailutilassa ja viimeiset minuutit on menossa, jos haluan mennä katsomaan. :-D Oli muuten harvinaisen mukava ja ystävällinen lääkäri.

Italialainen professori Cacciatore oli tutkimuksissaan pari viikkoa sitten löytänyt minulta myös pienen myooman eli lihaskasvaimen kohdun ulkopinnalta, kirjannut sen sijainnin ylös ja myös se poistettiin nyt samalla. Nykyteknologian ihmeitä on, että leikkauskertomuksen mukaan kasvaimet halkaisijoiltaan 30 mm ja 86 mm poistettiin napaan tehdyn pienen viillon kautta kokonaisina. Yyhhh. Aika ällöttävää. 

Tänä päivänä huolehditaan selvästi todella hyvin kivunlievityksestä. Vähän väliä joku kysyi sattuuko ja jos vastaus oli edes ”ehkä...?” niin tuotiin pilleriä. Myös kotiin tuli ohjeet ahkeraan kipulääkkeitten syömiseen kolme kertaa päivässä kolmen vuorokauden ajan.

Se etukäteen kovasti pelkäämäni hartiapistos tuli myös koettua. Pystyasennossa ollessa lantion alueella oleva hiilidioksidikaasu siis painaa palleaan ja se aiheuttaa kivuliaan pistoksen hartiassa. Puhuin tästä leikkauspäivän aamuna leikanneen lääkärin kanssa, kerroin että se on ainoa, mikä pelottaa. Lääkäri kyllä vakuutti, että minulla olleisiin kipuihin verrattuna se hartiapistos ei varmasti tunnu missään. Ja oli oikeassa! Hartiapistos iski hetkessä kun nousin ylös sairaalassa ja myös parin seuraavan päivän aikana kävellessä. Makuuasennossa se helpotti melko nopeasti. Ja joo, ei tuntunut kyllä oikein missään. ;-)

Lauantai sujui kotona pääasiassa maaten ja telkkaria katsellen. Puudutus oli kadonnut ja kirjallinen ohje ”Muistakaa aina ojentaa selkänne suoraksi seistessänne ja kävellessänne” tuntui melko mahdottomalta toteuttaa. Yöllä yskitti ja se otti koville! Liikkuessa alkoi melko nopeasti myös hengästyä ja ylhäällä ollessa puhuminen oli sellaista katkonaista hengen haukkomista. 

Sunnuntaina lähdin jo kävelylle Miklosin kanssa, vedettiin kaksi kertaa puolen tunnin lenkki, mikä ei toki tarkoita, että olisi käyty pitkällä. Hiki valui ja hengästytti vaikka vauhti ei todellakaan päätä huimannut! Mihin ihmeeseen se kunto katosi ja miksi?? 
Sunnuntaina laitoin viljelmät pystyyn eli siemenet itämään. Kaikenlaisia erilaisia tomaatteja ja kurkkuja. 

Maanantaina iski todellinen tylsistyminen. Ei mitään tekemistä. Lähdin käymään apteekissa ja kaupassa. Kauppareissu oli aika turha, koska vaikka kaikki meni hyvin niin ei oikein voinut ostaa mitään kun ei saisi nostaa tai kantaa mitään. Tyhmä minä.
Satu tuli käymään iltapäivällä ja käytiin metsässä vähän kävelemässä. Sellaista puuskuttamista se kyllä enimmäkseen oli taas. :-D

Leikkauskivut helpotti nopeasti. Sunnuntaina en enää ottanut kipulääkettä yöksi ja eilen ja tänään olen ottanut vain yhden satsin päivällä ennen liikkeelle lähtemistä. Oikeastaan hankalinta on nyt se, että kaikki housut, kuminauhat, napit ja vetoketjut painaa navassa olevaan haavaan ja se sattuu. Muut haavat on tosi pieniä ja huomaamattomia ja yksi tikkikin jäi käteen jo sunnuntaina mutta se ei varmasti haittaa.

Haastavaa on kun tuntee, että kohta tulee aivastus. Se on hirveä hetki. Pitää äkkiä yrittää etsiä tyyny, painaa se vatsaan, ottaa kyyryasento ja sitten päästää sellainen pieni pinnallinen naisellinen tirskahdus. Todella haastavaa.

Sitten se pelottavin tässä kaikessa. Ne kauheat kivut. Lähtikö ne pois? Kyllä ja ei. Issias-tyyppiset kivut näyttäisi helpottaneen, tosin en ole vielä ajanut 5 minuuttia pidempää automatkaa joten en voi sanoa varmaksi (kokeilen tänään), mutta ainakin istuminen on sujunut nyt paremmin. Keskiselän kipu on vielä olemassa. :-( Kaikista kipulääkkeistä huolimatta se kipu tuntui perjantai-iltana, lauantai-iltana, eilen jo iltapäivällä kun olin ollut enemmän liikkeellä, ja tänään jo nyt kun olen istunut koneella pitempään tätä kirjoittaessani. Voi paskan paska.

Hyvää on, että olen nukkunut nyt kaksi yötä ilman, että on tarvinnut käydä yöllä kertaakaan vessassa. Iso parannus entiseen! Ja muutenkin nukuin viime yönä 9 tunnin yöunet ja heräsin pirteänä ilman herätyskelloa jo varhain aamulla. En siis enää nuku päiväunien lisäksi vielä 12-14 h yöunia. :-D 

Yritän olla kärsivällinen ja antaa aikaa. Jos selän puolella lantiossa on ollut iso kasvain monta vuotta, niin ehkä vain vie aikaa, että kaikki asettuu uudestaan paikoilleen kun se kasvain ei enää painakaan siellä? Toisaalta kaikissa teksteissä sanotaan, että tällaisten kasvainten aiheuttamat selkäkivut loppuu heti kun kasvain poistetaan. Ristiriitaiset fiilikset siis.

Kiitos kavereille tsemppauksista ja avuntarjouksista! Ehkä eniten sydän suli kun paikallinen taksikuski laittoi lauantai-aamuna viestin, että hänhän pääasiassa pyörii tuossa kylillä kaikki päivät ja voi hyvin tuoda jotain jos tarvii. Ihanan ajattelevaisia ja kilttejä ihmisiä! :-)

P.S. Selsivi ettei se laskiainen olekaan ollut vielä tänä vuonna enkä olekaan vielä jäänyt ilman mitään. ;-)

The surgery went well. I've recovered rather well I think. They ended up removing one big and one small tumor in my pelvis and I only have three small cuts in my stomach. 

The pain after surgery was not as bad as I assumed. However, I still have some of that horrible pain I had before surgery. I had hoped it would all disappear right away when the tumor is removed. But it is still there. Maybe it isn't connected after all. Damn. I'm going to have to be patient and give it some time and see.

I've been to short walks with Miklos. He has been such a good company to me the past couple of days. He also moves slowly and stands still every now and then. We have the same pace now.


photo blog0423_zps0d2800c6.jpg photo blog0420_zps8c3bfafa.jpg photo blog0414_zpse759c730.jpg photo blog0412_zps325042c0.jpg photo blog0398_zpsbd62465e.jpg