Auto kävi huollossa viime viikolla. Sitten vein sen ensimmäistä kertaa ihan itse katsastettavaksi, eikä mennyt läpi. Menin vikalistan kanssa paikalliseen autokorjaamoon, jossa ei ollut yhtään vapaita aikoja päiviin mutta kun vaan räpsyttelin ja sanoin, että se tarttis saada kuntoon ja perjantai on ainoa päivä aikoihin jolloin en tarvitse autoa lainkaan, lupasivat he laittaa sen kuntoon perjantain aikana.

 

Tänään oli tarkoitus mennä töitten jälkeen katsastamaan auto uudestaan. Aamulla rakas vanha Miklos oli kuitenkin ihan kolmijalkainen: se roikotti toista etutassua ilmassa ja näytti, että tähän sattuu. En löytänyt jalasta mitään muuta vikaa kuin että ranne oli kauhean turvonnut. Aloin soitella kunnaneläinlääkärille ja sillä välin Miklos oli hoitanut jalkaansa niin, että se valui veristä eritettä.

 

Täällä meilläpäin kunnaneläinlääkärin palvelut toimivat pääosin erinomaisesti ja Miklos oli lääkärin pöydällä 10 minuuttia soitostani. Se rauhoitettiin ja jalasta ajettiin karvat pois jotta nähtiin, mikä on vialla. Ranne on pahasti turvoksissa ja pienestä paiseesta tai patista vuoti veristä eritettä. Lääkärin arvion mukaan paise voisi ollakin seuraus eikä syy, ja syy piilee siinä turvonneessa ranteessa. Nyt katsotaan miten tilanne muuttuu antibiootilla ja tulehduskipulääkkeellä.

 

Tulin kotiin vähän allapäin ja alakulo vain vahvistui päivän mittaan. Asiaa ei yhtään auta se, että olen nukkunut kaksi yötä peräkkäin todella huonosti.

Ollaan puhuttu Miklosin kanssa, että se eläisi ikuisesti (tai ainakin 17-vuotiaaksi) mutta kyllä tällaiset jutut tässä vaiheessa aina muistuttaa, ettei niin ehkä käykään. Kun 11-vuotiaan koiran kohdalla puhutaan kasvaimista, niin onhan se selvää, ettei paljoakaan ole tehtävissä. Tai ylipäätään mitä tahansa 11-vuotiaalle koiralle tapahtuukin terveysmielessä, on se aina kohtalokkaampaa kuin nuoren koiran kohdalla.

 

Onneksi työharjoittelupaikassamme on koiraihmisiä ja sain ymmärrystä kun soitin, että tulisin myöhässä töihin. Jäin loppujen lopuksi iltapäivään asti kotiin, kun Miklos oli kuitenkin rauhoitettu.

 

Iltapäivällä kävin maksamassa auton korjauksen ja ajoin katsastukseen. Ei mennyt läpi vieläkään. Jarrujen säätö ei ollut onnistunut. Ajoin takaisin korjaamolle, jossa auto otettiin saman tien uudestaan työn alle. Kävin kävelemässä kylillä ja nautin lämpimästä auringonpaisteesta. Menin hakemaan autoa – istuin ulkona kiveyksen reunalla odottelemassa ja nukahdin siihen istualleni. Ei ollut auto valmiina vielä, mutta vika oli löytynyt. Puoli tuntia vielä.

 

Menin läheisen joen varrella olevaan puistikkoon ja pistin pitkäkseni nurmikolle aurinkoon ja laitoin kellon soimaan puolen tunnin kuluttua ja nukuin. Ihan kuin ne spurgut, joita siellä silloin tällöin näkee. Tai ehkä nekin on ihan ketä vaan ketä sattuu juuri sillä hetkellä väsyttämään tosi paljon?

 

Näin ihan unia. Mikä ihme siinä onkin, että voin nukahtaa koska vain ja minne vain, ihan miten epämukavalle alustalle ja miten ihme asentoon vain mutta en mukavaan sänkyyn silloin kun pitäisi?

Puolen tunnin kuluttua olo oli ihan pöhnäinen ja ruohonkorsinen ja auto ei ollut vieläkään valmis. Porvoossa olisi pitänyt olla neljältä ja autokorjaamon pitäjä tuuppasi jonkun Volkkarin avaimen käteen, että voin mennä sillä. FocuSSS on haettavissa huomisaamuna.

 

Nyt illalla on yhä ihan hirveä väsymys. Nukuttaa ihan vietävästi. Ei jaksa lähteä lenkille, ei polkea pyörää, ei tehdä mitään. Enkä tee. Pitkästä aikaa selkäänkin sattuu. Ja ruokailut on tänään menneet ihan päin persettä – tekee mieli ihan järjettömästi kaikkea ihan järjetöntä. Kaiken kaikkiaan aika huono päivä.