Jossain vaiheessa kyselin fillarisuosituksia, joten lienee syytä esitellä se, mikä tuli hankittua: Merida Crossway Striker Lady 15 ja ostopaikkana XXL. 

Kävin katsomassa fillareita useammassa paikassa. En tiennyt (tiedä) niistä yhtikäs mitään, ei mitään hajua millaisen fillarin juuri minä tarvitsen, paitsi mitä nyt oli pt:n kanssa juteltu. Pt Pete vakuutti, että hyvä myyjä kyllä tietää ja neuvoo mulle sopivan fillarin, mun ei itse tarvi tietää mitään, se on niitten tehtävä. 

Yhdessä puljussa kävin kaksikin kertaa, mutta myyjä ei koskaan tullut juttusille vaikka olin ainoa asiakas ja odottelin kassallakin hetken, touhusi vaan jotain takana vaikka näki minut. Annoin sitten olla, tämä polkupyöräliike ei selvästi halunnut myydä fillareitaan.

Toisessa puljussa oli kyllä kovasti innokas myyjä, mutta hinnat ihan hurjat. Myyjä myös selosti tosi tarkkaan kaikenlaista hienoa, mikä meni pääasiassa yli hilseen eli ihan hukkaan. Kolmanneksi kävin Tuusulantien varressa olevassa XXL:ssä ja siellä oli ihan fiksuntuntuinen myyjä, joka esitteli valikoimaa ja aikansa haastateltuaan ehdotti Meridan hybridiä. Jäin sitä sitten miettimään vielä.

Kun sitten se fillarin tarve tuli sen verran isoksi, että oli pakko hyväksyä että se ei ihan itsestään, ostamatta ilmesty pihaan, niin piti lähteä uudestaan kaupoille. Menin toiseen XXL:ään. Yleensä XXL:ssä on hyvä palvelu ja tosi paljon myyjiä liikkeessä neuvomassa ja esittelemässä valikoimaa (miinuksena on kassalla tosin sitten jonot ja liian vähän henkilökuntaa). Niin oli nytkin ja keskustelu alkoi suurin piirtein näin:

- Moi! Voinko auttaa?
- Moi. Ostaisin fillarin.
- Millaisen pyörän tarvitsisit?
- En yhtään tiedä.
- ... et yhtään tiedä ...
- Niin. Sinähän se tässä olet myyjä, että sun pitäisi tietää millaisen fillarin mä tarviin. 

Vähän niin kuin meillä töihin tulee (mies)asiakas, joka tulee suoraan kassalle ja sanoo tarvitsevansa jotain rehuja, ja sitten aletaan lypsää lisätietoja: mihin tarkoitukseen, kelle, millaiseen tilanteeseen ja millaisella rahalla, ja leikkokukkaa vai viherkasvia, lyhyttä iloa vai kestävää, perinteistä vai mielikuvituksellista jne. Asiakkaan tarpeista ja toiveista riippuen tämä "tarvitsen jotain rehuja" -ilmaisu voi tarkoittaa sitä, että asiakas kävelee ulos myymälästä kirkkaanvärinen kukkakimppu kädessään tai ihan yhtä lailla vaikka vasta ensi vuonna satoa antavaa pensaskirsikkaa kantaen. Pitää vaan reippaasti udella ja kaivella tarpeelliset tiedot, jotta saa selville, mitä se asiakas tarvitsee.

Niinpä tämä XXL:n söötti poikakin sitten ryhdistäytyi ja alkoi kysellä. Minullahan olisi tavoitteena, että joskus voisin ajaa vaikka työmatkan fillarilla (yhteensä n. 37 km, mitä esimieheni kommentoi ytimekkäästi: "HULLU!"); pääosin ajelisin maantietä ja jonkun verran hiekkateillä ja mikä ettei myös talvella. Myyjä päätyi eri pyöriä pohdittuaan Meridaan. Samaan kuin se toisen liikkeen toinen myyjä. Minä jäin funtsimaan asiaa ja kävin muilla asioilla ja päätin sitten ottaa sen pyörän ja menin takaisin ostamaan sitä. Paikalla oli toinen söötti poika ja mentiin katsomaan sitä minun fillaria, josta en enää muistanut mikä se oli :-D ja saman keskustelurumban päätteeksi päädyttiin taas sen saman Meridan luo ja minä tunnistin sen samaksi fillariksi. Minulle sopivaa kokoa oli jäljellä vain yksi ja siinä oli kumi puhki. 

Fillari jäi huoltoon ja minä menin syömään. Sovitun puolen tunnin kuluttua menin hakemaan sitä fillaria huollosta (sielläkin oli söötti poika töissä) ja tässä vaiheessa ensimmäinen myyjä ilmestyi takaisin apajille ja minä sanoin että otan sen pyörän, mutta haluan, että kaikki tarvittavat säädöt satulaan ja ohjaustankoon tehdään täällä siihen valmiiksi, ettei minun tarvitse miettiä niitä enää kotona.   

