Tällä viikolla ei ole yhtään vapaata päivää tai iltaa. Viisi päivää koulua, joka ilta jokin muu meno ja viikonloppuna FRF-koiraleiri Turun suunnalla. Huomenna on kyllä periaatteessa aamupäivä vapaata koulusta (eli opettaja ei ole paikalla, tehtävät on toki jo ilmoitettu etukäteen mutta voi kai ne yhtä hyvin tehdä kotonakin tai joku muu päivä?) joten menen huomisaamuna tapaamaan fysioterapeuttia.
Aikaa varatessa aamuyhdeksän Porvoossa tuntui ihan hyvältä idealta, mutta nyt ei todellakaan, kun seuraavaksi tarvitsisi olla klo 12.30 jossain päin Mäntsälää. Taidan hengailla aamupäivän Porvoossa, joten jos joku muukin on siis tiistaina liikkeellä niillä nurkilla ja lähtisi vaikka lounaalle tai kahvittelemaan, niin ottakoon yhteyttä! :-)

Nyt voin muuten jo todeta, että enää ei ahdista mennä tälle fyssarille. Fysioterapeutti R on luokiteltu ihan okeiksi. Toivon, että hänellä olisi joku kikkakolmonen mielessä polvikipuihini. Ihminen kun ei voi olla jalat suorina vaan vuorokauden ympäri, joten oleminen on nyt kovin tuskaista, jos liike pysähtyy jalat yhtään koukkuun (ja minähän istuisin melkein aina risti-istunnassa). 

Tänään koulussa leikittiin varsinaisia hiekkalaatikkoleikkejä: yhdessä hallissa on oikeasti lattialla valtava hiekkalaatikko, jossa voi lämpimissä sisätiloissa opetella tekemään mm. erilaisia pihakiveyksiä. Yllättävän moneen suuntaan millintarkkaa hommaa sekin! Niin kauan kun kannettiin kiviä ja lapioitiin hiekkaa, meni hyvin. Se on se paikallaan istuminen, mikä alkaa kolottaa polvissa ihan todella nopeasti nyt. 
En minä oikeasti usko, että fysioterapeutti R pystyy ihmeisiin, eli helpottamaan näitä kipuja merkittävästi. Mutta on kokeiltava ja annettava mahdollisuus.

Paha olo alkaa helpottaa vihdoinkin. Toissapäivänä yritin käydä juoksulenkillä, mutta ruokailu puolta tuntia aiemmin oli huono idea, pisti kovasti, joten lenkki jäi lähinnä hiki hatussa reippaasti kävelyksi. Kotona kyllä vedin jumppaohjelman oikein tosi pitkän kaavan mukaan läpi. Eilen kokeilin pyöräilyä ja ensimmäiset 20 minuuttia otti kovasti polviin mutta sitten helpotti vähän. Puolen tunnin lenkki meni lopulta ihan pelkästään sisulla, ei ollut mitään nautintoa siinä hommassa tällä kertaa. 

Kutsuin tänään koulussa luokkatoveriani taas väärällä nimellä. Se on jotenkin aina yhtä noloa. 
Minussa on sellainen vika, etten millään opi ihmisten nimiä. Luulen, että se johtuu siitä, että minä en koe ihmisiä ulkonäkönä, nimenä tai ikänä. En yleensä huomaa, jos joku on laihtunut tai lihonut tai värjännyt hiuksensa. En osaa arvioida, minkä ikäinen ihminen on. Kun katson ihmistä, en katso ulkokuorta vaan koen sen ihmisen sellaisena valon ja lämmön ja voiman ja luonteenpiirteiden kokonaisuutena, sellaisena mielikuvana pikemminkin ja nimi ei vaan yhdisty siihen kokemukseen läheskään aina. Siksi minun on ihan todella vaikea muistaa ja oppia ihmisten nimiä. 

Kun ajattelen jotakin ihmistä, näen mielessäni tuon mielikuvakokemukseni hänestä, eikä mieleen tule usein lainkaan kyseisen henkilön nimeä. Pitää erikseen miettiä, miksi sitä ihmistä kutsutaan. Toivottavasti luokkatoverini eivät luule, että vielä yli vuodenkaan jälkeen en ole viitsinyt opetella heidän nimiään oikein! Se olisi todella ikävää. :-(

Löysin tänään seuraavan tentin kasvilistan muistiinpanot siltä yhdeltä kerralta, jolloin olin paikalla. Sieltä löytyi eri traakkipuitten erot ja agaavet ja aaloet, joskin ylös kirjoittamani tieto tunnusmerkeistä oli jo ehtinyt vanheta. Onneksi luokkatoverini kertoi paikkansapitävät tunnusmerkit, joilla agaavet ja aaloet erottaa. Olin tehnyt muistiinpanoja myöskin kaktuksista: mikkihiiret, keltapiikikäs, keskipiikki käyrä alaspäin, tosi piikikäs, paljon piikkejä tosi tiheässä. :-D

Mutta... mitä hyötyä omien muistiinpanojen löytämisestä on, jos niistä ei saa selvää??

photo IMG7047_zps0ca42eae.jpg
Mistä syyläkaktukset tunnistaa?

Ryhmämme koulussa on pienentynyt tänä syksynä – meitä taitaa olla vain tusinan verran nyt – kun eräs onnekas oppilas pääsi opiskelemaan alaa, jonka kokee vieläkin voimakkaammin omakseen. Hän jätti jälkeensä itsensä näköisen aukon lisäksi myös henkilökohtaiset tervehdykset – ja siis oikeasti hän on selvästi ottanut omasta ajastaan ja kuunnellut ja tutustunut ihmisiin - olen otettu ja kiitän häntä hänen sanoistaan. Toivotan hänelle paljon onnea jatkossa ja jään mielenkiinnolla odottelemaan hänen lupaamaansa blogia uusista opinnoista, jotka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

photo blog7041_zpsc333e68d.jpg

photo blog7043_zps19b71775.jpg

 

Loppuun vielä toissapäiväinen kevennys rakkaista PON-koirista, jotka pitävät kovasti porkkanoista. Vasemmalta oikealle: hidas, ahne ja sokea. 

My PONs love carrots and there are still some left in the kitchen garden. As you can see, there is a good reason why the kitchen garden has been fenced in... From left to right: The Slow, The Greedy, and The Blind.