Pelastuskoirarintamalla on tämän vuoden ajan ja erityisesti syksyn ja loppuvuoden aikana puhuttanut kovasti ns. peto-hanke. Peto on termi, jolla tarkoitetaan pelastustoimen tarpeisiin erikoiskoulutettua pelastuskoiraryhmää, jossa on koiria ohjaajineen ja ryhmänjohtajat.

Niin sanotuissa normaaleissa pelastuskoirahälytysryhmissä toimitaan ja kouluttaudutaan Vapepan eli Vapaaehtoisen pelastuspalvelun alaisiin tehtäviin, joissa koiria käytetään pääsääntöisesti poliisijohtoisissa kadonneitten henkilöitten etsinnöissä.

Peto-hanke eroaa normaalista, jo hyvin ympäri maata toimivasta pelastuskoiratoiminnasta siis siinä, että peto on pelastustoimen alaista toimintaa kun taas tähän mennessä kaikki toiminta on ollut Vapepan kautta tapahtuvaa poliisijohdantaista toimintaa.

Peto-hanke on lähtenyt Kuopion pelastusopistolta, jossa viime kesänä minä ja muut eri alueitten edustajat olimme mukana suunnittelemassa toimintaa, koirien koulutuspolkuja peto-ryhmiin ja asettamassa vaatimuksia tuleville peto-koirille, niiden ohjaajille ja ryhmänjohtajille.  
Pelastusopiston koulutuspolun kautta peto-ryhmät olisivat ns. valmistavana koulutuksena ja ponnahduslautana Kriisinhallintakeskuksen (CMC) koordinoimaan FRF-pelastusmuodostelmaan, joka on lähtövalmiudessa lähinnä maanjäristysalueille ulkomaille. Siellä minä siis olin nyt edesmenneen Miklos-koiran kanssa lähtövalmiudessa koirakkona ja nykyään olen lähtövalmiudessa FRF-koiraryhmänjohtajana.

Pelastusopistolla määriteltiin siis viime kesän kurssilla yhdessä, mitä ominaisuuksia näihin peto-hommiin vaaditaan. Uusia ihmisiä mukaan otettaessa tärkeintä on tietenkin se, että he ymmärtävät sitoutuvansa pitkäjänteiseen toimintaan, ovat motivoituneita ja sopivia kyseiseen tehtävään.

Mitä tuo 'sopivuus' sitten on?  Koiranohjaajan osalta se on kykyä toimia ryhmässä ja ottaa vastaan palautetta ja kehittää toimintaansa sen mukaan, tavoitteellisuutta ja päämäärähakuisuutta, riittävää fyysistä ja psyykkista terveyttä ja kestävyyttä ja lisäksi tulee omata ns. koiranlukusilmää sekä yleistä koirankäyttötaitoa. Erityisesti ryhmässä toimimisen taito on tärkeä ja esim. ahtaan tai korkean paikan fobioita ei saa olla.

Sopivan koiran ominaisuuksiin kuuluu alustavarmuus ja itsevamuus, ohjattavuus, käsiteltävyys (myös vieraiden ihmisten käsittelyn sietäminen), riittävä sosiaalisuus, säänkestävyys sekä sopiva koko, terveys ja hyvä toimintakyky. Erityisen tärkeää on, että koiraa voidaan motivoida helposti erilaisiin tehtäviin ja se osaa rauhoittua erilaisissa tilanteissa.

Kesäkuun kurssin jälkeen eri puolille Suomea on perustettu peto-ryhmiä pitkin kesää ja syksyä. Alueellisesti peto-ryhmät jakautuvat aluepelastuslaitosten mukaisesti, eli useilla alueilla peto-ryhmään voi tulla koiria ja ihmisiä useista eri yhdistyksistä. Pääkaupunkiseudulla tämä tarkoittaa tällä hetkellä Itä-Uusimaata, Keski-Uusimaata, Länsi-Uusimaata ja Helsinkiä. Tavoitteena on, että peto-ryhmät olisivat suoraan vasteessa eli suoraan hälytyskeskuksen hälytettävissä - jossain päin Suomea näin jo toimitaankin. 

