Seikkailu/kiipeilyratojen idea on, että niissä kuljetaan erilaisten enemmän tai vähemmän vaikeasti ylitettävien "siltojen" tai muunlaisten fyysisten haasteiden kautta puusta puuhun. Radan sijainti joko lähellä maata tai korkealla puitten latvojen lähellä lisää henkisen haasteen korkeanpaikan pelon muodossa.
Mallisuoritustapaa puusta puuhun ei neuvota vaan kiipeilijä itse joutuu kokeilemalla etsimään sujuvan etenemistavan kuhunkin kohtaan. Kiipeilijä on koko ajan valjaista kiinni vähintään yhteen kiinnityspisteeseen, jonka varaan voi huoleti laskea painonsa. Ratoja on eri tasoisia.
Kävimme heinäkuussa Satun ja Tuomon ja heidän lasten kanssa Tykkimäen huvipuistossa. Minä ja Tuomo testattiin laitteita ja Satun kanssa käytiin seikkailu/kiipeilyradalla.
Jouduimme jonottamaan n. 20 min, minkä jälkeen hyvin yksinkertaisen käyttökoulutuksen saatuamme päästiin radoille. Tykkimäessä turvakiinnitys kulki vaijerissa koko radan läpi eikä sitä saanut irti välillä. Lisäksi oli kaksi lukkoa jotka aina itse siirrettiin vaijerista toiseen. Vaijeriliukuja varten piti itse kiinnittää laite liukuvaijeriin ja irrottaa se liu'un jälkeen ja kiinnittää takaisin omalle vyötärölle.
Koska arviomme ehtivämme mennä vain yhden radan, valitsin suoraan vaikeimman. Satu alkoi jurputtaa siitä mihin hän onkaan joutunut jo heti alussa kun olimme kiivenneet vasta lähtöpisteeseen ja jokainen vastaantuleva tehtävä oli aina pahin. :-D
Rataan meni 45 minuuttia sisältäen yhden pahan jumituksen Sadun osalta kun hänen jalka vaan ei taipunut kuten hän olisi tahtonut ja mieli ei taipunut antaa minun tulla ja nostaa ja tönäistä sitä jalkaa vähän. :-D Olin heittänyt alussa vitsinä, että jos tulee täysi jumitus tai kauhistus, niin henkilökunta hakee tikkaitten kanssa alas ja kaikki tuijottaa. Ja niin kävikin! Mutta ei meidän kohdalla - saatiin kuin saatiinkin jatkettua matkaa Satun jumituskohdasta kun saatiin vähän tekniikkavinkkiä henkilökunnalta.
Sitä en sitten ymmärrä, miksi Satu oli heittämässä pyyhkeen kehään heti liki seuraavalla tehtävällä tuon jumituskohdan jälkeen, kohdassa jossa ei oikeasti ollut mitään erikoisen haastavaa. Tiukat neuvottelut käytiin ja reippaasti Satu sitten lopulta jatkoi koko radan loppuun.
Taisin myös pelotella välillä sillä miten noloa on jos henkilökunta joutuu tulemaan hakemaan Satun alas sieltä kesken kaiken. Se oli vähän niinku vitsi, mutta kymmenen minuuttia "meidän jumin" jälkeen siellä samassa hankalassa kohtaa oli kuitenkin samalla tavalla kapula tukevasti haaroissa jumissa tosi tuhti nainen ja se sitten haettiin niillä tikkailla kaikkine turvavempeleineen oikein pitkän kaavan mukaan alas sieltä. ;-) Ja takana odotti pitkä jono ja kaikki tuijotti.
Kaikesta jurputuksesta ja miksi-annoin-sun-puhua-mut-tähän ja eikö-tää-jo-oikeasti-lopu ja mä-en-oikeasti-pysty-tähän -puheista huolimatta Satu totesi vasta 10 minuuttia radan päättymisen jälkeen, että oli muuten tosi kivaa ja voidaan mennä uudestaankin ja missähän kaikkialla näitä ratoja onkaan... Niin sitä pitää! :-)
Tykkimäen radat vaikutti kivoilta ja sopivan haastavilta, hinta oli muistaakseni 5 € sisäänpääsy ja rannekkeella (n. 30 €) olisi saanut mennä kaikkia ratoja vapaasti. Ilman ranneketta yksi rata maksoi muistaakseni 5 €:n lipun verran. Aikuisten ratoja taisi olla kolme, koska laskimme, että ilman ranneketta ne saisi kaikki käytyä kertaalleen kahdellakympillä.
