Huhtikuussa maisema on vielä kovin harmaa ja väritön, mutta siellä täällä pilkottaa jo pieniä väriläiskiä ja aurinkoiset päivät lisääntyy. Tuulisina kuulaina päivinä pyykit voi laittaa ulos kuivumaan. Huhtikuussa on jo paljon valoisampaa ulkona ja tekee mieli lenkille ja liikkumaan luontoon.
Möllin ja Mopin kanssa lähdetään joko metsälenkille tai kevyenliikenteenväylää Nikkilään päin. Mopin nivelrikon, takaosan huonon lihaskunnon ja ajoittaisen ontumisen myötä olen alkanut kiinnittää tarkemmin huomiota myös sen säännölliseen ja järkevään liikuttamiseen silloin kun se ei onnu. Reipas hihnalenkki on oikein hyvä vaihtoehto silloin tällöin kun koirat muuten on aina vapaina - eikä vähiten minun itseni kuntoilun takia. On kuitenkin tylsää kulkea edestakaisin samaa reittiä, joten päätin tutkailla vaihtoehtoisia reittejä kotiinpäin. Kuten esimerkiksi pari kilometriä kevyenliikenteenväylää ja sen jälkeen siirtyminen joen uomalle ja kulkeminen sitä pitkin takaisin kotiin.
Kun peltoja viljellään, ei niille ole asiaa talsimaan. Ei myöskään keväällä juuri kun esim. rehupelto on lähdössä kasvuun. Joenvarressa peltojen ja vesirajan välissä on törmä, jossa kasvaa kesäisin hirveä ryteikkö - veden ääreen päästäkseen on todella raivattava reitti auki! Nyt se on vielä kokonaan laonnut ja siinä on todella oiva kulkuväylä.
Reilu viikko sitten oli vielä todella märkää. Pellot oli raskasta mutaa jossa vesi paikoin lainehti, ja joen vesi oli korkealla. Pellon ja joen välissä pääsi kuitenkin kulkemaan kohtuullisen sujuvasti.
Pikkukoira Pöpönen on tarkka jokaisesta askeleestaan - ettei vaan osu märkään eikä mutaan. :-D
Kotia kohti! Tunnin reissu, ihan sopiva.
Kun vanha sokea Miklos lähtee mukaan lenkille, ei vauhti huimaa päätä eikä käydä kaukana. Silloin tehdään rauhallinen haistelu- ja terapiareissu. Miklosin reipas ravi on nykyään minun hitaahko kävelyvauhti. Siinä on se hyvä puoli, että sen saa vaikka juosten kiinni jos se menee väärään suuntaan eikä tottele tai kuule mistä kutsuhuuto tulee.
Koska koirani ovat nykyään aina pääsääntöisesti vapaina, on välillä vaikea löytää kolme hihnaa ja kaikille sopivat pannat tai valjaat. Piti ihan pitkästä aikaa ostaa uudet sopivat pannat. Olen myös huomannut, että minua ärsyttää suunnattomasti, jos koira vetää hihnassa. On luksusta kun ei tarvitse taluttaa vetäviä koiria päivittäin kun asuu maalla, ja sen luksuksen haluaa jatkuvan myös silloin kun valitsee lähteä taluttamaan niitä hihnassa - ei saa vetää! Heti tulee rankasti sanomista, jos joku tempoo vähänkin hihnassa. Oikein naurattaa miten älyttömän mustavalkoinen olen nykyään tässä asiassa. :-D Ja juu, ei ne kyllä juuri vedäkään. Hyvin kulkee näiden kolmenkin kanssa.
Ja ennen kaikkea: yhtä jalkaa, tasatahtia, koko tien leveydeltä!
Kylän uutisotsikot ja juorut luetaan lähimmällä bussipysäkillä:
ja sillankupeessa:
Vanha, sokea ja puolikuuro itsepäinen koira on pelottavan helppo hukata. Sitä pitää yrittää varjella kaikin tavoin.
Viikkoa myöhemmin maisemat on jo huomattavasti kuivemmat - pari aurinkoista päivää on tehnyt ihmeitä.
Kevät tulee ja pikkuruisia sammakoita pomppii pian lähiojista:
Miniatyyriauringot valaisee maisemaa ja mieltä kun vain katselee alaspäin.
Tänään oli taas kova tuuli - pikkukoira Pöpönen oli ihan korvat ja tukka putkella lenkillä.
Jokivarressa oli paljon kuivempaa kuin viimeksi, virtaus oli heikompi ja vedenpinta laskenut hieman. Tällä kertaa kuljettiin toispuolel jokkee.
Onnea on osata nauttia joka hetkestä - hinkata itseään ihan sataprosenttisesti juuri kasvuun lähteneeseen heinikkoon ja maata siinä hetki ihan lituskana kyljellään tiiviisti maata vasten ja nauttia keväisen peltomaan hajusta.
Pusikoissa on nyt ihan mahtavia pörröisiä pötkylöitä. Katsokaapa joskus niitä oikein tarkkaan!
Kotia kohti. Siellä se siintää.
Möllillä oli hiki ja teki mieli pulahtaa.
Katse kohti vastarantaa ja vaikka mitä suunnitelmia mielessä - mutta hitto, tää vesi on hei kylmää ja märkää! Ei ole Möllistä uimamaisteriksi, kasteli vain vähän varpaitaan ja tuli pois.
Uhkaavan tumma taivas ripautti muutaman pisaran päällemme, muuten selvittiin kuivin nahoin kotiin. Miklos oli sillä välin nauttinut Mummolassa henkilökohtaista huomiota, kurkkua, puruluun, possunkorvan ja porkkanakakkua.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.