Ilokseni minut on nimitetty Helsingin peto-ryhmän johtajaksi. Ryhmän kooksi on alustavasti ajateltu 3 ryhmänjohtajaa ja 9 koirakkoa, hälytysvahvuuden ollessa silloin vähintään 1+3. Valmiuduessa olisi siis kolminkertainen määrä verrattuna siihen, mitä vähintään lupaamme saavamme hälytykseen. Tällä hetkellä Helsingin peto-ryhmässä on kolme ryhmänjohtajaa ja 8 B-tason koirakkoa.

Muualla Uudenmaan alueella peto-ryhmiä joudutaan joko kouluttamaan ihan kokonaan tai osittain uusista ihmisistä alusta pitäen, tai erikoiskouluttamaan pääasiassa haku- ja jälkikoirakoita myös peto-koirakoiksi (koirakko = koira + sen ohjaaja). Kummassakin tapauksessa kyseessä on pitkä prosessi, sillä matka noviisista ns. rauniotyöskentelyn rautaiseksi osaajaksi on todella pitkä ja rutiinia siihen on vaikea saada Suomessa.
 
Helsingissä meillä on todella mainio tilanne, koska Helsingin pelastuskoirilla on jo entuudestaan vankka raunioetsintäkulttuuri. Helsingin pelastuskoirien Vapepa-hälytysryhmässä monella koiralla on maastolajien (haku ja jälki) lisäksi tulos myös korkeimmasta rauniokokeesta eli B-tasolta.
Näin ollen Helsingin peto-ryhmään on voitu asettaa jo lähtöjään vaatimukseksi B-taso raunioilta ja kokemus hälytysryhmässä toimimisesta, eikä tarvitse keskittyä perusasioiden opetteluun. Tällä lähtötasolla voidaan suoraan ruveta hinkkaamaan erikoisjuttuja.
 
Lisäksi Helsingin pelastuskoirilla on vahva edustus Kriisinhallintakeskuksen (CMC) pelastusmuodostelmassa ja näin ollen Helsingin peto-ryhmään on saatu vahvaa FRF-osaamista, eli monet meidän peto-ryhmän jäsenet ovat jo FRF-lähtövalmiudessa. Olemme suorastaan ainutlaatuisessa asemassa muun Suomen peto-ryhmiin verrattuna, kun meidän ei tarvitse aloittaa toimintaa alusta vaan voimme suoraan koota lähestulkoon kokonaisen B- tai FRF-tasoisen peto-ryhmän.

Tällä hetkellä Helsingin peto-ryhmässä on siis kolme ryhmänjohtajaa, jotka ovat kaikki toimineet koulutettuina Vapepa-koiraryhmänjohtajina ja ovat entisiä FRF-koiranohjaajia, minä olen lisäksi nykyinen FRF-koiraryhmänjohtaja. Koirakoita on tällä hetkellä 8 B-tasoista ja niistä 2 on FRF-koirakoita ja muut koirat joko ovat tai ovat olleet Vapepa-hälytystasoisia tai niiden ohjaajat ovat toimineet useamman vuoden Helsingin pelastuskoirien Vapepa-hälytysryhmässä. Helsingin peto-ryhmässä on tällä hetkellä siis hieno osaamistaso kauttaaltaan. 

Jos ja kun peto-ryhmä kutsutaan tositilanteeseen, on silloin tilanne todennäköisesti hyvin paha (kokonaan tai osittain romahtanut rakennus, suuronnettomuus tms) ja tilanne oletettavasti huomattavasti vakavampi, tiukempi paikka kaikkineen kuin Vapepa-hälytyksissä. Tällöin peto-ryhmän koiranohjaajien kokemus Vapepa-puolen hälytysryhmässä toimimisesta on oikeastaan minimivaatimus sille, että ryhmätyöskentely ja johdettavana toimiminen ja ylipäätään kurinalainen työskentely onnettomuusalueella onnistuu sujuvasti ja luontevasti.
FRF-osaaminen ja kokemus puolestaan takaa ryhmänjohtajien sujuvan työskentelyn yhdessä pelastajien kanssa ja koko peto-ryhmän soljuvan toiminnan osana pelastusryhmää. Helsingin pelastuslaitoksilla taas on niilläkin paljon FRF-koulutettuja pelastajia, joille rauniokoiran käyttö on tuttua, joten suurena etuna meillä on, että tiedämme toisemme ja puhumme samaa kieltä vaikka emme yhdessä aktiivisesti harjoittelisikaan. 


