Hain eilen töistä tullessa Misan meille pariksi päiväksi Merlinille kaveriksi. Misan emäntä tekee pitkät työvuorot nyt jouluna, ja minä haluaisin vain olla ja löhötä pari päivää kokematta huonoa omaatuntoa siitä, että Merliniä ei ole viihdytetty tai lenkkeilytetty, joten tämä ratkaisu oli mitä mainioin.

Misa ei kuulemma oikein tykkää autoilusta, mutta aina kun menen hakemaan sitä, se kipittää vauhdilla autolleni ja hyppää innoissaan kyytiin. Meidän pihalla Misa juoksee suoraan Merlinin huoneen ovelle ja häntä heiluen tökkii nenällä lasiovea: Hei Mölli!!

Sitten ne juoksee ja painii ulkona, ottaa torkut sisällä, juoksee ja painii ja kaivaa kuoppaa ulkona, ottaa erätauon ja istuu tiiviisti vierekkäin portaalla oven edessä, juoksee ja painii taas, ja tulee sitten taas sisälle ottamaan torkut. Sisällä ne on hipihiljaa ja tyytyväisinä, kuin ei talossa olisi lainkaan kahta nuorta koiraa. On ihan liikuttavaa, miten paljon ne tykkää toisistaan! Aikaisin aamulla ne herää ennen muita ja alkaa painia keskenään, hiljaa, herättämättä koko taloa. Jos herään, käyn päästämässä ne pihalle pissalle ja sitten menen takaisin nukkumaan. Siinä on kyllä kaksi tosi kivaa ja kilttiä koiraa.

Misan lisäksi saimme tänään muitakin jouluvieraita - myös kutsumattomia. Sokea vanha Miklos-koira oli aitauksessa ulkoilemassa puolen päivän aikoihin, kun se alkoi haukkua sellaista haukkua josta tiedän, että pihaan on tullut joku, jota se luultavasti ei tunne, ja että se joku on vielä kauempana pihatiellä, ei lähellä Miklosta tai ulko-ovea. Niin paljon pystyin päättelemään pelkästä sokean koiran haukusta - aika jännää, eikö? Mikään ei vedä vertoja vanhan koiran viisaudelle ja tietämykselle - paitsi ehkä se, kun kyseessä on vanha koira, jonka kanssa olet kokenut monia erilaisia seikkailuja ja tilanteita ja koettelemuksia yhdessä, jolloin yli kymmenen vuoden jälkeen side ja luottamus koiraan sekä sanaton ymmärrys puolin ja toisin on aivan erityinen.

Minua ihmetytti moinen haukku, koska kutsuttuja vieraita ei odotettu vielä siihen aikaan ja muita vieraita ei lainkaan etenkään jouluaattona. Haukun perusteella menin katsomaan ikkunasta heti suoraan pihatielle ja parkkipaikalle, koska haukun kohde olisi siellä. Ensin hämmennyin, koska siellä ei ollut vierasta autoa tai ihmistä: miten Miklos voisi noin erehtyä? Kunnes näin siellä... suomenajokoiran. Lihava, notkoselkäinen ajokoira-uros eteni sinne-tänne tiiviisti maata haistellen ja kaikista hajuista kovin innoissaan. 

Vaihtoehdot oli antaa koiran jatkaa omia menojaan tai yrittää ottaa se kiinni ja alkaa selvitellä, kenen se on. Ajattelin, että jos koiralla olisi tutkapanta, katsoisin rauhassa vähän aikaa, lähtisikö se matkoihinsa. Muuten se pitäisi ottaa kiinni ja toivoa, että pannassa olisi omistajan yhteystiedot. Ajattelin asiaa siltä kantilta, että jos kyseessä olisi minun koirani karkuteillä, mitä toivoisin sille tehtävän? Tietenkin otettavan kiinni ja soitettavan minulle.

Kävin pihalla kokeilemassa, antaisiko ajokoira kiinni. Ei antanut vaan väisti. Panta sillä oli kaulassa mutta siinä ei näkynyt puhelinnumeroa eikä tutkaa. Otin omat koirat sisään ja menin uudestaan ulos. Sain houkuteltua ajokoiran perässäni aitaukseen ja läväytin portin kiinni. Yritin houkutella sitä luokseni makkaralla, ei kiinnostanut. Heittelin makkaranpaloja maahan, mutta ajokoira tuhahti niille ja jatkoi muitten hajujen tutkimista.

