Tänään oli sellainen kiva hyvän mielen päivä. Aamulla herätys oli jo kahdeksalta ja kun olin mennyt nukkumaan vasta kymmenen jälkeen niin väsytti kovasti. Mutta nyt on kolme yötä mennyt kerta kerralta paremmin: olen heräillyt harvemmin kuin tunnin välein ja ainakin jossain välissä nukkunut pari-kolme tuntia putkeen, ja se virkistää ja alkaa näkyä. Pari vapaapäivää takana näkyy myös kaikessa jaksamisessa.

Ajelin heti aamusta Helsinkiin. Kävin kahvittelemassa ja sitten oli vuorossa voimailua Kuntokompassin Personal Training Studiolla. Kun aamusta alkaen oli hyvä mieli, ei paha olokaan pystynyt lannistamaan. Fyysinen paha olo on tuntunut nyt muutamana aamuna uusimman lääkkeen aloittamisen jälkeen ja sen pitäisi mennä aika pian ohi kun kroppa tottuu lääkkeeseen.

Minulta on jopa ortopedit ja fysiatrit kysyneet tosi kiinnostuneina, että mitä te oikein teette sen personal trainerin kanssa. No siis minunhan pitäisi käydä kuntosalilla tai jumpata muuten ja parantaa lihaskuntoa, voimaa ja kropan hallintaa. Ja yksin minua ei kuntosalille saa, koska siellä on niin paljon kaikkia pelottavia laitteita ja muita ihmisiä ja ylipäätään koko ajatus on vain ihan mahdoton. Minua ei oikeasti edes kiinnosta, miten ne laitteet toimii ja miksi, saatika että miettisin itse mitä liikkeitä minun pitäisi tehdä, miten, kuinka paljon ja millaisin vastuksin.  

Varmasti jokainen ihminen hankkii personal trainerin hieman eri tarpeisiin. Minä henkilökohtaisesti ajattelen siis niin, että minulla on personal trainer ensisijaisesti siksi, että se suunnittelee ohjelmani ja päättää mitä tehdään ja laittaa minut tekemään sen: minä vain ilmestyn paikalle sovittuna aikana ja teen mitä sanotaan ja sanon jos joku tuntuu liian pahalta tai sattuu, ja silloin trainerilla on heti tarjota toinen vaihtoehtoinen tapa tehdä sama juttu. Pt laittaa kaikki laitteet käyttövalmiiksi ja työntää oikeanpainoiset puntit käsiin ja katsoo silmä tarkkana vieressä ja sanoo jos menee väärin (yksikin väärin tehty liike on hukkaan heitettyä aikaa) ja sanoo sitten kun riittää. :-)
Eikä huuda naama punaisena vieressä ”Vielä yksi!!” kymmenen kertaa peräkkäin niin kuin karikatyyrimaisesti voisi kuvitella. (Jos ylipäätään huutaisi, niin minä en kävisi siellä.)  

Ennen treeniä käydään aina läpi päivän olotila ja onko tullut jotain uutta esim. lääke- tai lääkäririntamalta. Pt Pete ei koskaan voivottele minun vaivoja tai kipuja vaan se vaan kysyy mitä haluaa tietää ja sitten ruvetaan hommiin: ihan sama miten jyrän alle jäänyt olo minulla on niin traineri ainakin on aina yhtä innokas. :-D   

Yleensä minulla on pohjalla reipas puolen tunnin kävely ennen treenistudiolle tulemista. Alkulämmittelyt hoidetaan joko juoksumatolla tai crosstrainerilla ja sitten ”herätellään syvät lihakset” jonkinlaisin tasapainoa vaativin harjoituksin. Se on aina yhtä vaikeaa ja keskittymistä vaativaa. Toisaalta jos oletetaan, että minun hermovaurio paranee, niin sehän tarkoittaa, että se on joka kerta eri vaiheessa kuin vaikkapa kaksi viikkoa sitten tai kahden viikon päästä. Se on aina haastavaa.