Suomen pelastuskoiraliitto (SPEKL) on havainnut, että rauniokoetulosten määrä on laskenut ko. liiton kokeissa viime vuosina, erityisesti muualla kuin pääkaupunkiseudulla, mutta myös pääkaupunkiseudulla. SPEKL reagoi asiaan reippaasti järjestämällä erityiskoulutusta eri alueiden edustajille syksyllä Turun seudulla. Minut kutsuttiin sinne kouluttamaan kyseisiä kouluttajia, jotta he voisivat sitten viedä osaamistaan ja oppeja eteenpäin omilla alueillaan. 

SPEKLin projekti jatkuu ensi vuonna samalla teemalla, sillä kesäkuussa on vuorossa kaksipäiväinen rauniokoiraseminaari, jonne minut on kutsuttu puhumaan rauniokoiran kouluttamisesta ja myös Helsingin peto-ryhmässä toimiva FRF-koiranohjaaja Sam Widlund tulee sinne puhumaan FRF-puolesta. Ensimmäinen seminaaripäivä on avoin kaikille SPEKLin jäsenille, toisena päivänä treenaamme yhdessä liiton rauniokouluttajien kanssa. Toivottavasti mukana on mahdollisimman moni syksyn koulutusviikonloppuun osallistuneista, että päästään kuulemaan onko rauniokoulutus eri alueilla lisääntynyt.


SPEKLin ison projektin lisäksi olen ollut mukana eri alueitten peto-toiminnan käynnistelyssä. ItäPeto eli itäisen Suomen peto-ryhmä saapui Helsinkiin viikonloppukoulutukseen lokakuussa. Lauantaina oli teoriapäivä, jonne myös Helsingin pelastuskoirien VSS-muodostelman (poikkeusolojen varautumismuodostelma n. 50 henkilöä) jäsenet olivat tervetulleita. Esittelin omalla luennollani rauniokoirakoulutuksen kulmakiviä ja kriittisiä pisteitä sekä kasatyöskentelyn ryhmätaktiikoita.

Sunnuntaina treenattiin itäpetolaisten kanssa mm. pointtaamista ja perillemenoa. ItäPeto-ryhmä teki vaikutuksen: ryhmään oli saatu koottua varsin lupaavia koiria ja ihmisiä, todella hyvältä näyttää tämänkin peto-ryhmän tulevaisuus!! Toivottavasti pääsen joskus uudestaan seuraamaan näiden koirakoiden treenejä, olisi kiva nähdä, miten taitavat koirakot ovat edistyneet. Kutsu tammikuun Itäpeto-koulutusviikonloppuun tulikin jo. :-)

Seuraava peto-ryhmätilaisuus jonne sain kutsun oli Porvoossa eli Itä-Uudenmaan peto-ryhmän info- ja värväystilaisuus, jossa otettiin mukaan myös aivan uusia harrastajia. Kerroimme porvoolaisen Ammin kanssa peto-toiminnasta ja sen vaatimuksista Porvoon upealla vpk-talolla. Tsemppiä Ammille tähän projektiin, joka on pitkä mutta varmasti antoisa ja mielenkiintoinen! Tapaamme taas alkuvuodesta ketteryysradan ja alkutestauksen merkeissä. 

