Lääkäri soitteli eilen perjantaisia verikoetuloksia, joissa ei ollut mitään hyvää. On näköjään ihan sama miten monta pilleriä tähän vaivaan huuhtoo suustaan alas, ei vaan auta. Kilpirauhanen käy siis ylikierroksilla. Ilmankos oireetkin on taas pahentuneet: mieletön väsymys, joka vetää välillä koko päiväksi petiin, epänormaalin suuri unentarve, ja nyt taas erityisen kovat nivelkivut erityisesti aamuisin.
Koko homman epänormaaliudesta kertoo ehkä parhaiten se, että minä joka aina aiemmin olen nukkunut normaalissa huonelämpötilassa tyyliin kolmen peiton alla ja lämpökerrastoissa, nukun nyt +14-16 asteen huonelämmössä yhden peiton kanssa ja heitän senkin välillä pois, kun on hiki (välillä, sekin vaihtelee).
Tänään oli aurinkoinen aamu, mutta silti vielä kylmä. Kolea tuuli!
Tänään oli vuorossa leikkausta edeltävä käynti Porvoon sairaalassa. On siis tarkoitus operoida kilpirauhaset kaikkine ylimääräisine köntsineen pois - jep, jotain ylimääräistä mönttiä on sielläkin mutta sitten kaiken 'ylimääräisen' pitäisi olla poistettu meikäläisen kropasta (paitsi rasvakerrokset :-D); tämä on se kolmas reilun vuoden ajan tiedossa ollut operaatio, joka jätettiin tarkoituksella viimeiseksi koska ei vaivannut aktiivisesti vuosi sitten (toisin kuin nyt).
Ja tämän operaation täytyy sujua hyvin, koska eikös jonkun edes ole pakko onnistua? Jos ensin poistetaan nyrkin kokoinen pallo lantiosta -hups- pari vuotta liian myöhään ja sen jäljiltä jää pysyvä hermovaurio, ja sen jälkeen poistetaan kiviä täynnä oleva sappirakko ja -hups- vatsalihas repeää ja tulee sisäinen verenvuoto, niin eikö nyt olisi jo aika sille, että kaikki sujuu hyvin?
Toivon, että pääsen leikkaukseen mahdollisimman pian, jotta pääsisin vihdoinkin toipumaan ja lopullisesti kohti normaalia elämää, sellaista mikä kaiken tämän parin vuoden melko intensiivisen ja tuskallisen ja monipuolisen sairastamisen jälkeen tulee olemaan minun tuleva normaali elämäni. Ei täydellinen terveen ihmisen normaali elämä, mutta mahdollisimman lähellä sitä toivottavasti. Aika näyttää ja toiveissa on, että pilleripurkkien määrä pöydällä vähenisi radikaalisti kun saadaan vihdoin kroppa kuntoon ja löytyy tasapaino. (Hörähdin ääneen nauruun kun olin kirjoittanut tuon 'löytyy tasapaino' täysin oman ironisen sisäpiirivitsin takia: tasapainon löytyminen on minun suurin haasteeni kaikessa liikkumisessa ja treenaamisessa, sillä se on hukassa, koska oikea jalka toimii viiveellä tai vajaasti - joten olisi tosi hienoa, jos se ihan kirjaimellinen tasapaino todella löytyisi myös!)
Porvoon sairaalan lähettyvillä on Natura 2000 -ohjelmassa suojeltu Porvoonjoen suiston alue nimeltä Ruskis. Ruskiksen linnustonsuojelualueella on lintutorni ja rantaa myöten menee pitkospuut. Suiston rantaheinikossa laiduntaa kesäisin ylämaankarjaa, joka tallaten ja heinikkoa syöden pitää ranta-alueen kasvuston matalana luonnollisin keinoin. Vielä ei karja ollut saapunut laitumelle ja maasto olikin yhä harmaata ja kuivaa, vain siellä täällä vihersi hieman. Lintuja sen sijaan on suistoalueelle jo saapunut, sillä bongarit kiikareineen ja kameroineen olivat vallanneet lintutornin korkeimman tasanteen.
Pitkospuita kävellessä saattoi todeta, että kaislikossa todellakin suhisee, kahisee ja vipattaa. Luonto herää eloon kovaa vauhtia valon ja lämmön myötä.
Lintutornista näki kosteikkoalueen ihan eri perspektiivistä. Kävelyä kestävän alueen, upottavan kosteikon ja syvän veden alueen rajat eivät erotu. Pitää tulla uudestaan tänne katsomaan kun karja on saapunut laiduntamaan.
Rannan myötäisesti kulkevan ajotien toisella puolella nousi lähes huomaamattomat portaat metsänreunaan:
Meinasin jo istua hetkeksi kivelle aurinkoon, mutta tarkemmin katsottuani en sitten sittenkään:
Börje Olsoni (1898-1960) oli porvoolainen kasvitieteilijä ja merkittävä vaikuttaja luonnonsuojelutoiminnassa ja Ruskiksen linnustonsuojelualueen perustamisessa v. 1945. Tuon ilmansuuntakiven avulla voi muuten löytää geokätkön nimeltään Naturam Amanti.
Börjen muistokiven läheisyydessä on lemmikkien hautausmaa, jonne oli pakko poiketa katselemaan. Miten rauhallinen ja levollinen paikka! Monta parasta ystävää ja rakasta viimeisissä leposijoissa.
Porvoo oli vielä hiljainen, turistit muutamia saksalaisia lukuunottamatta poissa. Moni putiikki olikin vielä kiinni ja mainosti vain viikonlopun aukioloaikoja. Kävelin Jokikadun päästä päähän, kävin syömässä, katselin maisemia ja funtsin elämää. Torilta rantaan laskevassa puistossa puliukot istuivat auringossa penkillä ja puhuivat äänestyksestä. Yksi kysyi toiselta, kai sinä kaveri kävit äänestämässä. - Juu, jag rösta mej själv, vet du! Hah-ha!
Iltalenkille lähti tänään vain Miklos ja Mölli. Silloin kun vanha ja sokea Miklos on mukana, ei mennä kauas eikä kovaa, joten laitoin Möllin fleksiin jotta se sai enemmän liikkumatilaa. Jösses minkä hepulin se sai fleksin kanssa! Otti siitä hampailla kiinni ja hyppi pukkihyppelyitä ilmaan ja riekkui. Tajusin, että Mölli 3 v. oli ekaa kertaa fleksissä ja otti siitä kaiken irti. :-D
Myyrä ja Moppi on saman kokoisia. Myyrä itse asiassa paljon pulleampi. :-) Moppia taitaa huolestuttaa, että taloon on tullut jokin sitä söpömpi hahmo!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.