Tänään vietettiin työpaikan pikkujouluja (vuosimallia 2014) militäärihenkisellä safarilla. Olin varautunut lepäämällä eilen ja toissapäivänä n. 16 h peiton alla ja kunnon annoksella kipulääkettä. Aurinko paistoi, ilma oli keväinen ja lämmin ja elämä tuntui aivan mahtavalta kun ajelin Pornaisiin 'juhlapaikalle'. 

Saimme asianmukaiset suojapuvut päälle (housut mallia "kaverikin mahtuisi samoihin lahkeisiin"), meidät jaettiin joukkueisiin ja leikkimielinen kilpailu alkoi. Lajeja oli neljä: kahdessa ajettiin militääriajoneuvoja tiettyä reittiä pitkin (virhepisteitä tuli peruuttamisesta ja puihin osumisesta), yhdessä ammuttiin tykillä värikuulapanoksia tavoitteena osua viiteen kohteeseen, ja yksi oli ajanottorasti jolla piti purkaa ja koota Suomi-konekivääri. Kaikki ihan uusia juttuja minulle eli todella kiva iltapäivä hyvässä seurassa!

Ajot meni kivasti, isoa kuormuria sai vääntää ihan kovasti kun ratti pyöri omiaan ja väänsi vastaan. Ampuminen oli kivaa, tosi tarkkaan piti tähdätä. Aina kun osui ekaan kohteeseen sai siirtyä koittamaan seuraavaa ja kullakin oli kymmenen ammusta käytössä. Minä sain vissiin kuudella kudilla osumat kaikkiin viiteen ja ammuskelin sitten ihan hupia ne loput mitä jäi jäljelle. Tuuria tarvittiin tässä hyvän sihdin lisäksi, vähänkin voimakkaampi tuulenvire saattoi viedä luodin radan vinoon. 

Puolivälissä käytiin ajelulla kahdella panssarivaunulla ja sitten oli tarjolla hernekeittoa ja pannukakkua ja tauon jälkeen jatkettiin vielä kaksi tehtävärastia. Meidän viimeinen tehtävä oli minusta vaikein: Suomi-konepistoolin purkaminen ja kokoaminen. Minä kun en ole koskaan perehtynyt aseisiin sen enempää kuin että osaan oman paukkupistoolini ladata. Siinä vähän niin kuin vietiin hipiltä aseenkäsittely-neitsyys. Purkaminen ja kokoaminen näytettiin kerran ja sitten sitä sai kokeilla itse yhden kerran ja sitten se tehtiin saman tien aikaa ottaen. Meidän joukkueen Suski oli ihan huima, veti homman 52 sekunnissa! Minulla jäi jumittamaan hetkeksi sellaisen jutskan kiinni kiertäminen, ei ottanut kierteet kiinni toisiinsa millään ja sitten kun otti, loppui sormista voimat ja sormet oli vaan kömpelöt, niin kuin ne nyt on. Aikaa meni 61 sekuntia. 

Tulimme ansiokkaasti 2. sijalle häviten voittajajoukkueelle niukasti, alle pisteellä. Hyvä mieli ja tosi kiva päivä, kiitos kaikille osallisille! :-)

photo blog4287_zpste7cwwkc.jpg photo blog4293_zps8kxktaz6.jpg

Alkulämmittelynä käytiin tutustumassa panssarivaunuihin. Sai mennä vapaasti päälle ja sisällekin tutkimaan. Minä hyppäsin alkuverryttelynä alas panssarivaunun sisään takana olevasta kattoluukusta, ryömin ja pujottelin toiselle puolelle siellä sisällä ja sieltä eteen kuskin penkille. On aika pienille ja ketterille ihmiselle tehty nuo tilat (olis ollut myös kypärän paikka). Kyllä on nopeammin ja helpommin hoidettu tuo paikanvaihto kun kiipeää luukusta ylös ja siirtyy ulkokautta.

photo blog4297_zpstvkz5qi7.jpg photo blog4298_zpstell0df6.jpg photo blog4299_zps7nax7isp.jpg

Sitten lähdettiin ajamaan:

photo blog4307_zpsks68u7j8.jpg

Ja ammuttiin:

photo blog4332_zpsec92b88g.jpg photo blog4334_zpsp8yw1ntd.jpg

Kun lähdettiin yhteisajelulle panssarivaunuilla, piti taas katsoa millaista siellä sisällä on.

photo blog4343_zpsbdie7jqo.jpg photo blog4353_zps9nzelqg1.jpg photo blog4359a_zpsmf8zyaif.jpg photo blog4359_zpspmommnmt.jpg photo blog4362_zpsybfopqyq.jpg

photo blog4365_zpsu9c31j6e.jpg

Yhdellä rastilla väännettiin tällaista raskasta (ulkonäkö pettää) pitkin maita ja mannuja:

photo blog4379_zpsujjyrk2j.jpg

Sitten oli se Suomi-konepistoolin purkaminen ja kokoaminen:

P.S. Panssarivaunun sisällä on...

 

Our company Christmas party (2014, arranged Feb 11th 2015) was a military safari where we got to drive two kinds of military vehicles, enjoy a ride along snowy fields on two different armour tanks, shoot with a cannon etc. It was a team competition and lots of fun!