Fillarit myydään useimmissa paikoissa nykyään tosi pelkistettyinä - kaikki eri lisäosat pitää ostaa erikseen: jalka, lokasuojat, tavarateline esimerkiksi on tällaisia ja niitä löytyy monta eri mallia kuhunkin fillariin. Lisäksi on vaikka mitä muita varusteita: nopeus/matkamittari, valot, juomapullo + teline, tavarakori eteen ja taakse, ja monenlaisia erilaisia lukkoja. Tähän Meridaankin oli tarjolla vaikka mitä mutta tyydyin aluksi ostamaan pyörän mukana vain perusmallin lokasuojat ja jalan. Asennusmaksu niihin olisi ollut 15 € ja tässä vaiheessa iski pihi ja sanoin että asennus hoituu kyllä omasta takaa, kunhan satula ja ohjaustanko säädetään täällä valmiiksi.

Ekojen säätöjen jälkeen ehdotin pientä koeajoa. 
- No, onhan se jo melkein sun, joten kokeile vaan, vaikka tuossa liikkeen käytävällä edes takaisin, sanoi myyjä. Jostain syystä hieman epäilevän oloisena.

Minä hyppäsin satulaan ja polkaisin liikkeelle ihan reippaaseen vauhtiin ja huikkasin vielä vähän kuin vitsinä, että ONHAN TÄSSÄ JALKAJARRU?

- Ei ole! huusi myyjä perään ja oli varmasti hetken aikaa yhtä kauhuissaan kuin minä. Näimme epäilemättä kumpikin mielessämme kuinka käytävän toisella puolella fillari fillarin jälkeen kaatuu kuin dominopalikat kerrassaan kun minä rysäytän siihen.

- Miksei kukaan sanonut, että tässä on vaan käsijarrut?! minä kiljuin kauhistuneena ja pyörä huojui puolelta toiselle edetessään käytävällä ihan reilua vauhtia.
- Ei niissä missään ole! myyjä huutaa perään. - Oikea on takajarru! Oikea on takajarru! 

Jotenkin sain kuin sainkin vauhdin hiljentymään ja pyörän pysähtymään ennen korkeaa hyllyä joka oli täynnä jotain muovipulloja tms. Huh huh. Käänsin pyörän ympäri ja ajoin takaisin huoltotiskille.

- Mulla ei ole koskaan ollut pyörää jossa ei ole jalkajarruja, puhisin.
- Mä LUPAAN että sä totut siihen ihan hetkessä, sanoi myyjä, selvästi huojentuneena kun nousin alas satulasta ja ojensin pyörän takaisin hänelle.

Se oli ehkä pelottavin koeajo ikinä. Ja kuitenkin VAIN polkupyörällä, ei autolla tai edes moottoripyörällä. Olisi voinut tulla kalliiksi. 

Ohjaustankoa säädettiin vielä ja myyjä sanoi että ehkä minun kannattaisi ostaa vielä hänen käyttämänsä monitoimityökalu (vain 15,95 €) jossa oli kaikki tarvittavat jutut millä saa säädettyä ja ruuvattua pyörän osia.
- En tarvitse, totesin.
- Mutta jos sun tarvii vielä säätää jotain niin tässä on kaikki tarvittavat työkalut samassa? kundi ehdotti.
- Ei mun tarvi mitään säätää, sanoin ja katsoin sitä kuin jotain ihan tyhmää. - Jos jotain tarvii tehdä niin vien sen pyörän vaan jonkun miehen luo ja sanon, että fiksaa toi.
Hiljaisuus. - Joo-o sekin on ihan hyvä tapa toimia, tyyppi totesi ja taitteli monitoimityökalun pois.

Tehtiin paperit fillarista. Vähän niin kuin koiraa myisi (ostaisi): tietyt huollot sisältyy pakettiin. Maksat ja varaat nyt ja haet myöhemmin. Lähtiessäni ne kaikki söötit pojat seisoi siinä huoltotiskin takana rivissä kuin Tupu, Hupu ja Lupu ja vaikka vielä Verttikin:
- Osaatko sanoa koska tulet hakemaan pyörän huomenna? kysyi yksi myyjä.
- Vaikka tunnin tarkkuudella? lisäsi toinen myyjä.
- Ainakin ennen yhdeksää, vitsaili huoltomies.
- Koska silloin me suljetaan, selitti toinen huoltomies.

Lähetin Tompan ja Miken hakemaan sen pyörän seuraavana päivänä. :-D

No eihän se pelkkä pyörä riitä mihinkään: pitää olla myös kypärä. Jos kaatua kopsahtaa katuun niin kallo halkeaa muuten. Ja minähän olen tapaturma-altis syystä tai toisesta, joten pitää olla hyvä kypärä. Ei muuta kuin kypäräostoksille. Ja niitä kuulkaas riittää! Paitsi malleja niin myös värejä. Pitää siis päättää, mihin värimaailmaan alkaa pyörää tuunaamaan. KAUHEAN VAIKEAA! Ja lisäksi kaikki ei vaan istu omaan päähän ja toisissa on enemmän säätöjä kuin toisissa.
Piti lopulta ostaa kaksi kypärää ja kahta eri värimaailmaa. Toinen sopii kylmempään säähän ja toisessa on reilummat tuuletusaukot ja se sopii enempi helteeseen.