Tämä on pieni maalaiskylä. Niin pieni, että kyläkauppa lopetettiin jo toistakymmentä vuotta sitten, eikä uutta tullut koskaan tilalle. Pienessä maalaiskylässä asumisessa on etuja ja haittoja. Mietin, kenellä täällä päin voisi olla ajokoira. Muistin nähneeni ehkä juuri tämän koiran kylillä lenkillä vanhemman miehen kanssa parikin kertaa viime kesänä. 

Soitin naapurille ja kysyin, tietääkö hän kenellä voisi olla suomenajokoira. Naapuri tiesi ajattelemani miehen mahdollisen sukunimen ja suunnilleen alueen, missä hän asuu. Jouluaattona suunnilleen ei riitä, ei voi lähteä kulkemaan talosta taloon kyselemään keneltä on koira kateissa. Sitä paitsi koira ei laskenut lähelleen, joten en saisi sitä autoon mukaani. Piti siis lähteä selvittämään asiaa sukunimen perusteella.

Numerotiedustelu tiesi, että kylässämme asuu kymmeniä ko. nimisiä ihmisiä samalla alueella. Tosiaan, täällä on kolme sukunimeä, jotka kattavat valtaosan postilaatikoiden nimikylteistä. :-D Yksi nimistä on vielä sellainen, että se lausutaan yhdellä tavalla, vaikka sillä on kolme eri kirjoitusasua.

Kolme ensimmäistä ko. sukunimistä henkilöä ei vastannut puhelimeen. Neljäs vastasi, mutta oli varmasti se kylän ainoa erisukuinen-samanniminen uudisasukas eikä tiennyt, kuka olisi kyseessä. Tuntui siltä, että koiran omistajan etsiminen sukunimen perusteella ei ollut tehokas tapa jatkaa. Hmm. Kuka tietäisi paikalliset ajokoirat? Ajokoira on metsästyskoira, joten ehkäpä metsästysseura?

Google tiesi paikallisen metsästysseuran puheenjohtajan, joka onneksi vastasi puhelimeen ja tiesi kuka luultavasti oli kyseessä ja antoi lankanumeron, johon ei vastattu. Uusi soitto metsästysseuraan ja pitkän penkomisen jälkeen löytyi kännykkänumero todennäköiselle ajokoiran omistajalle.

Tällä välin puskaradio oli ilmeisesti kiertänyt kylillä tehokkaasti ja kun minä vihdoinkin soitin ajokoiran omistajan kännykkään, hän vastasi ajavansa juuri meidän mäkeä ylös autollaan! Ja minä en ollut edes kertonut osoitettani. :-D

Mutta mutta... aitaus oli tyhjä. Koira ei enää ollut siellä. Portin alta oli yritetty kaivautua pois, mutta eihän niin paksu ja iso koira siitä ollut voinut mahtua. Sen oli täytynyt mennä aidan ali tai yli naapurin puolelle. Saman tien naapuri soitti, että nyt se koira on heidän pihalla, ja me jo näimmekin sen - koiraparka yritti tulla isäntänsä luo tutun äänen kuullessaan, mutta aita oli välissä!

Koiran seikkailut loppuivat onneksi hyvin. Olin nimittäin jo vähän pelännyt, että mitäs jos koiran isäntä olisi ollut kauheassa maistissa tavoittaessani hänet ja koira jäänyt koko jouluksi meidän aitaukseen kun ei antanut kiinni ja kun isäntä ei ollut ajokunnossa; tai muuten joku törppö joka olisi tullut ja pieksänyt karanneen koiransa tms. Mutta ilokseni isäntä olikin hyvillä mielin koiraansa hakemassa. Ja olenhan nähnyt juuri tämän isännän ja koiran siis ihan hihnalenkeillä tuolla kylillä useamman kerran, ja muistan silloin ihmetelleeni, että vetivät sellaista vähän pitempää lenkkiä, ei mitään korttelikierrosta, mikä taitaa olla ajokoirapiireissä maalla vähän harvinaisempaa, eli taitaa isäntä koirastaan välittää. Ja ainakin se koira oli hyvin syötetty! :-D