Kuvia Tykkimäen radasta tuli vain muutama Tuomon kännykällä, kiitos niistä.
Eteen ja taakse voimakkaasti ja sivusuunnassa vähän keinuvat pölkyt puusta puuhun. Satu menee edellä ja minä katselen perään.
Tätä ennen meinasi tyyppi antaa periksi, ihan turhaan. Pölkyt roikkui köysistä ja heilui vapaasti, ja niitä piti vain halailla ahkerasti ja siirtyä pölkystä toiseen että pääsi puusta seuraavaan.
Pitkä verkkosilta.
Lopussa oli kiva pitkä vaijeriliuku.
Tänään lähdettiin sitten Sampon kanssa testaamaan Helsingin Mustikkamaan Korkeeta. Korkeessa on lapsille useita ratoja (kantoradat) ja vähintään 120 cm pitkille 5 rataa (latvaradat). Latvaradoista radat 1-3 on keskivaikeita ja 4 ja 5 vaativia ja sijaitsevat 3-12 m korkeudessa. Pisin vaijeriliuku on 70 metriä.
Korkeen latvaradoilla turvalaitteena on Smart Belay -laite, jossa on kaksi vaijeriin lukittuvaa laitetta jotka on molemmat kiinni kiipeilijässä. Laite on yksi kokonaisuus ja vain toisen sen päistä voi avata kerrallaan, toisen on oltava aina lukittuna vaijeriin, muuten toinen pää ei aukea. Vahvuutena on että laitteella voi suorittaa vaijeriliu'un eli muita laitteita ei tarvita. Heikkoutena "laitehäkkyrän" oleminen tiellä, naaman edessä ja käsien edessä ellei sitä survo jonnekin takavasemmalle.
Hintaa Korkeella on 22 € / 3 h aikuisilta.
Me olimme Sampon kanssa Korkeen radoilla tänään noin 1,5 h ja kävimme läpi kolme rataa. Jonotusaika kassalle ja varusteiden hakuun oli lyhyt, varusteiden pukeminen neuvottiin ryhmissä ja sen jälkeen tuli käyttöopastus ja lyhyt testirata jonka suorittamisen jälkeen pääsi vapaasti kaikille radoille.
Aloitimme Sampon kanssa radoilla 1 ja 2 (keskivaikeat). Sen jälkeen menimme radalle 4 (haastava), koska Sampon mielestä radan 3 aloittava jyrkkä kiipeilyseinä oli hänelle liian hankala (pystysuoraa verkkoa se kyllä kiipesi ihan apinana pikavauhtia!). Rata 4 olikin sitten huomattavasti korkeammalla ja Sampon lahkeet tutisi melkoisen kovasti ekaan puuhun kiivettyämme ja vaati pienen psyykkaustuokion päästä siitä eteenpäin. Reippaasti vaikkakin puntti välillä tutisten ja puita kovasti halaillen Sampo sitten kuitenkin selvitti tämänkin radan. Well done! :-)
Kummityttö Mira saapui katsomaan meitä ja hihkui äidilleen kovasti kannustushuutoja alhaalta. :-)
Tiukat neuvottelut siitä, että ei tämä nyt heti alkuunsa tähän jää, ja että alas ei katsella ja keskitytään vaan sen hetkiseen tehtävään ja seuraavaan puuhun pääsemiseen.
Pitkistä koivista oli välillä huomattavaa hyötyä
...kuten sanottu...
Tää oli vänkä!
Tasapainoharjoittelua epävakaalla sillalla: ilman tukea.
Siis TÄÄ on pahin kaikista, Siis eikö tää koskaan lopu, Siis onko näitä vielä paljon, Siis miksi mä lähdin tänne. Jep jep, ei voinut kuin nauraa, etenkin sitä että jokainen juttu oli se pahin. ;-)
No hands, no hands!
Ei, musta ei tule trapetsitaiteilijaa.
Ja taas Sampo liukuu ja hihkuu :-D
Hyvin meni!
Hyvä ystäväni Sampo lausui lopuksi: Sori etten mä kannustanut enkä kehunut sua yhtään. :-D (vähän epäselväksi jäi, tuleeko se tonne mun kanssa vielä uudestaan)
Tarvii mennä vielä uudestaankin kun jäi pari rataa käymättä. Anyone?? Satu ainakin.
Jos kiinnostaa lähteä mukaan, niin laittaa viestiä vaan. (Oikeasti) reipaskin kaveri kelpaisi vaihteeksi, mutta myös psyykattavat hakijat otetaan huomioon. :-)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.