Kun parkourohjaaja tiistaina kysyi, mitä viime kerrasta jäi mieleen, vastasi eräs ryhmäläinen: ihan tappolämmittely. :-D 

Tällä kertaa lämmittelyt oli kohtuullisemmat, enempi tasapainoilua ja lihasten herättelyä ja kropan hallintaa, vaikka kyllä nytkin tuli tosi hyvin lämmin. Tämä lämmittely oli paljon sopivampi minulle, siinä heräsi jo minunkin toispuoleisesti uinuva kroppani toimimaan huomattavasti paremmin kuin viimeksi.

Pukukopissa ennen tunnin alkua juttelimme ja vetailimme, mitkä paikat oli ekan kerran jälkeen kipeitä. Kaikilla oli itse asiassa vähän eri kohdat kipeytyneet, mikä tietenkin kertoo paitsi jokaisen hieman erilaisesta tavasta käyttää kroppaansa myös siitä, mitä lihaksia kukin normaalielämässään rasittaa ja mitä ei.

Minulla kipeytyi jonkin verran reidet, lähinnä portaita kulkiessa tuntui parin päivän ajan, että on tehnyt jotain. Leikkauksessa nro 2 rikki mennyt pitkittäinen vatsalihas oikealla puolella napaa kipeytyi minulla niin, että siihen sattui erityisen paljon esimerkiksi nauraessa ja lisäksi se oli myös todella kosketusarka leikkausarven kohdalta. 

Näin on käynyt aiemminkin kun olen seikkailuradoilla tehnyt reippaita ja vauhdikkaita kropan heilautuksia joissa selkä menee kaarelle takapuoli ja hartiat taaksepäin ja vyötärö eteenpäin eli pystysuunnassa kulkevat vatsalihakset venyvät pituussuunnassa voimakkaasti; parkour-tunnilla tätä liikettä tuli toistuvasti hyppyharjoituksissa. Silloin rikki menneen lihaksen arpikudos kiristää ja saattaa osin repeytyäkin ja se aiheuttaa kipuilua seuraavina päivinä.

Tällä kertaa ohjelmassa oli hyppäämisen ja alastulon pikainen kertaus ja sitten tehtiin kuperkeikkoja. Minä olen tehnyt niitä viimeksi varmaan lapsena ja mielikuva on, että se on hankalaa eikä onnistu kunnolla. Mielikuvani oli myös, että se tehdään pää edellä rullaten, mutta nyt opeteltiin tekniikka, jossa pää ja niskat ei lainkaan koske maahan kuperkeikkaa tehtäessä, vaan niskat nimenomaan suojataan. 

Sen jälkeen opeteltiin rollia eli kuperkeikka tehtiin hieman sivuttain toinen olkapää edellä ja jo lähtöasennossa sen puolen jalka ja käsi oli toisen puolen käden ja jalan edellä. Jälleen pää suojattuna, leuka rinnassa. Kun laskeudutaan korkealta tai kovaa vauhtia, voidaan laskeutumisen jälkeen tehdä rolleja laskeutumisen ja pysähtymisen ”pehmentämiseksi” ja vauhdin hidastamiseksi.

Tarkoituksena on myös, että niin kuperkeikan kuin rollinkin alku- ja loppuasento on samanlaiset, eli pyörähdys jatkuu sulavasti kyykkyasentoon asti, josta voi nousta seisomaan tai jatkaa juosten matkaa. Tämä oli minulle hankalaa, asento tahtoi hajota pyörähdyksen jälkeen. Parani toki harjoittelemalla. Kuperkeikat ja rollit sujui ilman kipuja ja loukkaantumisia, kun vain uskalsi polkaista alussa vauhtia niin, että pää ja niskat säästyi kosketukselta lattiaan. Ei se tuntunutkaan yhtään niin hankalalta kuin lapsena.

