Meillä asuu pysyvästi kolme karvakorvaa, vaikka jutuissa vilisseiden lempinimien perusteella voisi luulla, että niitä on vähintäänkin tuplasti. Kaikkien koirieni rotu on polski owczarek nizinny eli lyhyesti PON, joka on vanha puolalainen paimenkoirarotu jota on käytetty vuosikymmeniä maatilojen pihakoirana ja vahtikoirana varsinaisen paimenkäytön sijaan.

PONit ovat itsepäisiä karvaisia turreja, jotka ovat helposti äänekkäitä etenkin jos niitä on enemmän kuin yksi. Ja koska koirat ovat kuin karkkeja, yksi ei riitä mihinkään, niin parasta on tietenkin, että niitä on kaksi. Ja tarpeen vaatiessa kolme - mutta se on ehdoton maksimi minulle. Kaksi on ideaali.

Iltaisin keittiön tasolla valmistellaan joka-PONin päivän kohokohta:

Vasemmalta oikealle Merlin, Miklos, Moppi. 
Merlin syö raakaruokaa (BARF) ja lisäksi jotain öljyjä ja pulvereita.
Miklos syö kaikki nappulat, raksut, säilykkeet, ruoantähteet yms mitä muut eivät voi syödä ja joita voitamme kisoista ja kinkereistä. Jätemylly siis. Lisäksi Miklos saa gabapentiinia.
Moppi syö raakaruokaa (BARF) joka on hammasvaurioitten takia jauhettu hienoksi. Lisäksi sille tulee sen Happy Pill eli kortisonia ja tauriinikapseli.
Kaikkien kuppiin laitetaan myös ananasta, koska Moppi on pakkassäällä koprofaagi. :-/

---

Tässä on 8-vuotias Moppi eli Pöpönen:

Moppi eli Pöpönen on varsinainen maanantaikappale ja sillä on paljon erilaisia vikoja ja erikoisiakin sairauksia. Se on myös hyvin allerginen. Se on niin herkkähipiäinen, että turkinhoito on aina ollut hyvin haastavaa ja hankalaa ja nyt viime vuosina asia on ratkaistu leikkaamalla karva lyhyeksi pari kertaa vuodessa. Pöpönen näyttää aina, vastapestynä ja puunattunakin, tosi nuhjuiselta ja epäsiistiltä. Ulkoilu on hankalaa Mopille enimmän aikaa vuodesta, koska märkä ruoho, märkä muta, märkä maa, karhea sepeli, kivet, yms yms tekee pahaa sen herkille varpaille. 

Pöpönen haluaisi syödä kaiken mahdollisen (ja mahdottoman) ja sen takia olen joutunut aitaamaan kasvimaan sekä laittamaan esteet kasvihuoneitten oville, koska se syö paitsi tomaattien ja kurkkujen hedelmät, niin myös niitten lehdet ja varret - siis koko kasvit, jolloin kukaan ei pääse nauttimaan sadosta.

Pöpönen omistaa mielestään kaikki tutut ihmiset, tavarat, huonekalut, matot ja jopa kokonaiset huoneet. Poikakoirat eivät koskaan voi tietää, mikä asia on milloinkin Mopin mielestä sen oma ja mitä ei saa lähestyä. Se ärjyy jostain pöydän alta kuin leijona ja hyökkäileekin. Hurjasta ja oikukkaasta luonteesta huolimatta kaikki poikakoirat palvovat Moppia ja rakastuvat siihen tulisesti, vaikka se on steriloitu jo vuosia sitten.

Pöpönen on kaikista omistamistani koirista persoonallisin, hassuin ja hauskin ja erikoisin; siksi myös kaikkine vikoineen hyvin hyvin rakas. Olen kirjoittanut ja piirtänyt Pöpösestä (lasten)kirjan "Tämä on pikkukoira Pöpönen", jossa pohditaan mikä Pöpösestä tulee isona. Isoa Pöpösestä ei koskaan kuitenkaan tullut, vaan se on kaikin tavoin tosi pikkuruinen ja köykäinen:

Moppi ja Merlin.

Vanha Miklos sai uuden pehmoisen valkoisen huovan. Pöpönen kaapi sen oitis keoksi ja asettui kerälle vahtimaan sitä. Miklosin alla ei ole huopaa lainkaan. 

