photo blog7018_zps011ecd11.jpg
...vai kukapa uskoisi, että tässäkin kuvassa oikealla näkyvä ihan viattomalta ja tavalliselta näyttävä oja itse asiassa imee (erityisesti minun) autoja itseensä?

Ohi ajaneen, auttamaan pysäytetyn (kun kaksi työntäjää ei riittänyt) auton kuljettajakin totesi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän työnsi autoa ojasta (suoralla tiellä toim. huom.) niin, ettei ole lunta. 
Myönnetään, nyt kyllä vähän jo nolotti. 
Ja se fiilis, se fiilis – kun auto keikkuu siinä juuri ja juuri melkein ojassa ja siis melkein vielä pelastettavissa, ja kun nouset autosta pois niin se painonmuutos riittää siihen, että Humps! vastakkainen takanurkka holahtaa sinne ojaan. Just.
(Ja hei: en peilannut, en meikannut, en häärännyt jotain muuta; kunhan vaan peruutin ja käänsin vähän ratista ja Oho, sinne meni.)

Meillä on koulussa alkanut nyt pihasuunnittelun kurssi ja siellä on uusi opettaja. Sellainen kaikkia meitä aikuisopiskelijoita huomattavasti nuorempi nainen, joka heti aluksi kertoi, että on tosi innoissaan että on vihdoin, jonkin aikaa työkoneiden käyttöä ja huoltoa opetettuaan, päässyt tekemään juuri sitä mitä haluaa eli opettamaan pihasuunnittelun teoriaa.

Aika täpäkkä nuori nainen, jossa myös ulkonäkö pettää. Varsin suorasanainen. Jo ensimmäisellä kerralla pohti kesken luennon ääneen, miten saisi meidät pysymään hereillä kun niin moni näytti nukahtelevan.
Toisella kerralla iltapäivän viimeisellä tunnilla hän kävi läpi jotain tuulen-, äänen ja pölynsuojaa antavia kasveja: ”...sitten tässä on ruotsinpihlaja, ja tammi, ja siis mä tiedän että tää ei hirveästi jaksa enää kiinnostaa näin iltapäivällä kun on ihan väsynyt eikä jaksaisi enää mitään mutta ei tässä mene enää kuin muutama minuutti, ja saarni, ja...”
Ne, jotka oli hereillä ja kuunteli oikeasti, purskahteli nauruun ja ne, jotka ei kuunnelleet, ei yhtään tienneet mistä oli kyse. :-D

Koska suurin nukahtamisriski on lounaan jälkeen, päätin kolmannella kerralla ehdottaa, että menisimme iltapäivän aluksi ulos kävelylle katsomaan erilaisia ruskan värejä ja istutusten toteutuksia kartanon pihapiirissä, kun aurinkokin sattui paistamaan hetken aikaa. Opettaja taisi ensin pitää ehdotustani todella huonona vitsinä, mutta kun vakuutin olevani vakavissani, hän kysyi ketkä kaikki haluaa lähteä ulos ja kaikki paitsi yksi viittasivat (ja sekin yksi sanoi voivansa uhrautua), joten kävimme virkistävän ja opettavaisen kierroksen ulkona. 

Kun sen jälkeen tehtiin paritöitä, oli porukka varsin virkeää vielä kahvitauolle lähdettäessäkin ja minä lausuin ääneen, että tämä päivä on mennyt huomattavasti nopeammin kuin eilinen – sillä eilinen, siis se niinku ei vaan loppunut, joskin olisin voinut ensin tarkistaa, että opettaja on varmasti kuuloetäisyyden ulkopuolella, mutta toisaalta sehän oli vain rakentavaa positiivista palautetta jos hän sen sattui kuulemaan. :-D
(Eikä yhtään niin paha kuin viime jouluna koulun joulujuhlassa jossa sanoin kovaan ääneen, että Me ollaan ainoa ryhmä joka on paikalla kun meille ei ole taaskaan kerrottu tästä tapahtumasta etukäteen ja kaikki muut on saaneet tiedon ennalta ja tietävät olla poissa, ihan kuin koulun ulkosiivouspäivänäkin ja koulun rehtori istui takanamme olevalla penkillä. :-D)

Pihasuunnittelun tunneilla tehdään näköjään aika paljon paritöitä ja istumajärjestelystä johtuen minä olen saanut pariksi jostain toiselta luokalta olevan naisen, jota en entuudestaan tunne. Olemme aika erilaisia ja sehän on tietenkin vain rikkaus. Ekalla kerralla opettaja kertoi tehtäväksiannon ja sitten kun oli aika ruveta töihin, minä totesin ns. avauslainina parilleni Niin mä en yhtään tiedä mitä meidän pitää tehdä, kun en kuunnellut? 
Toisella kerralla opettaja kertoi tehtäväksiannon ja kysyi sitten, onko kaikille selvää mitä nyt tehdään ja tuijotti minua. ”Ei ole, koska minä en kuunnellut, voitko toistaa?” Mitä sitä kiertelemään, kun on jo jäänyt kiinni??

Ennen toista parityöskentelyä parini kuulemma kritisoi opettajalle parityöskentelyn järkevyyttä ns. artistisessa tehtävässä, ja opettaja oli sanonut, että ei tämä tehtävä ollut artistinen. Kun hän sitten tuli tekemään tehtävää kanssani, hän sanoi heti oikein korrektisti, ettei ollut tarkoittanut kritiikillään mitään henkilökohtaista minua vastaan. Minä totesin, että Ei se mitään vaikka olisit sanonutkin jotain, koska minä en kuunnellut niin en yhtään tiedä mitä sanoit. Ja puhuin totta. Ällistyttävää miten monet asiat menee ihan ohi vaikka ollaan kaikki samassa huoneessa eikä meitä nyt niin kauhean monta ole tällä kurssilla. Joskus on vain hirveän vaikea keskittyä läsnäoloon.