Joillekin ryhmäläisille tuli kuperkeikoista ja rolleista paha olo ja pää meni ihan pyörälle. Ei olla enää skidejä. :-D

Toisena aiheena oli esteitten ylittäminen eri tavoin. Käytiin läpi neljä tekniikkaa: yhdessä esteen päälle (päihin) laitettiin esim. vasen käsi ja oikea jalka ja vasen jalka ja kroppa nostettiin esteen ylitse samalla lantiota eteenpäin työntäen, niin että esteen ylitys sujui melko sulavasti. 

Toinen tapa oli laittaa molemmat tai reunimmainen käsi esteen päälle ja rintamasuunta eteenpäin säilyttäen hypätä tasajalkaa esteen yli – laskeutuminen oli tässä jo vähän vaikeampaa ja vauhdin kanssa tämä sujuu helpommin kuin ilman vauhtia. 

Kolmas esitelty tapa oli kärrynpyörämäinen heilautus, esteelle mentiin kääntyen sivuttain, takapuoli esteen päälle, noja taaksepäin ja jalkojen heilautus esteen yli ja laskeutuminen toiselle puolelle. 

Neljäs tapa oli haastavin minulle: siinä esteen päälle asetettiin molemmat kädet ja niillä ponnistettiin lisää voimaa hyppyyn jolla loikattiin tasajalkaa esteen päälle. Tätä minä sain harjoitella todella monta kertaa ja aluksi siinä näkyi aina se, että oikea jalkani tulee jonkun sekunnin kymmenesosan vasenta jäljessä. 
Kun vasen jalka laskeutui esteen päälle jalkapohja alaspäin, oli oikean jalan nilkka vielä ojennettuna ja varpaat osoitti vielä maahan ja jalka ei ollut vielä kääntynyt esteen päälle. Ikään kuin puoli liikettä jäljessä siis.
Kun oikein käytin ajatuksen voimaa ja keskityin täysillä, ja tein useita toistoja peräkkäin, sain kuin sainkin muutaman onnistuneen hypyn telineen päälle niin, että molemmat jalat laskeutui sille oikein päin ja suunnilleen samaan aikaan. Mutta kun välillä tehtiin muuta ja sitten tämä liike uudestaan, ei se taaskaan onnistunut vaan oikea jalka toimi jälleen viiveellä tai vajaasti.

Lopuksi tehtiin pieni rata eli neljä telineen ylitystä peräkkäin ja vielä rollien kertausta. Oli vähän korkeampaa telinettä ja pehmeä pukki yms. Olisi pitänyt suunnitella aina ennen rataa tarkasti, mitä ylitystapoja käyttää, muuten meni pieleen. Ei siinä jo telineen edessä ollessa kannata enää yrittää päättää, miten sen ylittää. :-D

Ensi kerralla siirrytään sitten korkeampien esteitten ylittämiseen kuulemma.

Minulla on ollut oikea jalka vähän kipeä tietyissä kiertoliikkeissä viime aikoina ja se tykkäsi kovasti kyttyrää tästä parkour-tunnista ja on ollut pari päivää sen jälkeen tosi hankala.
Pt Peten mukaan hyppiminen ärsyttää issiasta aivan erityisesti joten ei kai se ihme olekaan. Revennyt vatsalihas oireili taas myös pikkuisen, mutta ei niin paljon kuin ekan kerran jälkeen, lähinnä on ollut kosketus/painekipua. Selkäkipuja ei parkour-tunneista ole tullut lainkaan mikä on ihan huippua. :-) 

Viiden hengen ryhmäkoko parkourissa on ollut todella erinomainen ja porukka on liikkeellä hyvällä asenteella ja huumorilla. Viihdyn.

 

Sain amerikantuliaisina Elvis-pyjaman ihan sieltä huudeilta. 
My new Elvis pj's straight from Memphis, Tennessee:

blog2180.jpg

blog2184.jpg

blog2182.jpg