Pedit on Pöpösen juttu! Tarvittaessa se kaapii lattialla lojuvan vaatekappaleen tai maton tai pyyhkeen itsensä kokoiseksi keoksi alleen. Sängyn päällä tai sohvalla se järjestelee kaikki tyynyt kasaksi ja kiipeää päällimmäiseksi. Pehmeää pitää olla! Tässä uusin peti, juuri Pöpösen kokoinen kori, jossa on tyynyt pohjalla.

 

 

---

Miklos eli Mikko on 12-vuotias vanha pelastuskoira, joka jäi hommista sairaseläkkeelle selkäkipujen takia 8-vuotiaana. Miklos sokeutui PRA:n ja sitä seuranneen kaihin takia noin vuosi sitten.

Miklosin kanssa on tehty monta seikkailua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, kisattu useissa SM-kisoissa niin yksilö- kuin joukkuekisoissakin (SM-hopeaa, kultaa ja pronssia) ja jopa MM:issä Itävallassa v. 2007, käyty etsinnöissä pääkaupunkiseudulla ja oltu lähtövalmiudessa maanjäristysalueille FRF-joukoissa.

Miklos on maailman viisain ja itsepäisin koira. Se on aina ymmärtänyt valtavan paljon puhetta ja arvostaa hyvää keskustelua.

Mikko on aina kokenut olevansa muita eläimiä ylempiarvoisempi ja on kova kantelemaan muitten huonosta käytöksestä (ei saa riehua eikä rietastella), hyvin vakava ja korrekti. Valokuvissa Miklos poseeraa aina ryhdikkäänä ja ylväänä istuen ja erottuu jo pelkällä olemuksellaan muista.

Miklos teki vuosia töitä ruokansa eteen joten sinä päivänä, jolloin se jäi sairaseläkkeelle pelastuskoiran tehtävistä, se myös lakkasi tottelemasta. Minä olen saanut niin paljon elämänsisältöä, kokemuksia ja ystäviä Miklosin myötä, että nyt kun se on sokea ja jääräpäinen vanhus, on minun vuoroni olla kärsivällinen ja antaa sille. 

Miklos nukkuu nyt! <3

Eräänä marraskuun yönä havahduin koiran toistuvaan liikehdintään ja tassujen ääneen lattialla. Aikani sitä kuunneltuani totesin, että sen täytyi olla vanha sokea Miklos, joka on jumissa tai eksyksissä jossain. Oli niin hyvin uni kesken, että vitkuttelin mutta kun ääni vain jatkui ja jatkui niin oli pakko nousta ja lähteä katsomaan, mikä oli hätänä.

Miklos makasi selällään keskellä alakerran aulan lattiaa, jalat kohti kattoa ja huitoi. Luulin, että se on saanut jonkun slaagin ja nyt se loppu tulee ja suorastaan syöksyin sen luokse. Kysyin ääni vavisten, mikä sillä on.

Miklos huitoi kaksin tassuin: Vatsarapsutuksiaaaa!

Rapsuttelin sitä hetken epäuskoisena ja kysyin, ihan oikeasti tämä oli koko asia mikä sillä oli. Ja Miklos sanoi Juu, ja rapsutukset teki niiiin hyvää. Kun varmistuin, että mitään hätää ei oikeasti ollut, sanoin sille, että kello on 5:37 ja minä menen nyt takaisin nukkumaan. Miklos jäi makaamaan selälleen, huitoi kiivaasti tassuilla ilmaa ja katseli tyrmistyneenä ympärilleen: MISSÄ kaikki henkilökunta on silloin, kun sitä tarvitsisi? Palvelun taso tässä talossa on täysin riittämätön!

 

Närkästynyt Miklos. Ihan yllättäen kaapattu jokavuotiseen joulukylpyyn. Hirveä löyhkä! (ihana shampoon ja puhtaan koiran tuoksu)

 

---

Se kolmas hurtta kotona on 2-vuotias Merlin eli Mölli.

Mölli on varsinainen peräkammarin poika, josta näkee, että se ei koskaan muuttanut pois kotoa. Se on siis oma kasvattini ja oli jo luvattu eräälle ystävälle mutta jäi kuitenkin loppujen lopuksi kotiin. Merlinistä ei varmaankaan koskaan tulee oikeaa pelastuskoiraa, mutta se on jo minun pelastajani, minun sielunkoira.

