On pitänyt bloggata siitä sun tästä, mutta ei ole ehtinyt. Ja sitten ei ollut fiilistä. 

Kävin loppuviikosta fysiatrilla selkäkipujen takia. Lähetteen sinne oli tehnyt ortopedi tammikuussa ja vastaanottoaikaa oli jo siirretty pariin kertaa leikkauksen takia mutta nyt tuntui siltä, että oli oikea hetki mennä. Pari viikkoa sitten tehdyn rinta- ja kaularangan magneettikuvauksen lausunto oli tullut ja sieltä ei ollut löytynyt mitään vikaa rangasta.

Fysiatri kaivoi esille tammikuiset magneettikuvat lannerangasta ja näytti kuinka kasvain on pitemmältä matkalta painanut selkärankaa. Siinä printissä, mikä minulla on noista tutkimuksista, se kasvain näkyy halkaisijaltaan pienemmästä kohdasta. Kun näin sen ruudulla isoimmillaan niin jösses, sehän on ollut ihan valtava. Hermokudos kuulemma uudistuu vauhtia 1 mm viikossa, joten jos kasvain on painanut hermoja ruttuun pitemmältä matkalta niin kuin näyttäisi, on edessä useiden (kymmenien) viikkojen toipuminen. Ei ihmettä yön yli.

Erityisen tärkeää olisi fysiatrin mielestä nyt saada tämä hermojen palautumisen odotteluaika kivuttomaksi, että kipu ei muuttuisi krooniseksi neuropaattiseksi kivuksi joka jatkuu vielä senkin jälkeen, kun itse vika on korjaantunut. Loogista ja järkevää. Mutta suositellun lääkkeen sivuvaikutukset ei houkuttele yhtään. Yritän vakuuttaa itselleni, että koska kyseessä on vain väliaikainen ratkaisu niin kannattaisi yrittää.

Tilanne oli ennen leikkausta pahimmillaan sellainen, että pystyin ajamaan autoa 5 minuuttia ja kävelemään 10 minuuttia, sitten oikeaan kankkuun ja jalkaan levisi niin hirveä jomottava kipu, että oksat pois. Nyt pystyn ajamaan autoa 20-30 minuuttia putkeen ja kävelemään pitempiäkin matkoja. Parempaan suuntaan on siis menty vaikkei normaalissa vielä olla ja vaikka monet asiat on vielä kauhean hankalia ja sattuu paljon ja usein.
Se mikä loppui saman tien leikkauksen jälkeen oli vessassa ramppaaminen parin tunnin välein ympäri vuorokauden. Täytyy sanoa, että ylipäätään niinkin tavanomaisen asian kuin vessassa käymisen sujuminen kaikin puolin normaalisti ilman, että se vaatii joka kerta mieletöntä keskittymistä jooga- ja rentoutusharjoituksiin :-D että rakon saa edes osaksi tyhjenemään on asia, jota en ole koskaan ennen osannut arvostaa niin kuin nyt. Siihen, että tämä asia on taas helppoa ja normaalia meni kolme ja puoli viikkoa leikkauksesta. Voi että, kyllä nyt kelpaa. :-) Oikeasti. 

Vaikkei toisesta magneettikuvauksesta löytynytkään mitään rangallista vikaa, niin toki jotain muuta jostain muualta sitten löytyi: taas joku knööli jossain missä sellaista ei pitäisi olla. Kävin eilen sairaalassa kokeissa ja tutkimuksissa tulevaa sappirakon poistoleikkausta varten ja lääkäri jonka tapasin sattui olemaan tämän alan asiantuntija ja otti samantien asian hoitaakseen. Ensi viikolla on lisätutkimukset. Todennäköisyydet on puolellani ja huonossakin tapauksessa ennusteen pitäisi olla varsin hyvä, mutta silti tämä jaksaa nyt masentaa. Ainakin hetken.  

Eilen oli vähän sellainen puulla päähän lyöty olo taas. Vaikea keskittyä mihinkään kun yritti jäsentää ja sulatella kuulemaansa. Takana oli jostain syystä uneton yö, mikä ei yhtään auttanut asiaa. Illalla oli sellainen olo, että nyt tarvii ottaa aikalisä. Edes puoli päivää tai päivä yksin itsensä kanssa niin, että muu oma elämä pysähtyy hetkeksi ja voi olla vaan ja mitään ei tapahdu. Nukkua hyvin ja antaa ajatusten asettua, lojua apeana muutama tunti peiton alla ja sitten koota itsensä taas.
Se ajatus, mikä illalla vahvistui mieleen oli, että kun tämä kaikki akuutti on ohi, niin minä lähden jonnekin. Vaikka sinne Sisiliaan, koska minulla on sellainen olo, että sinne pitää vielä palata, siellä jäi jokin kesken. Vaikka yksin. Ostan pelkät lentoliput jonnekin ja siellä sitten lähden vaan kulkemaan, hyppään bussiin tai junaan ja kuljen vain paikasta toiseen ja katson mitä tulee vastaan. Lähden vähäksi aikaa ihan kokonaan eri maailmaan, jossa kukaan ei tiedä eikä tunne minua ja jossa minulla ei ole mitään historiaa.

Tänään on se aikalisäpäivä. Nukuin hyvin, lojuin aamupäivän sängyssä ja katselin telkkaria. Aurinko paistaa, nyt lähden ulos koirien kanssa metsälenkille. Huomenna jaksaa taas ajatella positiivisesti.


photo blog0811_zps5868d428.jpg
Viime viikolla oli jo hetken verran ihan aikainen kevät. Ei lunta. Aamulenkille koirien kanssa voi lähteä pyjamassa ja joulutossuissa. :-D Minä haluan kevään takaisin! Meillä oli jo diili, että talvea ei tule lainkaan tänä vuonna.