Tuntuu, että tällä viikolla ei ole ehtinyt tehdä mitään tai keskittyä kunnolla mihinkään - ei edes kirjoittaa yhtään. Paitsi töihin on ollut aikaa ;-) – olen ollut paljon töissä ja siellä on ollut rauhallisempaa ja on ehtinyt tehdä asioita ajatuksella.

Huomasin eilen töissä, että minua ei enää kauhistuta kun tehtäväksi tulee jokin tietynlainen tilaus tai erikoisempi työ. Kun aiemmin sain tehtäväksi tehdä tilaustöitä (erilaisia sidontatöitä), pläräsin kaikki vaihtoehdot ja aloitin itselleni helpoimmasta tai mieluisimmasta. Nyt ei oikeastaan ole enää väliä mitä tulee tehtäväksi – ne helpoimmat tuntuu itse asiassa tavanomaisilta ja huomaan melkein tekeväni ne viimeisinä ja ottavani mieluummin tehtäväksi haasteellisempia juttuja, niitä, joita ennen välttelin loppuun asti. Ja teen nyt vartissa sen mitä aiemmin hinkkasin toista tuntia. On siis tullut rutiinia, kokemusta, oppia ja itsevarmuutta.
Vaikeita juttuja ja kehitettävää vielä on paljon, mutta oma asenne on sellainen, että alan vain tehdä ja kysyn neuvoa kokeneemmilta tarvittaessa – ja teen sitten uudestaan, jos tuntuu siltä. Alusta voi aina aloittaa uudestaan.

Töissä on kuuma. Kuumimmillaan taitaa olla +39 astetta. Se on paljon. Ei siinä kauheasti jaksa tehdä. Juoda pitää paljon ja usein ja se on onnistunut aika hyvin. 

Kotona on ollut kiire hoitaa ja kastella kasvihuoneita ja kasvimaata. Kuumuus rasittaa täälläkin. Yritän hoitaa kastelut aamuisin ennen töihin lähtöä. Iltakasteluita pitäisi alkaa jo välttää, koska yöllä viilenee ja kosteus suosii härmän lehahtamista. 
Pikkukasvihuoneessa alkoi olla jo sellainen tilanne, että tomaatin ja kurkun varret ja oksat tuli ovensuussa vastaan, eikä sisään oikein tohtinut astua. Tiheä lehdistö suosii sekin härmää. Yhtenä aamuna päätin, että nyt vihdoin teen asialle jotain ja otin sakset ja leikkurit, narua ja nipsuja ja aloin selvittää moista kaikkialle levinnyttä takkua. Hiki valui ja siihen meni varmaan tunti aamuauringon paahtaessa kasvihuonetta, mutta lopulta sielläkin vallitsi jonkinlainen kuri ja järjestys. Ja sitten lähdin töihin (auringon paahtamille kasvihuoneille).

Keskiviikkona oli treenipäivä. Oma treeni Personal Training Studiolla Helsingissä, ja sen jälkeen tukka putkella kotiin ja koiratreeneihin Helsinkiin (oliskohan ollut entistä Sipoota?). Oli niin kuuma päivä, että jätin oman koiran kotiin, pois treeneistä. Möllillä on vaan niin hiki koko ajan.

Omat treenit pt:n kanssa sujui ihan hyvin. Oli rankin treeni tähän asti ja oletin, että olo olisi ihan jyrän alle jäänyt seuraavana aamuna (tai oikeastaan ensin jyrän alle jäänyt ja sitten vielä jyrä olisi ajanut pari kolme kertaa eri suunnista yli ikään kuin varmistaakseen pointtinsa), mutta ei ollutkaan. Ei kolottanut mistään. Treeni oli kuitenkin selvästi tehokas, sillä illalla nukutti ihan mielettömästi ja aamulla ei vaan päässyt ylös sängystä kellon soidessa. Ei niin millään. 

Omat treenini on nyt siirtyneet ehkä vähän enemmän pelkästä aktiivisesta fysioterapiasta voimaharjoittelua kohti. Joitain harjoitteita on kuitenkin toistettu samanlaisina pitkään ilman, että huomaan niissä tapahtuvan mitään kehitystä. Tuntuu, että jalkojen hallinta on yhä ihan hukassa. Yhdellä jalalla tehtävissä harjoitteissa koko jalka huojuu ja heiluu ja koko tyyppi vaappuu. Vieläkin. Jotenkin masentavaa ja turhauttavaa, että tuntuu, ettei mitään edistystä tapahdu. Mutta ehkä tässä ei vaan pidä miettiä ja verrata edistystä kuukausissa vaan vuosissa, loppujen lopuksi. Jää nähtäväksi. 
 
