Menin aamulla valittamaan polvikipuja fyssarille. Hän totesi heti ammattimaisesti, että nyt tarttis olla sellainen parantava käsi, jonka laittaisi vaan polven päälle ja tapahtuisi ihme, mutta kun ei hänellä ole sellaista. Joltain ihmeelliseltä positiivisen ajattelun kurssilta hänen on kuitenkin täytynyt valmistua priimuksena, koska hän kehotti ajattelemaan, että nyt on tällainen tilanne, mutta kokemuksesta tiedän ettei tämä kauan kestä ja sillä ajatuksella jaksamaan. Äh! Hyvä, positiivinen ajatus, kyllä, mutta ei ihan hirveästi lohduta juuri sillä hetkellä kun sattuu niin paljon, että silmissä pimenee ja hyperventiloi.

Keskustelu päätyi polvien manuaaliseen käsittelyyn. Ensin katsottiin vähän, miten jalat toimii ja hyvin eriparisesti toimikin. Selinmakuulla vasen polvilumpio liikkui lihasten avulla hyvin, mutta oikea ei nytkähtänytkään. Aivot kyllä käski jännittää lihakset, mutta se viesti ei mennyt perille asti vaan jumitti johonkin puoliväliin. Vinkeä fiilis, kun mielestäsi teet jotain, annat lihaksille käskyn, mutta mitään ei vaan tapahdu. Muutamien toistojen jälkeen saatiin käsky perille, viiveellä ja heikompana ja missään vaiheessa se ei tapahtunut samaa vauhtia kuin vasemmassa jalassa. Outoa.

Niin paljon kuin niihin polviin onkin sattunut, niin jösses, että olikin reisilihakset kipeinä. Kipu säteili välillä reisistä alas säärien etuosaan nilkkoihin asti. Meinasi tulla kramppi hartioihin kun oli koko kroppa niin paskajäykkänä välillä. "Voisit tehdä niitä reiden etupuolen venytyksiä", ehdotti fysioterapeutti R. Siis niitä, joita minä jo teen joka kerta kun jumppaan tai tulen kunnon lenkiltä?? Monta kertaa viikossa. Niitä. 

Minua inhottaa taas tämä kylmyys. Pääasiallisesti koko ajan on tosi kylmä. Ihan sama onko sisällä vai ulkona. Kun menee nukkumaan, tarvii lämpöalusasun, makuupussin ja 1-2 paksua talvipeittoa, jotka asetellaan niin, ettei mistään tulee kylmää ilmaa sisälle, että saa (aikansa paleltuaan) sopivan lämmön syntymään sinne alle. On ikävä niitä kesän hellepäiviä, jolloin oli enimmäkseen sopivaa eikä palellut koko ajan. Olen jo monta vuotta sitten todennut, että olen syntynyt täysin väärään maahan. Minun kuuluisi elää jossain Välimerellä.

Fysioterapeutti R otti puheeksi erilaiset lämpöasut ja mainitsi BoTit - Back on Trackin tuotteet - ja nehän on minulle tuttuja. Miklos rakastaa omaa BoTin loimeaan. Muistin, että minullahan itse asiassa on BoTin polvisuojat itselleni. Olisiko aika kaivaa ne esiin ja kokeilla olisiko niistä apua?

Koska kouluun lähtöön oli toista tuntia aikaa fyssarin jälkeen, nautin viehättävästä vanhasta Porvoosta kävelyllä ja kävin syömässä lounaan ja jälkiruoaksi juustokakkua Cafe Fannyssa. Kotimatkalla kävin ostamassa tasapainolaudan, jumppapallon, askel- ja sykemittarin (jossa sykemittaus ei toimi...) ja sellaisen Back on Track -paidan. Nyt on BoT päällä ja polvessa ja kuulostellaan, onko apua. Olisi kiva kuulla muittenkin kokemuksista BoT-vaatteista itsellään!

Lots of pain in physical therapy today. Trying to seek help for the aching knees although I know it will go away by itself given time. It always does. The cold climate is not for me. I miss the hot summer's days when I didn't feel cold all the time. Now I may sleep in a sleeping bag in warm underwear and with two thick blankets pulled over me and still feel cold... 

Today I bought myself a Back On Track shirt. My dog Miklos already has a BoT jacket and he loves it. It would be nice to hear about others' experiences on the human BoT products. Please share if you have!