Ja hanskat. Pitää olla pyöräilyhanskat. En ollut oivaltanutkaan sitä ennen kuin näin niitä kaupassa. Nehän olisi tietenkin kiva olla kypärään sopivin sävyin, eli niitäkin tarvii kahdet - etenkin kun jos on jotain vain yhdet niin ne on aina hukassa.

Ja se juomapullohommeli, se on tärkeä.

photo blog7609_zps2apjv67p.jpg
Retroa viileämpään keliin.

photo blog7610_zpsb3dhzbuz.jpg
Virtaviivaista lämpimään keliin.

Ja lukko. Niitä vasta onkin moneen lähtöön ja hintaan eikä mitään hajua, mikä olisi parempi kuin toinen! Ja eri värisiä, taas piti miettiä tarkkaan, mitä väriä ostaa. Lukossa on kaksi avainta eli vara-avain kuuluu onneksi kauppaan, mutta jotenkin näen silti mielessäni pyöräni kahlehdittuna jonnekin "hetkeksi" ja avain on pudonnut ties minne ja vara-avainta ei löydy mistään ja se kallis pyörä jää päiväkausiksi jumiin sinne jonnekin ja on ilkivaltaisesti ihan väännetty mutkalle ja se lukko joudutaan leikkaamaan auki jollain isoilla tongeilla. Päädyn siis ostamaan numerosarjallisen lukon, johon ei ole lainkaan avainta - ei siis mitään mitä hukata. Huh mikä helpotus.

photo blog7625_zps747valr6.jpg

 

Nyt on siis pyörä, on kypärä ja hanskat sävy sävyyn ja kylmään ja lämpimään säähän, on juomapullo telineessä ja on matkamittari. On kokeiltu ajaa lyhyttä matkaa ja opeteltu käyttämään vaihteita ja jarruja. Kaikki valmista itse pyöräilemisen aloittamiseen siis. Tänään. Sairasloman jälkeen nyt on aika aloittaa liikunta taas. Joka päivä rauhallinen fillarilenkki tai kävelylenkki. Ei mitään huhkimista vaan ihan silleen hissukseen ja rauhallisesti. Se olis niinku plääni. 

Hyvältä kuulostaa ja näyttää ja sopiva ilmakin (pilvistä +17 C eikä juurikaan tuule), niinpä lähdin liikkeelle.

 

Todellisuus? Ylämäet otti koville, alamäet oli kivoja. :-D Päätin ajaa vielä vähän pitemmälle, kun "hyvinhän tämä sujuu" ja ihan leppoisaahan tämä on, ja mitenkäs lujaa tällä pääseekään? Ja sitten yhtäkkiä oli mustat pilvet taivaalla ja oli kuin pään yläpuolella olisi kaadettu vesisaavi ylösalaisin. Kerta toisensa jälkeen. Ja olin monen kilometrin päässä kotoa.

photo blog7614_zpsj2ognxvl.jpg

Olipa ihan tosi, tosi kivaa ja leppoisaa. Sitä vettä vaan tuli ja tuli ja välillä oli kuin joku olisi heittänyt sitä suoraan edestäpäin naamalle.

photo blog7616_zpsol6xo8gs.jpg

Kamera oli mukana siksi, että voisin välillä pysähtyä kuvaamaan kauniita maisemia. Just.
Kotiin tullessa kaikki vaatteet oli liimaantuneet kroppaan kiinni litimärkinä, heti ovella sai riisua itsensä ilkosilleen ja levitellä kledjut ympäriinsä kuivumaan.

photo blog7622_zpsfzn5v5gd.jpg photo blog7626_zps4wo6flqo.jpg
Ei tarvinnut hörpätä tällä kertaa. Riitti kun piti suun auki niin luonto hoiti nesteytyksen.

photo blog7623_zpsl0xuhm7h.jpg
Todellinen ajoaika oli puolisen tuntia ja matka vastaavasti pitempi, nollasin mittarin vasta jonkin aikaa ajettuani. Keskinopeus siis 19,6 km/h. Tasaisella maantiellä meni helposti 25 km/h nopeutta mutta nyt ajelin pääasiassa mutkaisilla hiekkateillä.

Liekö ollut turhan ripeä repäisy eikä sitä hissuttelua? Kankkua alkoi vetää ja kivistellä eli issias heräsi oireilemaan kotiin tultuani. Mutta se on totta mistä oli pt:n kanssa puhetta: hyvä mieli tuli, kun sai tehtyä edes tämän. Aloituksen. Hyvä minä.