Länsi-Uudenmaan peto-ryhmä on itää askelen edellä ja viime viikonloppuna oli ko. ryhmään hakeneitten Lohjan alueen koirakoiden ensimmäisen alkutestauksen vuoro. Tarkoitus oli tarvittaessa karsia kiinnostuneiden joukosta pois sellaiset, jotka eivät tällä hetkellä osoittaneet riittävässä määrin vaadittavia ominaisuuksia.

Palataanpa hetkeksi niihin ominaisuuksiin, joita peto-ryhmään sopivilla tulisi olla...
Koiranohjaaja: kyky toimia ryhmässä, kyky ottaa vastaan palautetta ja kehittää toimintaansa sen mukaan, tavoitteellisuus, riittävää fyysinen ja psyykkinen kunto ja kestävyys, yleinen koirankäyttötaito, ei ahtaan, pimeän tai korkean paikan fobioita.
Koira: alustavarmuus, ohjattavuus, käsiteltävyys, riittävä sosiaalisuus, terveys ja toimintakyky; motivoitavuus ja kyky rauhoittua erilaisissa tilanteissa.

Miten noita ominaisuuksia voidaan testata? Koiraa on melko helppo testata ja eri alueilla onkin hyvin samantapaisia peto-testausmenetelmiä käytössä, mutta entä ihmistä? Mitä jos koira on lupaava, mutta ihminen ei? Mitä, jos ihminen on lupaava, mutta koira ei? Näissä hommissa kummankin pitää olla lupaavia ja vielä sen lisäksi yhteensopivia.

Yksi tapa testata jossain määrin sekä ihmistä että koiraa on ns. ketteryysrata (”miljöbana” på svenska) jossa mennään jonossa ”seuraa johtajaa” -leikin tyyliin ryömien ja kontaten tunneleissa ja esteiden ali ja kavuten käsivoimin erilaisten esteiden yli, kuljetaan erilaisissa portaissa, ritiläalustoilla usean kerroksen korkeudella, jyrkkiä nousuja ja laskuja, pimeitä tiloja yms. Kaikesta ei aina selviä yksin vaan välillä tarvitaan auttavia käsiä edellä tai jäljessä kulkevilta. Ja oma koira on mukana koko ajan tietenkin. Välillä ahtaudutaan varsin tiiviisti pieneen tilaan vieri viereen ja hiljennytään olemaan siinä rauhassa koko porukalla. 

Ketteryysradalla tulee testattua yleensä ahtaan ja korkean paikan fobiat, pimeässä liikkumisen pelko, jonkinlainen ketteryyden ja oman kropan hallinnan taso ja koira- ja ihmissosiaalisuus sekä koiralta että ohjaajalta. Ohjaajien kantaessa koiraa nähdään myös pilkahdus sekä ohjaajan että koiran käsittelykyvyistä ja suhteesta. Radan toteutuksesta riippuen voidaan nähdä myös henkilöiden ryhmätyöskentelyä ja palautteen vastaanottokykyä. Ketteryysradan lisäksi voidaan tehdä joitain perustottelevaisuus/hallintaharjoituksia ja testata paukkuarkuutta ja maalimiesintressiä stressin jälkeen.

Millä perusteilla sitten joku voi toisia arvioida? Minua pyydetään aina välillä arvioimaan tai tuomaroimaan milloin mitäkin, ja jos en mielestäni ole kyvykäs siihen, en lähde mukaan hommaan. Ketteryysratoja olen vetänyt jo vuosien ajan ihan treenimielessä niin uusille kuin vanhoillekin harrastajille Helsingin pelastuskoirissa, joskus isommalle porukalle ja silloin tällöin myös omalle ja muitten pientreeniryhmille; pyynnöstä silloin tällöin myös muitten yhdistysten ryhmille. Ketteryysradan kesto on yleensä vähintään 45 minuuttia, mielellään tuplasti sen.