Mainitsinko muuten jo, että olin koko tämän ajokoiraepisodin ajan vielä yöasussa ja ns. yönylinukutuissa meikeissä (jotka siis oli yön aikana siirtyneet epäsymmetrisesti paikkoihin joihin niitä ei oltu alunperin laitettu), koska olin juuri menossa suihkuun kun Miklos sanoi, että pihatiellä on joku vieras? Havaitsin itse asian vasta silloin, kun ajokoiramiehen auto kaarsi pihaamme. Mutta ei sillä ukollakaan mitään juhlapukua päällä ollut eikä sekään varmasti ollut hehkeimmillään, joten se siitä.

Kun ajokoira pääsi kotiin joulunviettoa jatkamaan, minä pääsin tutkimaan missä kohtaa koira-aitaustani olisi ison, lihavan ja notkoselkäisen ajokoiran mentävä aukko. Ja sieltähän se löytyi: lurjus oli mennyt aidan ali naapuriin ja venyttänyt siihen aukon, josta naapurin puolelle pujahtaisi hetkessä myös PON jos toinenkin. Jouluaaton puuhailut jatkui sitten ulkona sateessa koira-aidan korjaamisella tilapäisratkaisulla, johon sisältyi lastulevyä, lautoja ja lekaharkkoja.

Iltapäivällä saapuivat sitten kutsutut vieraat ja päästiin siihen varsinaiseen joulunviettoon. :-)

 

photo blog8014_zpsc84b9288.jpg photo blog8023_zps046a8fe3.jpg
Misa & Merlin ja erätauko painiottelussa. Söpöläiset istuu aina ihan kiinni toisissaan. 


photo blog8029_zps2e7c72dd.jpg photo blog8032_zpscf017a44.jpg photo blog8027_zps50de75f0.jpg photo blog8035_zpsf2ee19d5.jpg
Tämän vuoden joulukuusi kasvoi ojanpientareella ja oli melkoisen toispuoleinen. Oikein päin seinää vasten pyöriteltynä kuitenkin ihan passeli. 

photo blog8041_zps77553527.jpg

photo blog8043_zps2431167f.jpg

photo blog8026_zpsebe16742.jpg
Jämäkukat ilahduttaa vessassa. ;-)

photo blog8050_zpsa5a2d7e4.jpg 
Miklos haluaa rapsutuksia kääntöpuolelle.

photo blog8051_zps33bca7ad.jpg photo blog8052_zps33bd156b.jpg
Nuoriso-osasto: Merlin & Misa

photo blog8046_zpse23969c7.jpg
Väsymys yllätti vanhan koiran.

It has been a very nice Christmas Eve. This is the day we celebrate Christmas in my country, this is when we give presents and gather together for the Christmas meal. This Christmas we got some guests, both invited and uninvited. First a very welcome guest, namely PON girl Misa to play with Merlin for a couple of days. ;-)

Then there was the uninvited guest today at noon: a Finnish hound male wandering in our garden. I managed to lure the dog into our dog fence but he didn't allow me to approach him. After calling a neighbour I managed to find out the possible surname of his owner but it turned out there are several people with this name in the local village so it was not much help! I phoned four of them with just one person answering the phone and she had no idea whose dog it could be. I had to come up with something else to solve it - considering he was a hunting dog breed I got an idea that worked - the president of the local hunting club identified the dog by my description over the phone and I got the mobile phone number to his owner. 

Sometimes the news travel through the grapevine faster than through phonelines, and as peculiar as it is as I never mentioned my exact street address to any of the people I called, the owner of the hound dog was driving up the hill to our house as he answered my call! :-D

Unfortunately the dog itself was no longer in my dog fence. He had broken out of the fence and into the neighbour's garden! The story had a good end anyway, the dog and the owner were reunited and happy to see each other again. I got to spend my Christmas Eve afternoon fixing the dog fence out in the rain (did I mention I was still in my pyjamas and yesterday's make-up on the way to the shower?) so that Merlin and Misa wouldn't also break into neighbour's garden. Got to do it properly tomorrow when I have more time.

Later in the afternoon the rest of the invited guests came over and we had a delicious meal and good time together. :-)