Positiivista palautetta tuli omista liikkumisista ja lihaskuntoharjoitteluista. Se, että jostain tulee positiiviseksi nimettyä palautetta sisältää aina automaattisesti sen, että jostain muusta tulee negatiivista palautetta. Muutenhan sanottaisiin vain, että sulla on mennyt tosi hyvin. Mutta kun sanotaan, että ”positiivista on ollut...” niin sitähän vaan keskittyy odottamaan sitä negatiivista palautetta. Ja sitä tuli syömisistä. 
Liian vähän proteiineja ja hyviä rasvoja. Minä kyllä sanoin, että tilanne on se, että jos jättäisin jonkun baakkelssin syömättä niin se ei tarkoita sitä, että söisin sen sijaan samaan aikaan vaikka broilerifileen, vaan se tarkoittaa sitä, että jos en syö sitä baakkelssia tai suklaapatukkaa, niin en syö mitään muutakaan sen sijaan. Ja silloin koko päivän kalorisaldo jää pahasti miinukselle ja sitten ei jaksa enää tehdä mitään. Oltiin vissiin sentään yhtä mieltä siitä, että kun ruoka ei maistu niin parempi se baakkelssi tai suklaapatukka kuin ei yhtikäs mitään. Ensi viikolla uusi katsaus.  

Illalla koiraryhmäni treeneissä totesin, että meillä on tapahtunut jonkinlainen sukupolvenvaihdos. Vaikka ihmisten naamat on tuttuja, on suurin osa koirista pentuja. Aika kiva! Merlin on ryhmämme toiseksi vanhin koira! Ensi viikolla mukaan tulee uusi karvakoiratulokas, briardi – mielenkiintoista. 
Totesin illalla treeneissä myös, että siinä oli liikaa autolla ajamista minulle: kaksi kertaa vajaa puoli tuntia edestakaisin. Jo toinen päivän puolituntinen ajo tuntui liialta puolessa välissä matkaa. :-(

Eilen illalla kokoustettiin. Ajoin pitkän työpäivän jälkeen kotiin, ehdin sisälle ja katsoin ikkunasta ulos ja ensimmäinen kokoustelija oli jo saapunut. Aika kiire aikataulu, joka ei olisi minulta onnistunut, ellei kokousta olisi pidetty meillä. Tuntui melko mahdottomalta ajatukselta lähteä ajamaan jonnekin vielä tuossa vaiheessa. Oli tosi kiva, että porukat tuli tänne meille niin pääsin kerrankin osallistumaan kokouksiin (pidettiin kaksi kokousta vaihtelevilla kokoonpanoilla peräkkäin). Ja sain FRF-vaatteeni! :-) Voi onnea. Sain myös Möllin kammattua kokouksen aikana, mikä oli tosi hyvä juttu, koska siihen olisi mennyt tunti tänä aamuna ja en silloin olisi varmaan ehtinyt pesemään sitä tänään.  

Huomaan yhä unohtavani vähän väliä omat uudet rajoitukseni. Sanon, että kyllä minäkin voin tulla sinne ja sinne jos tarvitaan apua, kunnes yhtäkkiä tajuan, että paikanpäälle on parin tunnin ajomatka ja enhän minä siihen pystykään. Sillä hetkellä tämä koko paska juttu viiltää aina hetken aikaa pahasti. Muuten en sitä enää ajattele edes päivittäin. Olen alkanut aika hyvin sopeutua tilanteeseen ja katkeruus ei nakerra mielessä. Sisilian reissu ajoi asiansa niin kuin olin uumoillutkin, eräänlaisena vedenjakajana, ”elämä sitä ennen ja sen jälkeen”. Kaikki paska ja kipu ja katkeruus ja hirveä alkukevät tapahtui sitä ennen, sitten lähdin pois ja koin jotain ihan muita mahtavia juttuja ja olin vaan ilman mitään historiaa tai tuttua ympärillä, ja sitten kun tulin kotiin ja toivuin reissun rasituksista :-D alkoi kuuma ihana kesä Suomessa. Ja sitä eletään nyt.

photo 08082014512x3842_zps3e743ba9.jpg photo 05082014512x384_zpse48c5be1.jpg