Tämä parini on ihan sellainen luomu-yrtti-ihminen, joka tykkää havuistutuksista. Minä en tykkää havuista yhtään. Minä näen kaikkialla matemaattisina toistuvia kaavoja ja haluaisin selvittää ja ehkä laskeakin niitä. Välillä me vain tuijotamme toisiamme emmekä yhtään ymmärrä toisen ajatusta. Tai ehkä enimmäkseen minä en joko ymmärrä tai saa selitettyä mitä tarkoitan.
Parini naureskeli, kun en ole vielä ottanut muovikäärettä pois ostamani pyyhekumin päältä. Minä totesin, että se odottaa ensimmäistä virhettä. :-D Tuntemattomalle ihmiselle voi heittää ihan mitä vain, eikä hän tiedä onko se vitsi vai ei. 
Mutta siitä meidän yhteisestä istutussuunnitelmasta pyöreään halkaisijaltaan 3 m alueeseen tuli lopulta sellainen, että olisimme kumpikin todella halunneet toteuttaa sen oikeasti vaikka kotipihalle, tai mihin vain, ja saimme opettajaltakin kehuja innovatiivisuudestamme ja erilaisesta lähestymistavasta.

Ja kun näillä tunneilla selvästikin ollaan suorapuheisia puolin ja toisin, niin viimeksi minä väsähdin jo kolmelta niin, että laitoin kynät ja muut tarvikkeet pois, suljin vihon, huokailin ja lepuutin hetken ja kysyin sitten opettajalta suoraan: Onko sulla meille vielä jotakin johdettua ohjelmaa tänään vai oliko tää nyt tässä, koska jos ei ole niin mä en jaksa tehdä enää yhtään mitään ja lähden?
Ja pakkasin laukun ja lähdin. Opettaja totesi, että hänkin on kyllä todella väsynyt. :-D Kaikki taisi lähteä siitä sitten pikku hiljaa.

Tämä pihasuunnittelun kurssi tulee olemaan todella rankka. Molemmat sitä opettavat opettajat ovat jo etukäteen varoitelleet siitä kovasti. Kotitehtäviä on todella paljon. Ne on tällä hetkellä kaikki tekemättä, koska nyt olisi kaikista akuutein kouluasia opetella tunnistamaan 168 ruukkukasvia tieteellisine nimineen ensi viikon tenttiin. Olen ollut paikalla yhdellä tunnilla, jolla niistä käytiin läpi n. 15 kasvia; muitten aikana olin pääasiassa siellä Norjassa kiipeämässä tunturinrinnettä ylös ja alas ja harjoittelemassa ihmisten pelastamista yms. 

Mukana tällä kasvilistalla on myös kaktukset, joista yhteen samannimiseen ryhmään (esim. opuntiat) saattaa kuulua kymmeniä ja kymmeniä erinäköisiä kaktuksia, joilla ei välttämättä ole mitään yhteistä tunnusmerkkiä. Ja niistä kaikista pitäisi tietää, että tässä on nyt opuntia-kaktus. Sama juttu Mammillaria eli syyläkaktusten kanssa. Sitten on vielä pylväskaktukset (Cereus) ja rautakaktus (Ferocactus latispinus). 

Tai agaavet ja aaloet, joita on kymmeniä erilaisia kumpiakin ja lajin erottavat tunnusmerkit mitättömän pieniä eikä opettajammekaan pystynyt yhdestä kasvista varmuudella sanomaan, kumpi se on. Puhumattakaan listalla olevasta kuudesta (muka) erilaisesta traakkipuusta, joista kaikista normaali ihminen sanoisi lajinmääritykseksi ”No sehän on palmu!” mutta ei kun ne on erilaisia traakkipuita. Ja niitä oikeita palmuja, niitä vasta onkin monta erilaista, ja ne ne vasta kaikki näyttääkin ihan vaan palmulta. Kyllä, vähän ahdistaa tuo tuleva tentti nyt.

P.S. Ihana pakkasyön jälkeinen aurinkoinen aamu tänään. Upea ja kirkas keltainen ja punainen ruska tänä vuonna täällä etelässäkin.

It is a very beautiful autumn - exquisite autumn colors this year! Lots of red and bright yellow. Frosty mornings and sunny days top it off. 
We have one last big identification exam coming up at school. 168 pot plants with their scientific names. I'm having a hard time differentiating aloe and agave, the cactus species that are thousands probably, and the different palm trees and all the palm tree lookalikes. Gonna be a tough one.

photo blog6988_zpsfd81f422.jpg photo blog6987_zpsb482224d.jpg photo blog6985_zps77e9b701.jpg photo blog6991_zps69823407.jpg photo blog6992_zps350b0160.jpg photo blog6993_zps10c7d43a.jpg photo blog6997_zps138765bc.jpg photo blog7017_zpsb1fbe69b.jpg


photo blog7018_zps011ecd11.jpg
One very innocent-looking countryside road... who would believe the ditch on the right actually sucks cars into it??
We had to stop a car that was driving by for help. The driver said it was the first time she was pushing a car out of a ditch when there is no snow on the ground yet. :-D (Yes. It WAS embarrassing. And I was NOT doing make-up or watching myself in the mirror this time.)