Edellisen bloggaukseni oli tarkoitus olla realistinen, ei mitään surkuttelua tai voivottelua, ja viestiä, että pahin oli toistaiseksi taas jo ohi. Ei mun elämä ole oikeasti niin kauheaa mitä nyt välillä vähän näkee nälkää ja nukahtelee sinne tänne. Kyllä Fazerin salmiakkisuklaa tän tyypin tiellä pitää. ;-)

Tämä päivä tai oikeastaan koko alkuviikko on ollut taas sellaista odottelua ja tuntuu, että aika matelee. Sama juttu oli ennen kevään leikkausta. Tosin nyt ei ole niin tuskaista perusolemisen oloa, mutta kuitenkin tietty jännitys koko ajan ja sitä toivoo, että olisi jo huominen niin se olisi ohi.

Maanantaina lähdettiin aamulla aikaisin Möllin kanssa Hämeenlinnaan rauniotreeneihin. Kiitos Ninalle, kun pyysi meidät mukaan ja Mirvalle kyydistä. Otettiin Möllille ekat umppari-ilmaisut. Koska paikka, maalimiehet ja umpparien ilmaisu oli kaikki uusia juttuja niin helpotettiin kaikkia muita elementtejä niin, että Mölli näki palkan katoavan piiloon ja maalimies päästeli haukkumisen vihje-ääntä sulkiessaan piilon suuaukon ja tarvittaessa vielä uudestaan kun Mölli tuli piilolle. Hyvin meni Mölliksi, otettiin kahta piiloa vuorotellen näin kaksi kertaa ja lopetettiin, kun koira ilmaisi kokonaan kiinni olevan umpparin oma-aloitteisesti ilman vihjettä. Oli hauskaa nähdä miten se oikein funtsasi hetken asiaa ja teki sitten ihan itse päätöksen miten tässä toimitaan. Siihen oli hyvä lopettaa se treeni.
Toisessa treenissä otettiin kaksi maalimiestä hankaloilla alustoilla suorapalkalla. Paikallistamisessa meni aikaa mutta Mölliksi nämäkin sujui ihan kivasti.

Lopuksi käytiin vielä Kirstulan kentällä treenaamassa tottista ja kettistä vähän. Ei nyt mikään erityisen pitkä tai rankka päivä, mutta minulle selvästi kuitenkin juuri sitä, koska uni alkoi tulla jo kentän laidalla ollessani ja kotimatkalla autossa nukahdin melkolailla heti ja torkuin koko matkan kotiin. Seuraavana yönä nukuin 11 h 35 min. Ei ihan vielä ole energiavarastot kunnossa, yhä mennään sellaisella plusmiinusnolla-tasolla. Kaikki minkä saa syötyä menee perusolemisen ylläpitoon mikä vaatii paljon lepoa.

Tiistai-iltana oli tuossa kylillä kirjastossa vieraana Christian Rönnbacka kertomassa uusimmasta kirjastaan Rakennus 31. Tuo rakennus 31 on siis se pimpolan kerrostalo, jossa ollaan käyty treenailemassa pelastuskoirien kanssa paljonkin viime vuosina - tosin nyt viime aikoina se ollut sellaisessa kunnossa, että siellä ei enää ole käyty ja itse asiassa se on nyt myös myyty ja siihen rakennetaan asuntoja. Oli mielenkiintoista kuulla kirjailijan tarinointia aiheesta.

Tänään on se päivä, jolloin aika matelee. Ensi yö on taas sellainen yö, jolloin ei uni varmasti tule silmään eikä aika kulu millään. Kiitos kaikille jotka tänään on soitelleet ja piristäneet päivääni. :-) Olin jo sattumoisin hautautunut peiton alle kun Virve soitti ja sai minut tietämättään ylös ja ulos ja liikkeelle. :-) Lähdin naapurikylille lounaalle niin päivän ruokailu saatiin hoidettua. Istun täällä kahvilassa kirjoittelemassa ja lukemassa niin kuin mitä ilmeisimmin aika usein nykyään, sillä kun tilaukseni tehtyäni menin vessaan, oli minulle sillä aikaa katettua ateria valmiiksi siihen pöytään, missä täällä aina istun. :-) Ilta onneksi sujahtaa tänään treeneissä niin siinä menee taas pari tuntia ihan huomaamatta. Sitten onkin enää levoton ja pitkä yö jäljellä.

 

photo blog_rahapussi_zps8adc1ebb.jpg
Joululahja Virveltä. Kiitos! Kaksipuoleinen ihana kukkaro. Ja arvatkaas mitä, se on juuri sopivan kokoinen minun kameran suojapussukaksi!

photo 14102014_zps42dad596.jpg
Kirjastossa kuuntelemassa kirjailijaa Sarkosen kanssa. Yksi lähti ajan kanssa, toinen kiireessä. Nikkilässä ei onneksi kukaan katso kieroon vaikka minäkin käyn välillä yökkärissä ja takissa kaupassa. Tai ihan kuraisissa treenivaatteissa. 

photo blog3377_zps362d8772.jpg photo blog3378_zps50333db8.jpg
Tarvii nyt vaan uskaltaa lukea tämä kirja...

photo blog3339_zps68c72d99.jpg
Syksyisen aamun aurinkoa,

photo blog3342_zps0ec72367.jpg
kulkijoita,

photo blog3344_zps66f96959.jpg
ja kuu.