Sitten tehdään lihaskuntotreeniä, milloin mitäkin, jopa niillä pelottavilla laitteilla. On ihan luksusta kun saa treenata niin, että salissa ei ole ketään muita. Silloin voi keskittyä parhaiten, mikään ei häiritse. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, nyt parina kertana on ollut ja se on ihan huippua.  

Tänään oli sellainen oikea hyvän fiiliksen treeni, kun ensinnäkin olin itse tosi hyvällä tuulella ja kroppa siinä kunnossa, että kaikenlaiset kolotukset ei rajoittaneet tekemistä liikaa. Rankin treeni pitkään aikaan mutta missään vaiheessa ei tuntunut liialta. Varmasti tuntuu huomenna ja ylihuomenna kyllä.

Treenin jälkeen kävin vielä reilun tunnin reippaalla kävelyllä kaupungilla. Omituista, todella epäilyttävää kuntoiluintoa minulla. Myös kotiohjelma on alkanut yhtäkkiä sujua: se kun on tökkinyt ja nytkähdellyt pahemman kerran pitkän aikaa mutta yhtäkkiä viikkoa sitten alkoi tuntua jopa kivalta (kunhan vaan saa aloitettua ensin – se on yhä tosi vaikeaa). Kotiohjelmassa teen juttuja apuna ja vastuksina kuminauha ja ihan oman kropan paino. Onkohan tää ihme asennemuutos joku kevätjuttu? Heti kun aurinkoa näkyi kahtena päivänä, kaikki on paremmin ja jaksaa taas.  

Päädyin kävelyn päätteeksi vielä shoppailemaan Kluuvin XXL:ään ja sieltä ihmisjoukon keskelle Espalle. Ihmettelin porukan määrää ja poliisiautoja kunnes taivaalta alkoi lennellä karkkia. Miltei suoraan suuhun, ja paljon. Penkkarit. Silloin kun meillä oli penkkarit, karkin määrä oli todella pientä tähän verrattuna. Nyt pienet pojat kahmivat karkkeja maasta isoihin muovipusseihin tai kaksin käsiin reppuihin jotka olivat kiinnittäneet etupuolelleen. Tehokkuuden maksimointia. 

Kävin syömässä (seurana Candace Bushnell: Trading Up) ja hain Starbucksilta kahvin ja penkkariautot jatkoivat yhä kierrostaan – varmaan liki tunnin ajan.  
Hain Mopille Yliopiston apteekista gabapentiinia. Muissa apteekeissa sitä joutuu teettämään erikseen jotta saisi tätä miedompaa laatua ja se tulee kalliiksi. Otin sitten saman tien useamman purkin kun yksi pieni purkki menee niin nopeasti.  

Kävin vielä alusvaateostoksilla ja pitkästä aikaa akvaariokaupassa hakemassa jo jonkin aikaa suunnitelmissa olleet pienikokoiset kirjoahvenet olohuoneen altaaseen, jossa on ollut nyt vain intianlasimonneja ja kardinaalitetroja. Valintani oli 'Fire Red' loistokääpiöahvenet, kolme kappaletta joita nyt mielenkiinnolla alan seurata, josko sukupuolet selviäisi käytöksen perusteella. En ole akvaariojuttuihinkaan jaksanut keskittyä vuoteen pariin, joten tämä on hyvä merkki. :-)

 

photo 12022003_zpsx9pwposa.jpg photo 12022001_zpszczjhlhu.jpg photo 12022015_zpsjhrfun0y.jpg photo blog4394_zps0ly0ynva.jpg  photo 10022015_zpsy43qxils.jpg
Mölli ja Miklos yöllä. Mölli lähentyy yö yöltä. Se on minun ensimmäinen koira joka haluaisi nukkua kaverin kanssa ihan vieretysten. Miklosta ällöttää.