...joulukuusi on paikoillaan.

photo blog3814_zps2bd42da0.jpg photo blog3815_zps1f0367ab.jpg
Jokavuotinen dilemma - ohutrunkoinen kuusi ja paksulle jöötille suunniteltu kuusenjalka.

photo blog3uml816_zpse4fb0f8f.jpg

photo blog3817_zps110f74f0.jpg
Tänä vuonna halusin pienen kuusen. Tämä on aiempiin verrattuna hyvinkin pieni ja kun oli ihan toispuoleinenkin, niin mahtui juuri sopivasti suunnittelemaani paikkaan.

photo blog3840_zpse6fba1d3.jpg
Harvahan se on mutta kun valoja himmentää niin ihan riittävän tunnelmallinen ;-) 

photo blog3818_zps82eb9016.jpg
Ainoa jouluvalmisteluni tänä vuonna kuusen lisäksi: bataattilaatikot.

Mutta Mölli... voi Mölli sentään, se ei malta odottaa jouluaattoa! Löydän sen tuon tuosta istumasta kärsivällisesti olohuoneessa ihan hiljaa tuijottamassa Englannista sille tullutta laatikollista joululahjoja. Voi miten liikkis.  

photo blog3837_zps2e53d458.jpg photo blog3834_zpse93c91a4.jpg photo blog3827_zps1cc50e6e.jpg
Kuinka monta yötä ja päivää vielä?

Tämä on minun ensimmäinen jouluni töissä. Olen töissä nyt yhtä soittoa maanantaista perjantaihin asti. Töissä on ollut välillä kova hässäkkä ja kiire, mutta myös iloisia asiakkaita ja paljon kauniita kukkia ja istutuksia. Olen pakannut varmaan tuhansia paketteja jo. Sormet on mustana painomusteesta ja niin kuivat, ettei välillä meinaa saada mistään otetta.

Aloitin viime viikolla kaksi uutta kipulääkettä ja olen ollut niistä aikamoisessa pöhnässä. Mietin, tältäkö koirastani (Möllistä) aina tuntuu? Siltä, että kaikki muut on tosi nopeita niin toimissaan kuin puheissakin ja itse käy tosi hitaalla ja siksi missaa kaiken ja ymmärtää vasta viiveellä mitä sanottiin. En tiedä tosin, kävinkö oikeasti niin hitaalla vai tuntuiko se minusta vain siltä. Ainakin tuntui siltä, että kun tapahtumat ympärillä hetkeksi hiljeni niin vajosin jonnekin ihme unenomaiseen tilaan ja meinasin nukahtaa pystyyn. 

Koska töissä pitäisi olla pää kirkkaana ja toimia ripeästi, katsoin parhaaksi tunnustaa pöhnäisyyteni pomolleni heti kättelyssä, ennen kuin joku muu ehtisi sitä ääneen ihmettelemään. "Mä aloitin uudet lääkkeet ja nyt mä oon ihan hirveessä pöllyssä", sanoin ja pomo nauroi katketakseen minua katsellessaan.

Nyt on sivuvaikutukset alkaneet jo hellittää hieman, mutta väsymys on yhä tosi kova. Olen ollut pitkiä päiviä töissä ja muun ajan nukkunut. Menen oikeasti usein nukkumaan jo seitsemän jälkeen illalla. Ainoana vapaapäivänä viikkoon nukuin 11 h yöunet, 3 h päiväunet ja menin nukkumaan jo taas seitsemän aikaan illalla. Tosi kova väsymys ja päivällä meinaan nukahtaa heti kun olen hetken pidempään paikoillani.

Öisin heräilen siihen, että sormenpäitä pistelee kovasti. Pistelee ja kihelmöi. Tai sitten ne ovat täysin tunnottomat. Voin puristella vasemmalla kädellä oikean käden sormia ja koukistella niitä mutta en tunne sitä lainkaan. Kiusallista ja uuden lääkityksen myötä ilmennyt. 
Uusista lääkkeistä on ollut sivuvaikutusten lisäksi myös hyötyä, sillä ilman niitä ei tämä työrupeama olisi onnistunut. Pitkänkin työpäivän jälkeen tilanne on hieman parempi kuin aiemmin lyhyemmän työpäivän jälkeen. Joten ollaan ainakin jäljillä kohti toimivaa ratkaisua.

Eilen kun olin aloittanut työt, pomo tuli ohimennen huikkaamaan:
- Mulla olis sulle yks sellainen erityinen juttu sitten.
- Okei.
- Yleltä tulee kuvausryhmä tekemään juttua telkkariin.
- Okei. Joo.

Ne tulivat ja kuvasivat ja haastattelivat asiakkaita ja minua. Kysyin vasta myöhemmin joltain kollegalta, mikä juttu se oli ja mihin. Kuulemma tv-uutisiin (ei tietoa oikeasti mihin). Okei. 
Miten kuvaukset osuu aina sellaisille päiville jolloin ei ole meikannut aamulla huolella eikä laittanut mitään kivaa kampausta? No, ei mahda mitään.

Tänään oli ihan huippupäivä töissä: olin juuri tullut lounastauolle, kun joku kiireapulainen tuli tuomaan minulle pussukan ja sanoin jonkun antaneen sen hänelle ja pyytäneen toimittamaan Majkalle. Pussissa oli tuoretta pullaa, mutta en pullan ulkonäön perusteella tunnistanut, keneltä ne voisivat olla. Kääntelin niitä ja tutkin ja ihmettelin kuka olisi toimittanut minulle pussillsien tuoretta pullaa töihin. Olinko narinnut jollekin tuttavalle viime aikoina että teki mieli pullaa? Ei tullut mieleen.
Ja... entäs jos ne on... myrkytetty? sanoin epäilevästi ääneen kollegalle. Uskaltaakohan niitä syödä lainkaan?
Sitten tyhjensin koko pussukan pöydälle ja pullien alta löytyi pieniä itsetehtyjä karjalanpiirakoita, niitä maailman parhaita jotka on tietenkin Satun äidin tekemiä. - Ai nää on Satulta! huudahdin heti ja loin syödä piirakoita ja pullaa. :-D  
- Ei oo myrkytetty, lisäsin vielä ääneen kollegalle. 
Kiitos kiltti ja ajattelevainen Satu! Oli hän laittanut tekstiviestinkin asiasta mutta sen luin vasta taukoni jälkeen.

Töissä on muutenkin ollut oikein hyvät tarjoilut viime aikoina. Jo viikkoa ennen joulua ilmestyi taukotilaan laatikoittain keksejä ja pikkuleipiä ja suklaakonvehteja sekä glögiä. Suklaarasioita on tupsahdellut sinne tänne myös - huomattava parannus viime vuoteen! :-)  

Iloista ja lämmintä joulua kaikille blogini lukijoille!
Merry Christmas everyone!