FRF-koiraryhmän tasontarkastus 2014 on takanapäin. Tapahtuma saatiin vedettyä sujuvasti läpi, yksi uusi koirakko saatiin lähtövalmiuteen (vielä ell-tarkastus tehtävä) ja omalta osaltani sain suoritettua tämän vuoden kuntotestin kunnialla ja näin oma lähtövalmiuteni ryhmänjohtajana säilyy taas vuoden verran eteenpäin.

FRF-testi alkoi omalta osaltani klo 13 perjantaina, jolloin aloitimme yhden tehtäväkohteen valmistelut Helsingin keskustassa. Ajoin sieltä takaisin kotiin tankkaamaan ja lepäämään. Minun oli seuraavaksi tarkoitus olla Lohjalla klo 22 alkavalla tehtävärastilla, mutta aikataulu myöhästyi niin, että tämä rasti alkoi vasta klo 23 maissa. 

Jätin oman autoni Espooseen ja sain sieltä kyydin Lohjalle, jossa toimin ryhmänjohtajana testiin osallistuville koiranohjaajille. Täällä oli myös terveystietokaavakkeen täyttö mihin minäkin jouduin koska olin tässä tapahtumassa osittain myös osallistujana, sekä eläinlääkärintarkastus koirille. Kahden raunioalueen etsinnän jälkeen oli kello jo yli puolenyön. Koska koiria oli pariton määrä, pääsin minä ohjaamaan vierasta koiraa radalle eli kävimme espoolaisen Scifin kanssa etsimässä parit ukot kasoista. 

Minulle viikonlopun henkilökohtaisesti tärkein koetus ja menestys oli tuo kuntotesti, ja siihen valmistautuminen ja sen suorittaminen viime talven ja kevään sairastelun jälkeen oli todella suuri saavutus. Kun se vielä sujui helpoimmin ikinä (tai siis öö, vähiten vaikeasti?, vähimmin tuskin?) niin se on sitäkin suurempi juttu. 
Jaksoin muuten alusta loppuun todella hyvin, vain pari kertaa sattui hetkellisesti selkään niin, että piti purra hammasta ja jatkaa sisulla. Loppuvaiheessa yksi pitempi ja jyrkempi ylämäki sekä pari kallion päälle nousua tuntui jaloissa niin, että tiesi kantaneensa raskaampaa taakkaa jo useamman tunnin ajan, mutta sekään ei varsinaisesti hidastanut tahtia (tahti oli 5-6,5 km/h kun oltiin liikkeessä).

Uskon, että on kaksi syytä siihen, miksi pärjäsin nyt testissä paremmin kuin aikaisemmin: ensinnäkin se nyrkinkokoinen möykky on otettu lantiosta pois painamasta selkää, ja toiseksi olin valmistautunut tähän testiin personal trainerin avulla. Suunnitelmissa oli viiden viikon vähän tehokkaampi treenaaminen ennen testiä, mutta siinä ei ihan pysytty, kun jostain syystä selkäkivut paheni reilua viikkoa ennen testiä, mutta lihaskunto siellä pohjalla oli aivan varmasti kuitenkin parempi kuin aiemmin ja sen huomaa nyt kun se hirveä möntti on poissa.  

Kuntotestiin lähdettiin liikkeelle klo 02 lauantaina. Kuljimme vaihtelevassa maastossa (ulkoilureiteillä, autotiellä, ihan ryteikössä ja metsäpoluilla sekä muutamaan otteeseen pihapiireissäkin) 14,5 km. Suunnistimme pyöräilyreittiä 2000 pitkin, mutta paikoin reitin varrelle oli noussut taloja joita ei reittikartassa ollut. Pilkkopimeässä keskellä-ei-mitään ei edes otsavalojen avulla nähnyt, mitä edessä on, joten ajoittain suunnistamisessa junnattiin paikoillaan, kun yritettiin etsiä kiertotietä reitille, joka jatkui esimerkiksi 300 m kahden talon pihapiirin ja tallin ja hevoslaidunten takana.

Minulla oli selässä n. 20 kg rinkka (vesipulloja 17 kg + vaihtovaatteita, vaihtokengät, sadevaatteet ja eväitä), muilla testattavilla (5 henkilöä) oli selässään n. 10 kg reput. Näin siksi, että pelkän kuntotestin suorittamisen säännöt sanoo kannettavan taakan painoksi 20 kg ja matkan pituudeksi muistaakseni vähintään 10 km tai 4 h. Koko tasontarkastuksen suorittavien osalta ko. testin vaihe pitää sisällään omien ja koiran etsintävarusteiden ja 1 vrk ruokatarpeiden kantamisen, eikä reppuun mahtuisi edes niin paljon tavaraa, että painoa kertyisi paljoakaan yli 10 kg. 

