Meidän tontin rinteessä on pesinyt sama harakkapariskunta jo ainakin neljättä vuotta. Tiedän sen siitä, että jo kolmena vuonna tähän aikaan kesästä tontillamme on hypellut ja tehnyt lentoharjoituksia hyvin oudon värinen harakanpoikanen. Yleensä poikueessa on 1-3 normaalin väristä mustavalkoista harakanpoikasta ja yksi "vääränvärinen".

Vääränvärisellä tarkoitan sitä, että harakanpoikasen pääväri on valkoinen ja siinä on sen lisäksi vain vähän harmaata tai mustaa. Harakaksi sen kuitenkin tunnistaa ulkomuodosta. Harakkavanhemmat ovat hoitaneet ja vahtineet näitä vääränvärisiä poikasiaan siinä missä normaalinvärisiäkin, mutta en ole nähnyt yhtäkään niistä enää aikuisena. Kun jokaiseen alkukesän poikueeseen on jo kolmatta vuotta putkeen ilmestynyt tällainen omituisen värinen poikanen, uskon, että kyseessä on oltava geneettinen värivirhe ja aina sama harakkapariskunta.  

Ei siis ollut yllätys, että tänäkin alkukesänä pihapiirissämme hyppelee omituisen värinen harakanpoikanen - se yllätys on siinä, että nyt niitä on kaksi! Ja mahdollisesti yksi normaalinvärinen niiden lisäksi. Tiedän varmuudella, että niitä kaksi, koska pari päivää sitten kotiin ajaessani ne olivat varmaan juuri lähteneet pesästä ja jököttivät tuossa meidän kotitiellä mäessä. Minulla on yleensä aina kamera käden ulottuvilla tällaisia tilanteita varten, mutta juuri silloin akku oli tyhjentynyt aiemmin päivällä. Voi että harmitti! Tiesin, että kyseessä oli kerran elämässä -tilanne, mahdollisuus joka ei toistuisi.

En ole koskaan aiemmin nähnyt näitä vääränvärisiä harakanpoikasia niin läheltä tai niin pitkään - ne olivat paikoillaan tiellä vain muutaman metrin päässä pysäyttämäni auton edessä. Sitten emoharakka kävi ohjeistamassa "pois auton edestä pölvästit" ja hymyssä suin katsoin, kun toinen harakanpoikanen kömpelösti vaappuen "lennähti" puskaan noin 5 metrin päähän ja toinen loikkelehti siipiään läpsytellen (sitä ei mitenkään voinut vielä kuvailla lentämiseksi) parin metrin matkan pellonreunaan. Ajattelin, tiesin, että en koskaan enää saisi nähdä niitä noin hyvin, koska ne oppisivat nopeasti lentämään.

Tuon kohtaamisen jälkeen olen joka kerta autolla kotiin tullessani kaivanut kameran esille ja valmiiksi päälle saapuessani kotitielle ja ajanut mäen alle hiljaa ja valmiina kuvaamaan. Tänään se palkittiin! Ei toki siellä missä oletin, eli mäessä, vaan kun kaarsin pettyneenä pihatien laitaan autoni parkkipaikalle, niin näin emoharakan ilmassa edessäni ja saman tien autoni parkkiruudusta lennähti vääränvärinen poikanen lähimpään puuhun turvaan. Kamera oli yhä valmiina kädessäni; avasin vain varovasti auton oven raolleen ja sain kuin sainkin, vihdoinkin, useamman vuoden yrittämisen jälkeen muutaman kuvan, jossa erikoisharakka näkyy kunnolla!

blog1278.jpg

blog1279.jpg

blog1283.jpg

blog1285.jpg

Muita lintubongauksia on lähes parikymmenpäinen joutsenparvi, joka oli laskeutunut pidättelemään sadetta lähipellolle joen varteen. Joka alkukevät usean vuoden ajan jo on joen vastarannalle pellolle laskeutunut kaksi joutsenta, jotka tulevat sinne päivittäin noin viikon ajan ja lentävät aina illaksi muualle. Sitten niitä ei taas näy vuoteen. Oli jotain ihan uutta nähdä täällä meilläpäin näin monta joutsenta kerralla.

blog1245.jpgblog1249.jpg

Spede-pentu 4,5 kk on myös kova bongaamaan asioita. Se kävi tässä yhtenä iltana ihan ekaa kertaa katsomassa lehmiä. Ne oli positiivisesti mielenkiintoisia niin kauan, kuin tuijottelivat tyyninä märehtien laitumeltaan. Mutta kun sitten yksi niistä erkani ja yritti tulla katsomaan minua ja Spedeä ihan läheltä, oli se vähän liian jännittävää Speden mielestä. Ei uskaltanut ainakaan vielä mennä haistelemaan lehmän turpaa.
Näkymä lehmien laitumelle oli aivan mahtava - sade oli juuri lakannut ja ilta-aurinko lämmitti ja sai koko laitumen ja lehmät höyryämään.

blog211.jpg

Aluksi vain toljotettiin puolin ja toisin.

blog1215.jpg

blog1221.jpg

blog1219.jpg

blog1224.jpg

Utelias lehmä oli vielä tällä kertaa liikaa - ei päässyt haisteluetäisyydelle PON-koiraan.

blog1231.jpg