Ketteryysradan treenimielessä tekeminen on toki eri asia kuin jonkun ihmisen tai koiran arvioiminen sen perusteella, mutta kyllä sekin on mahdollista. Jos joku haukkuherkkä tai turhan innokas koira ei rauhoitu ja lakkaa hillumasta tai reagoimasta muitten läsnäoloon ei-toivottavalla tavalla vielä tunninkaan ketteryysradan jälkeen, ei se ehkä ole vielä valmis jatkokoulutukseen tai ryhmässä toimimiseen. Jos koira ei edisty alustojen suhteen ketteryysradan aikana, toisin sanoen jos harjaantumista tai tottumista ei yhtään tapahdu koko aikana, ei tämä ehkä ole sen juttu.
Jos koira tai omistaja lamaantuu ja takertuu kaiteeseen parin metrin korkeudella lattiasta eikä pääse siitä yli vaan sama toistuu kerta toisensa jälkeen, niin kivempiäkin harrastuksia toki on. Ja jos ihmisen oma fysiikka ja kehonhallinta ei riitä radalla etenemiseen vaan kaikki huomio menee omaan liikkumiseen eikä sitä jää riittävästi tai lainkaan koiran ohjaamiseen ja huomioimiseen, tulee se aina vaikeuttamaan harjoituksia.

Edellä mainituista koiran hallinta ja oma fyysinen kunto on sellaisia, joihin on kohtuullisen helppo vaikuttaa. Jokainen meistä jäykistyy ja kadottaa tasapainoilutaitojaan iän myötä. Omaa kehonhallintaa ja ketteryyttä voi kuitenkin kehittää ja harjoittaa ja haastaa treenaamalla sitä. On kyse vain siitä, haluaako sen tehdä vai ei. 
Ja tähän asiaan voin todella sanoa: Been there. Minun oikea jalkani tekee hermovaurion takia kaiken pienellä viiveellä ja vähän mihin suuntaan sattuu, eikä kaikki jutut aina ole helppoja. Etenkään ketteryys, tasapainottelu tai epävakailla alustoilla liikkuminen - juuri ne jutut mitä näillä ketteryysradoilla testataan. Ne on aika haastavia minulle, mutta se ei ilmeisesti näy kovinkaan paljon ulospäin, kuulemma. Joten ehkä minä olen ihan juuri se sopiva niitä testaamaan. ;-)


Pelastuskoiraliiton kouluttajien rauniokoulutustaitojen kehittämistä, lokakuu 2015. Aiheina mm. tunkeutumistreenit, perille meneminen, pointtaaminen, ketteryysrata ja treenien suunnittelu ei-rauniorata-alueelle.

photo blog0149_zpsr96eatfw.jpg photo blog0155_zpsn2cbwqc9.jpg photo blog0184_zpsfgvrsbpy.jpg photo blog0192_zpsswgvzxht.jpg


ItäPetolaiset ketteryysradalla.

photo blog0402_zps3sjglj8l.jpg photo blog0411_zps20eh5kci.jpg photo blog0423_zpsjekshz4i.jpg photo blog0428_zpsehyeu4co.jpg photo blog0448_zpstxpd0yii.jpg photo blog0465_zpsopfyf4n4.jpgphoto blog00_kansikuva_zpsen1n3yjm.jpg


Länsi-Uudenmaan Lohjan alueen wannabe-petoja espoolaisin täydennyksin testissä. Lämmittelyposeeraukset hoidettiin kahden konkarin kesken eli minä ja Seita.

photo blog1065_zpsdwkajm47.jpg

photo blog1067_zps5aeopdcu.jpg photo blog1069_zpsht7tndgl.jpg photo blog1072_zpsxqtwj9z4.jpg photo blog1074_zps0rwb9its.jpg photo blog1086_zpsk4cqv4b6.jpg photo blog1088_zpsfg5uauvi.jpg photo blog1096_zpsnynkclku.jpg photo blog1101_zps6hdzqczd.jpg photo blog1110_zpssalrjidy.jpg photo blog1117_zpsdi1eyufa.jpg

photo blog1120_zpstgwsutte.jpg photo blog1125_zpsdl44x6mt.jpg

Tämä keikka oli erityisen pölyinen ja likainen. Osallistujissa onneksi hyvää materiaalia!

photo blog1126_zpsnz8ivgdg.jpg