Ikävien uutisten suma. Yhden kaverin koira on karannut hoitopaikasta, joka ei sijaitse kaukana sen kotoa, mutta siinä samalla alueella kulkee myös Lahden moottoritie ja kodin ja hoitopaikan välissä on leveähkö joki ja vanha Lahdentie. Paljon ylitettävää pienelle koiralle. Näköhavaintoja on, valitettavasti myös moottoritieltä pariin otteeseen. 

Joka kerta kun puhelin piippaa viestiä tai soi, odotan tietoa siitä, että tämä koira olisi löytänyt turvallisen reitin kotiin. Vielä ei tuota tietoa ole tullut ja sydäntä kylmää koiran omistajan puolesta. Ajelin eilisiltana pari tuntia haravoiden tienposkia ja toivoen näkeväni koiran vilaukselta jossakin. Pilkkopimeää ja sadetta – tuntui lähes epätoivoiselta ja jokainen kivi, juurakko tms tienposkessa näytti hetken aikaa koiralta, koska sitä toivoi niin paljon näkevänsä sen koiran. Tänään ajelin myös tietyt tienvarret kiertelemällä hissukseen kotiin iltamyöhään. Onneksi ulkona ei vielä ole kylmä.

Treenikaverin koira menehtyi eilisiltana äkillisesti tehdyn leikkauksen jälkeiseen komplikaatioon. Koira oli ns. parhaassa iässä ja oikein lahjakas koira. Siinä meni perheen rakas lemmikki ja koko tämän meidän harrastuksen välttämätön osa. Hirveän väärin.

Pieneltä tuntuu omat koiramurheet tällaisten tapausten rinnalla. Se, että Merliniltä murtui peräjälkeen kaksi jalkaa sen ensimmäisenä kesänä ja koko ensimmäinen vuosi meni niitten parantelussa ja kropan koordinaation palauttelussa, on tosi pieni juttu, kun minulla kuitenkin on nyt Merlin täällä kotona ja terveenä ja se on ihan kivakin vielä. Kyllä siitä saa olla kiitollinen.