Mölli on hidas ja jähmeä, funtsaavainen, ja sillä välin kun se funtsii, muut on jo ehtineet toimia ja niin se usein jää ilman tai missaa monia juttuja. 

Merlin on maailman paras lohduttaja ja masentuneen auttaja. Jo 9-viikkoisena se minun itkiessä ja surressa silloisen työkoirani Dieselin äkillistä kuolemaa kesken kaiken (vain 4-vuotiaana) painoi nenänsä minun silmään ja oli vaan siinä ja puhalteli lämmintä pentukoiran hengitystä silmääni. Ei siinä kauaa enää itkettänyt.

Merlinillä on paksut luut ja tosi isot tassut ja nenä ja vaikkei se ole varsinaisesti iso (säkäkorkeudeltaan) niin se on silti monella tapaa ihan valtava köntys ja rotunsa edustajaksi todella painava. Merlin on hyvä PON-koira, helppo viedä minne vaan ja tulee hyvin juttuun joka paikassa. Merlin on tosi kiltti ja tekee aina niin kuin sanotaan. Jos sitä kovistelee liikaa tai toruu kovasti, se painaa päänsä ja masentuu ja sanoo: Mä en tee enää mitään kun en kuitenkaan osaa! ja sitten on kova työ kannustaa sitä: kyllä sinä Mölli osaat kun yrität vaan!

Niin lapaselta ja tossukalta kuin se usein vaikuttaakin, niin kun se luulee olevansa vartiovastuussa minusta (jos vaikka nukun) ja joku tulee, niin se on kuulkaas aikamoisen vakuuttava vahti! On muuten kanttia.

Merlin on erikoistunut purkamaan tavaroita osiin, joista ne on alunperin kasattu. Tavara ei välttämättä mene edes rikki prosessissa. Jos vain esineessä on jokin osa jonka voi näprätä irti, niin se on ehdottomasti irrotettava. Mölli osaa myös avata lukittuja ovia ja portteja. Se saa oman huoneensa ulko-oven auki halutessaan ja pääsee aitauksestakin pois jos haluaa. Yleensä se kuitenkin valitsee jäädä odottamaan sinne minne se on jätetty. Joskus se on pihalla kun tulen kotiin, vaikka olen jättänyt sen sisään.

Mölli osaa myös avata metallisen koirahäkin ovet ja kerran messukeskuksen isossa koiranäyttelyssä kun jätin sen häkkiin odottamaan kun kävin ostoksilla, oli se palatessani avannut häkin kahdesta ovesta toisen raolleen ja toisesta ovesta toisen hakasen. Ei se silti ollut minnekään menossa, odotteli häkissä kaikessa rauhassa. Ei se yleensä edes avaa ovia ja portteja lähteäkseen karkuun tms, kunhan vaan avaa. 

Mummolassa Merlin lähti mummon perään kun hän lähti viemään roskia, ja toisen kerran kun hän lähti käymään kaupassa. Paha vain, että mummola sijaitsee Helsingin keskustassa Hakaniemessä ison kerrostalon kolmannessa kerroksessa! Siellä ei ole maalaispojan turvallista ilmestyä rapun alaovelle yksinään. Kun ukki oli hakenut Möllin rapusta kolmatta kertaa, sai Möllikin istua mummon kauppareissun ajan sohvalla katsomassa telkkaria. Hihnassa. :-D 

Mölli on selvästi miespuolinen insinööri sullottuna karvaisen puolalaisen paimenkoiran kroppaan. 

Isänsä ilme tässä kuvassa.

Mölli tykkää kannella tavaroitaan, yleensä mukana on joko pallo tai liila Apina-apina.

Möllin ensimmäinen ikinä varastama tai luvatta ottama herkku oli... omena. Se pihisti sen tuolilta sänkyni vierestä ja hipsi olohuoneen sohvan taakse syömään sen.

Möllikin rakastaa kaikista eniten Pöpöstä ja tekee sille gynekologisen tarkastuksen joka aamu (ja päivällä ja illalla). Möllin oma paras kaveri on kuitenkin Misa, joka on vakituinen vieras meillä. Misa on minun sijoituskoirani eli olen sen omistaja, mutta se ei asu meillä vaan sillä on oma koti tuolla kylillä. 