Toimin tällä yömarssilla samalla myös ryhmänjohtajana. Lisärasitteena ryhmällä oli kannossa yksi raskaahko salkku sekä ea-laukku, joitten kantajia vuoroteltiin samaan tapaan kuin suunnistajaakin – tosin minä en suunnistanut enkä kantanut salkkua, sillä testattavia viittä henkilöä arvioitiin näiltä osin, minua ei. Aluksi vuoro kesti n. 30 minuuttia kerrallaan, lopussa n. 15 minuuttia kerrallaan.

Pidimme useampia 2-5 minuutin taukoja, jotka oli lähinnä juomataukoja sekä puskapissataukoja ennen kuin siirryimme asutusalueille. Aamuviiden aikaan pidimme noin puolen tunnin ruokatauon. Kun pysähdyimme, oli ihan pilkkopimeää, mutta liikkelle lähtiessämme aamu oli jo valjennut.   
 
Matka päättyi autotien varteen josta meidät noukittiin miehistönkuljetusauton kyytiin klo 08.00 la-aamuna. Uni tuli kavereille lähes heti autossa, kuorsaus ja tuhina vain kuului. Siis ihmisistä. Minut tiputettiin omalle autolleni vähän matkan päähän ja silmät ristissä ajoin kotiin. Pääsin nukkumaan kotona klo 9.30 la-aamuna, herätys oli klo 10.30. Se tunti kului nopeasti.

Puolenpäivän aikaan aloitin seuraavan rastin vetämisen Sipoossa vanhan mielisairaalan alueella. Rastin jälkeen jatkoin yhdessä koiraryhmän kanssa, ryhmänjohtajan roolissa, kohti Helsinkiä. Itäkeskuksen kupeessa auto ”hajosi” ja paikallinen (olimme siis skenaarion mukaan Pakistanissa) kuski heitti meidät kylmästi ulos tienposkeen. Käskytin ryhmän Matteuksen kirkon seinustalle odottelemaan ja pitämään ruokataukoa ja järjestin vessakäynnin Stoaan. Olimme varmasti huomiotaherättävä näky kirkkaissa vaatteissamme ja useampi ihminen pysähtyikin katselemaan meitä ja ottamaan kuvia.

Testattavat söivät pussiruokiaan ja järjestäjät samaan aikaan lämmintä ruokaa toisaalla, mutta minulla ei ollut mitään lämmintä vettä tai evästä mukana. Öhh. Testattaville oli annettu ”turkkilaisen pelastustyöntekijän” toimesta käyntikortit pe-alkuillan tehtävärastilla Salossa. Henkilö oli luvannut auttaa, jos jossain vaiheessa tulee ongelmia vaikka kyydityksien kanssa. Yritin johdatella keskustelua useampaan otteeseen siihen, että nyt tarttis kehitellä jostain uusi kyyti meille, mutta yritykseni ei tuottaneet hedelmää. Ei vaikka sanoin, että jos kyytiä ei löydy, niin seuraavaksi lähdemme kävelemään 10-15 km tuohon suuntaan (keskustaan päin). Liekö väsymys aiheuttanut sen, että vihjailuni ei meinanneet millään tuottaa tulosta. 

Lopulta aikani aiheesta jankattuani yhdellä koiranohjaajalla sytytti, että hehän ovat saaneet sen turkkilaisen käyntikortin juuri tällaista tilannetta varten! Kolme koiranohjaajaa viidestä alkoi oitis kaivaa käyntikorttia esille, neljäs koiranohjaaja totesi, ettei ole saanut mitään käyntikorttia, ja viides totesi että kuuli nyt vasta tällä minuutilla ensimmäistä kertaa siitä, että tarvitsemme uuden kyydin (ja hän oli kyllä ollut koko ajan ainakin fyysisesti läsnä).  

Soitin meille uuden kyydin ja ryhmän matka jatkui. Minut haettiin ”ryhmänjohtajien palaveriin” Base campiin ja testattavat jatkoivat Helsingin keskustaan pitkään ja haastavaan tehtävään. Minä sain nyt sitä hyvää lämmintä ruokaa ja sitten kehotuksen lainata seinää vasten nojallaan oleva retkivuode, viedä se pelastuslaitoksen harjoitusalueen keskelle sivummalle hässäkästä ja tasaiseen kohtaan ja käydä nukkumaan lämpimään auringonpaisteeseen. Kuulosti hyvältä. Autoni oli ilmestynyt tänne ja kaivoin sieltä tyynyn ja makuupussin ja oikaisin retkisänkyyn.  

