Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä kävellessä ilma haisee ja maistuu tunkkaiselta pakokaasulta. En haistanut sitä koskaan kaupungissa asuessani mutta parin vuoden maalla asumisen jälkeen ero maalaisilmaan oli melkoinen kun nousi metrosta ylös katutasolle keskustassa. Tänäänkin sen taas huomasi - pakokaasunhajuinen hengitysilma.
Toki joskus myös maalla haisee. Sille itselleen. Mieletön possunpissan lemu kun läheisille pelloille on levitetty lietettä ja tuulee sopivasti. Huh-huh! Ulkona tuoksuu taas maaseutu, sanon.
Fillaritilanne ei juuri ole parantunut viimeviikkoisesta.
Kävin treenaamassa Personal Training Studiolla Manskulla. Treenin jälkeen oli tarpeen tankata.
Misa on ollut meillä nyt viikon verran hoidossa. Aiemmin se nukkui yöt Möllin päällä tai ihan Möllin vieressä, nyt kun Möllillä on uusi peti, se nukkuu yönsä meillä siinä. Muutoin Möllin pedissä nukkuu yleensä öisin Miklos ja päiväunilla Pöpönen. Mölli itse ei ole vielä koskaan (minun nähden ainakaan) mennyt itse makaamaan petiinsä. Ja huom. en enää roudaa petiä pois Möllin huoneesta joka kerran kun koirat jää yksin kotiin. Ja peti on ehjä - noin, sanoin sen ääneen, saas nähdä mitä tapahtuu...
Ollaan käyty jonkun verran hihnalenkeillä Möllin ja Misan kanssa. Vanha sokea Mikloskin on joskus mukana, tosin silloin ei mennä kauas tai sitten Mikolla on oma kotiintaluttaja mukana: henkilö, joka kääntyy postilaatikoltamme takaisin kotiin sen kanssa kun minä lähden varsinaiselle lenkille nuorison kanssa.
PONit kyllä tykkää kulkea hauskasti yhdessä, kylki kyljessä, ihan kiinni toisissaan. :-)
Sekä Misa että Mölli tykkää katsella lehmiä. Ja lehmät tykkää katsella näitä PONeja. Välillä ne tulee oikein parinkymmenen sarvipään vahvuudella toljottamaan meitä siihen laitumen laitaan. Ja kun jatkamme matkaa, ne kulkevat mukana laitumensa mitan verran. Se on Möllistä ja Misasta vähän epäilyttävää, jopa hieman pelottavaa.
Viikon visiitin jälkeen Misa jatkoi tämäniltaiselta lenkiltä kotiin pyöräillen emäntänsä kanssa. Niin saatiin kätevästi sopivat iltalenkit kaikille. Minä vedin hikilenkkinä tuohon asti ja sitten velttoiltiin ja käpyteltiin kotiin päin kaikessa rauhassa maisemia ihaillen Möllin kanssa. Ilma ei täällä tänään haissut maaseudulle vaan oli ihanan raikasta. :-)
Kotimatkalla pysähdyttiin taas katsomaan lehmiä:
ja lehmät katsoi taas takaisin sielukkailla pitkäripsisillä silmillään, turvat kosteina ja välillä ruohoa jauhaen:
Aurinko paistoi metsän ja pilvien takaa ja kirkasti rypsi/rapsipellon kirkkaan keltaiseksi. Kuva ei tee oikeutta mahtavalle hämärtyvässä kesäillassa yhtäkkiä hohtavalle näylle.
Hyvä päivä. Aamulla oli päänsärkyä (nestepuutosta töissä eilen varmaankin), teki mieli nukkua koko päivä, olin todella väsynyt. Onneksi koirat voi ulkoiluttaa ja kasvimaan kastella pyjamassa. Pääsin kuin pääsinkin liikkeelle ja vaatteidenvaihtoon kahden aikaan iltapäivällä ja treeneihinkin ihan ajallaan ja väsymyksestä huolimatta homma sujui jotenkuten. Illalla ulkoiltiin lopulta puolisentoista tuntia Möllin kanssa.
Viikonloppuna on taas töitä. Jostain syystä nyt on ollut paljon iltavuoroja, niin nytkin. Tykkään enemmän aamuvuoroista, vaikka aikaisin nouseminen onkin tuskaa. Aamulla on kiva olla hetken aikaa yksin töissä, laittaa rauhassa paikat kuntoon, avata ovet ja vastaanottaa päivän ensimmäiset asiakkaat. Nähdä hiljaisen ja värikkäänä kukkivan myymälän muuttuminen vilkkaaksi ja eläväiseksi ja seurata millaiseksi mikin päivä muokkautuu. Tykkään ylipäätään tosi paljon työpaikastani ja työstäni, ainoa mikä iltavuoroissa hiertää on se, että viimeiset tunnit tuntuu joskus kestävän hirmu pitkään eikä tiettyjä liikkeen sulkemiseen liittyviä toimia voi aloittaa ennen kuin kello lyö sulkemisajan ja viimeinen asiakas on saatu ulko-ovea kohti kassalta.
Maanantaina minulla on aika lääkärille, joka teki viimeisimmän leikkaukseni. Menen kuulemaan, mitä sieltä löytyi, mitä patologi on asiasta lausunut, ja miten mulla nyt menee verikokeitten mukaan. Mielessä on viime aikoina pyörinyt lause, jonka lääkäri sanoi leikkauksen jälkeen: on pieni mahdollisuus että siellä sittenkin olisi ollut syöpä. Minä jätin se silloin huomiotta mutta kyllä se on painanut mieltä ja sitä enemmän mitä lähemmäs maanantai tulee.
Alunperin piti leikkaushaavankin olla vain 4 cm, mutta se on moninkertaisesti sen. Lieneekö sitten leikkauksessa homma näyttänyt siltä, että lääkäri otti varmuuden vuoksi saman tien sen varoalueen ympäriltä samalla pois, jolloin ei tarvitsisi leikata enää uudestaan, vaikka olisi ollutkin syöpää.
Vaikka pahakin on tässä tapauksessa kai helposti hoidettava ja aika hyvä, niin silti on jotenkin jännittynyt ja huolestunut olo, asia pyörii mielessä monta kertaa päivässä eikä anna rauhaa. On jotenkin ikävä ennakkoaavistus. Toivottavasti turhaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.