Misa on nyt 1,5-vuotias narttu ja täysin hetken mielijohteesta hankittu - se on tuotu Belgiasta pienenä ja etsi uutta kotia 7 kuukauden ikäisenä. Minä ostin sen silloin synttärilahjakseni miettimättä asiaan sen enempää, koska en halunnut, että sen mielenkiintoiset sukulinjat menisivät hukkaan jos se päätyisi jonnekin vain pelkästään kotikoiraksi. Olin toki jo jonkin aikaa kaivannut Möllille oma vakitusta leikkikaveria mieluiten jostain samanikäisestä PON-tytöstä ja narttua mukaan satunnaisille näyttelyreissuilleni, joten kuin ihmeen kaupalla kaikki nämä toiveet yllättäen loksahti kohdalleen Misan myötä.

Misalla oli käytöshäiriöitä siitä luovuttaessa, ja ne johtuivat mielestäni vain tapakasvatuksen ja sosiaalistamisen puutteesta. Innostuessaan se hyppi ja näykki - ja Misa on hyvin hyvin positiivinen ja iloinen koira joka innostuu helposti. Tähän puututtiin kieltämällä sitä ei-toivotusta käytöksestä. (simppeliä)

Misan toinen ongelma oli suuri pelko toisia koiria kohtaan. Misan ensireaktio oli nopea pelkosingahdus karkuun ja jos se ei onnistunut (koska se oli hihnassa), alkoi rähinähyökkäys toista koiraa kohti. Onneksi ehdin nähdä pari kertaa, että ensirektiona oli pelko, joten ongelmaan oli helpompi käydä käsiksi kun tiesi, ettei kyseessä ollut koira-aggressio itsessään. Parilla huolellisella treenillä ja omalla asenteella sain Misan sietomatkan toisten koirien suhteen laskettua 10 metristä reiluun 1 metriin!

Misa pelkäsi Mölliäkin meille tullessaan ihan kauheasti, mutta Mölli osaa olla todella hyvin sitä pelkäävien koirien kanssa, ei tuppaudu eikä ahdistele, ja niin Möllistä tuli Misan suosikkikaveri.

Misa on hyvä esimerkki siitä, että kun pääkopassa on peruspalikat kohdallaan niin pentuajan huolimaton (tai olematon) tapakasvatus, yleinen kokemattomuus ja suuri toisten koirien pelko eivät pilaa koiran koko elämää eivätkä ole ylitsepääsemättömiä asioita joilla voi selitellä kaikkea koko sen loppuelämän ajan. Vein Misan 8 kk iässä ensimmäiseen näyttelyynsä, suoraan Helsingin messukeskukseen. Istuin sen kanssa lattialla puoli tuntia ennen kehää ja se sai katsella rauhassa ympärilleen - suuri määrä toisia koiria pelotti. Sitten käveltiin vähän ja mentiinkin jo kehään ja se oli rodun paras pentu.

Tasan 9 kk iässä Misa meni seuraavan kerran näyttelyyn, vuoden suurimpaan koiranäyttelyyn Suomessa eli joulukuun isoihin Helsingin messukeskuksen voittajanäyttelyihin. Mölli näytti sille mallia: täällä ei ole mitään hätää, ja Misa esiintyi kehässä kuin vanha tekijä ja valloitti iloisella ja reippaalla olemuksellaan! Sai voittajatittelin ja muistaakseni sertinkin. 

 

Misa ja Mölli

Misa käy aina nukkumaan ihan Mölliin kiinni tai jopa sen päälle. Sille on hirmu tärkeää olla aina ihan lähellä Mölliä. Ja Mölli antaa sen tehdä mitä vain ja leikkii niin kauan kuin Misa haluaa. Kun Misa on meillä, se asuu Möllin kanssa Möllin huoneessa, sillä näillä kahdella on yhdessä sellainen meno ja tuntikausien painiminen, että koko kämppä olisi mullin mallin ja Mikolta menisi ihan hermo, jos ne saisivat juoksennella ihan valtoimenaan.

Valvontajoukot töissä.