Nukuin varmasti pari tuntia. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että aurinko oli siirtynyt niin että olin puun varjossa ja kun kohotin päätäni, klubitalon edustalla seisoi rivissä useampi ihminen jotka vilkutteli ja huuteli ”hei Majka!”. Ei mitään hajua, koska he olivat sinne tulleet. Ei kyllä mitään hajua heidän poistumisestakaan. Torkuin vielä hetken ja sitten kello olikin jo yli kuuden ja oli aika alkaa valmistella illan viimeistä tehtävää eli raatorastia, josta lisää myöhemmin erikseen.

Illan päätteeksi testattavat pystyttivät telttansa ja kävivät nukkumaan, minä suuntasin vielä järjestäjien palaveriin. Olin itse asiassa juuri saanut lämpimän ruoan lautaselle, kun muut jo lähtivät (hyvin syöneinä) kokoustilaan. Minä olin missannut ruokailun koska kävin juttelemassa testattavien kanssa ja ryhmänjohtajana varmistamassa, että heillä oli kaikki reilassa ja kyselemässä jos joku olisi halunnut jutella tms. 
Palaverin jälkeen ajelin kotiin. Nukkumaan pääsin vihdoinkin klo 01 sunnuntaina, aamulla oli herätys kuudelta. Minulle kertyi mittariin lauantaina yhteensä 34 900 askelta, noin 24-26 km. 

Sunnuntaina ajelin takaisin Helsingin radalle ja leiriin, nappasin voileivän mukaan aamiaiseksi ja jatkoin matkaa koiraryhmän mukana Ämmässuon kaatopaikalle, jossa vietin koko aamun. Oli ihan reilut hajut taas siellä. Aamupäivän kaatiksella touhuttuamme palasimme takaisin leiriin ruokailemaan, testattavat pääsivät peseytymään ja vaihtamaan puhtaat vaatteet, purkamaan ja pakkaamaan leiriä pois ja testaajat kokoontuivat päättämään tuomioista. 

Tarvikkeiden huollossa ja palautuksessa käytiin mielenkiintoinen keskustelu, kun varastovastaava jakeli tehtäviä väsyneille testattaville, joiden ohjeitten vastaanottokyky oli jotenkin rajallinen tai muuten vain erikoinen:
Varastovastaava: Kaikki varusteet puhdistetaan ja huolletaan. Tässä on kypärät. Kypärät pyyhitään ja puhdistetaan kostealla rätillä. Yksi henkilö jää tähän puhdistamaan kypäriä.

Tehtävänanto oli siis selvä: puhdista kaikki kypärät. Jostain syystä tehtävän ymmärrys ja toteutus oli kuitenkin ”puhdista keltaiset kypärät”.

Hetken päästä varastovastaava alkoi ohjeistaa reppujen ja koirien tunnusliivien pesua ja puhdistusta ja koko ryhmä siirtyi kuuntelemaan ohjeita, joissa sanottiin mm.: Kaikkien ei tarvitse siirtyä tekemään tätä. Muut työt ei saa seistä sillä aikaa, kun reppuja ja liivejä pestään. Esimerkiksi kypärien puhdistus ei saa jäädä kesken reppujen pesun ajaksi.  

Koko ryhmä alkoi pestä reppuja ja tunnusliivejä. Kypärien puhdistuspiste keskellä käytävää seisoi autiona. Meitä istui muutama väsynyt järjestäjä tarvikesalkkujen päällä siinä seinustalla seuraamassa tapahtumia ja kovasti nauratti. Varastovastaava tuli juttelemaan kanssamme ja huomautimme hänelle, että kypärien puhdistus on jäänyt kesken. Varastovastaava näytti hetken aikaa tuskastuneelta ja veti sitten syvään henkeä, ryhdistäytyi ja meni takaisin reppujen pesupisteelle, jossa koko ryhmä pesi reppuja ja tunnusliivejä ja kävi läpi ohjeistuksen uudelleen. Kypärien puhdistus ei saa jäädä kesken. 

Kypäriä puhdistanut henkilö palasi kypärien puhdistuspisteelle, katsoi huoltamiaan keltaisia kypäriä ja säkkiä jossa oli muut kypärät. 
–    Kypärät puhdistetaan, varastovastaava toisti kärsivällisesti.
–    Ai, siis myös punaiset kypärät? testattava kysyi ihan vilpittömästi hämmästyneenä. (testissä nähtiin myös valkoisia ja sinisiä kypäriä)
–    KAIKKI kypärät puhdistetaan, varastovastaava toisti kärsivällisesti ja selkeästi artikuloiden.
–    Ahaa! Minä luulin, että vain keltaiset, totesi testattava ja ryhtyi töihin.
Ihan loistava tyyppi! :-D Me hirnuimme ja taivuimme ihan kaksinkerroin naurusta. Kyllä ihmisen ymmärrys ja vastaanotto on väsyneenä välillä ihan ainutlaatuinen! 

Loppupalaveria saatiin odottaa vielä pitkään ja kun tuli tieto, että se alkaisi aikaisintaan tunnin päästä, hain makuualustan ja makuupussin ja tyynyn ja kävin nukkumaan väestönsuojan lattialle. Oli ihan mieletön väsymys. Yhteensä menin pe-aamusta su-iltaan asti 7-8 h unilla jotka vedin kolmessa erässä.

Minullakin on muuten se ymmärrys ja vastaanotto myös ainulaatuiset väsyneenä. Kävin kotimatkalla tankkaamassa auton. Menin maksamaan kassalle. Marssin kassalle ja sanoin sen takana olevalle kundille, joka kaiveli jotain hyllystä selin minuun, että otin bensaa ykkösestä. Kundi kääntyi ja tuijotti minua. Niin että maksaisin sen, lisäsin. Tyyppi rupesi hekottelemaan ja nosti sitten kassalta edestäni pois erittäin kookkaan (lähes koko kassan pöytätilan levyisen) ja selkeän ”kassa suljettu, olkaa hyvä ja käyttäkää viereistä kassaa” -kyltin ja sanoi että joo toki se käy. Vieressä oli siis ihan vapaa kassa eikä edes jonoa ja myyjäkin valmiina odottamassa, mutta en ollut yhtään huomannut sitä enkä koko kylttiä. Ilmeisesti kuitenkin esitin asiani riittävän vakuuttavasti niin että toinen kassa avattiin sitä varten. ;-) 

Maanantaina sattui ja kolotti vähän joka paikkaan melko kovasti – lähinnä jalkoihin. Tiesi kulkeneensa paljon ja kantaneensa mukanaan tavaraa. Kaikki liikkeelle lähteminen oli tuskallista ja oli kaikenkaikkiaan melko raihnainen olo. Väsytti kovasti vieläkin. Tiistaina oli jo parempi olo ja tänään keskiviikkona likipitäen paluu normaaliin jo. Väsyttää yhä, kun en ole saanut nukuttua riittävän pitkiä yöunia kun olen ollut töissä joka päivä. 

Samaan aikaan, edellisestä vedosta palautuessa katse pitää suunnata jo seuraavaan, johon on vain 10 päivää aikaa eli SM-joukkuekisa Joensuussa. Siellä pitäisi jaksaa samanlainen rypistys, joka voi toki olla raskaampi tai sitten vähän kevyempikin. Pt Peteltä tuli ripeästi niin palautumisvaiheeseen kuin uuteen haasteeseen valmistautumiseenkin asianmukaiset ohjeet (kaikilla pitäisi olla oma pt Pete), joten tästä se taas lähtee.

 

P.S. Huomenna perjantaina tarttis vaatteidenvaihto- ja meikkauspaikan keskustasta aamupäivällä. Anyone???
Käyn lääkärissä jäähallin lähellä ja klo 13 alkaa ne kokkareet kaupungintalolla. Lucky me, löysin kutsuttavien joukosta kavaljeerin juhlaan ja herrasmiehen tavoin hän kyllä jo ilmoitti parkkeeraavansa pakettiautonsa juhlapaikan läheisyyteen joten voi vaihtaa vaatteet siinäkin. Loistava tarjous, mutta joku paikka missä olisi vessa ja erityisesti peili olisi ehkä vähän kivempi.  

photo 001_zpse8d4d9bf.jpg
Reippaat rakentajat!

photo 002_zpse8227636.jpg
Helsingin kattojen yllä. Rakennustiimi.

photo IMG_2330_zps4d221fe5.jpg
Ensiapua on annettu taas yön pimeydessä.

photo IMG_2354_zpsf2375405.jpg
Aamu valkenee jo.

photo IMG_2358_zps8c80ab15.jpg
Jossain Nikkilän vanhan mielisairaalan alueella.

photo IMG_2383640x480_zps397a4a6d.jpg
Koittakaas nyt jo keksiä, miten täältä päästään eteenpäin!

photo IMG_2432640x480_zpsf7e45203.jpg
Keltainen kypärä :-D

photo IMG_2433640x480_zpscb12b788.jpg
Oi mitä värejä!

photo 10653601_10152651516564019_8875315954960621790_n_zps837de08a.jpg
Torkut.