Nyt kun on ollut aurinkoista ja lämmintä mieleen pulpahti ajatus, josko tänä vuonna heittäisi talviturkin. Minä kun en ui, etenkään luonnonvesissä, kuin hyvin poikkeuksellisen otollisissa olosuhteissa tai aivan läkähdyttävän kuumuuden pakottamana. Syitä uimattomuuteen on monia ja niitä voi kysyä ihan naamatusten niin saa hyvät naurut ja ällistellä oikein perusteellisesti. :-D Monina kesinä en siis heitä talviturkkia lainkaan.

 

Suunnittelin uimarannalle menoa monta päivää ja jätin monta hyvää tilaisuutta käyttämättä kunnes tänään päätin, että nyt menen, koska ensi viikolla viilenee. Auton nokka kohti Sipoon Pilvijärven uimarantaa siis. Siellähän minä olen pienenä käynyt uimakoulussa.

 

Mutta miten ihmeessä uimarannalla käydään yksin? Kaikki arvoesineet autonavaimia lukuunottamatta kai jätetään mieluiten kotiin tai sitten piilotetaan autoon. Mutta ne autonavaimet – mihin ne laitetaan siksi aikaa kun käydään uimassa? Siihen viltille vaan juomapullon viereenkö?

Minä laitoin simmarit kotona päälle (siis alle) ja biitsillä sitten autonavaimet housujen taskuun ja jätin housut pyyhkeen päälle. Oli tallessa kun tulin takaisin. Voiko tällaiseen oikeasti luottaa? Kukaan muu biitsillä ei ollut siellä yksin, mutta muutama oli kyllä uskaltanut jättää kaikki tavaransa vartioimatta. Eikö tuo ole jo vähän sellainen tosi helppo ole-hyvä-saalis varkaille?

 

Istuin rannalla reilusti yli puoli tuntia bikineissä ja harkitsin sitä uimista: mistä sinne veteen kannattaisi mennä, missä on eniten porukkaa ja niin edelleen. Ei ole helppoa, ei. Aurinko siirtyi jo niin, että istuin varjossa ja tuli kylmä. Teki mieli lähteä kotiin. Olisikin kyllä ollut ihan minua käydä vaan rannalla harkitsemassa uimista bikinit päällä ja lähteä kotiin käymättä vedessä. Joku toinen päivä sitten veteen asti?

Tällä kertaa päätin ylittää itseni ja hyppäsin pystyyn ja menin uimaan. Vesi ei ollutkaan niin kylmää kuin olin ennakoinut. Uiminen oli kuitenkin paljon rankempaa kuin muistin. Uin laiturilta toiselle ja olin jo aikeissa nousta pois, kun päätinkin uida vielä takaisin. Olen tosi huono uimari ja otti koville. Mutta nyt mietin jo, menisinkö huomenna uudestaan? Käyn Porvoossa aamupäivällä ja sieltähän voisi suoraan ajella pariksi tunniksi Pilvijärvelle hyvä kirja ja eväät mukana, jos sää on suotuisa? Ties vaikka pulahtaisi uudelleen. Sehän se oliskin ennenkuulumatonta! :-D

 

Tarvoin eilen metsässä jonnin aikaa ja yhtäkkiä nilkkaa kirveli tiukasti. Ensimmäinen ajatus oli, että tältä siis tuntuu kun käärme puree, mutta kun katsoin alas niin jalassa oli yhä kiinni ampiainen. Pyyhkäisin sen pois ja kirvelevä kipu jatkui kymmenisen minuuttia. Tosi vähällä pääsin – illalla näkyi vain pienen pieni jälki ja kipu ja turvotus lakkasi todella nopeasti. Maa-ampiainen kun on tuikkassut pari kertaa on se tehnyt ihan eri tavalla kipeää ja vaivannut pitkään.

Kotiin tultuani iski kuitenkin armoton väsynyt – niin mielettömästi nukutti, että vedin parin tunnin päiväunet alkuillasta ja vielä ihan oikeasti nukkumaan mennessäkin väsytti ja unta riitti. Toivottavasti tämänvuotinen ampparikiintiö täyttyi tästä. Olis ihan hyvä näin. ;-)

 

Keräsin tänään viimeisen isomman satsin mansikoita puutarhasta, varmaan pari-kolme litraa. Mansikat kypsyivät todella aikaisin ja nopeasti, kaikki eri lajikkeet samaan aikaan ja niin satokausi jäi varsin lyhyeksi ja marjoja oli huomattavasti yli oman tarpeen sen vähän aikaa kun niitä oli.

Ainakin kolmannes ellei peräti puolet marjoista jäi poimimatta, koska olin reissussa. Olin kyllä sanonut koiran- ja kasvimaanhoitajille, että poimivat marjat joko syötäviksi tai pakastimeen, mutta ehkäpä he eivät kehdanneet ns. tyhjentää koko kasvimaata? Ja niin mansikkamaalla on ylikypsiä ja kuivettuneita marjoja. Litratolkulla, varmaan sadoittain. Harmillista. Kuivuus myös verotti satoa tai oikeastaan näkyi nuupahtaneina, kuivakkoina ja pieninä marjoina. Mehevyys kärsi.

 

Nostin tänään ensimmäisen sopivan kokoisen sipulin. Nyt niitä siis saa omasta maasta. Kurkkujakin alkaa pikkuhiljaa tulla. :-)

photo blog4867_zps26718fb2.jpg

 

Särkee. Särkee moneen kohtaan samaan aikaan ja se on epäreilua. Lisäksi väsyttää fyysisesti pienenkin tekemisen jälkeen. Eniten särkee ja kolottaa selkään, toiseksi eniten käsivarsiin, ja sitten vielä ajoittain polviin ja oikean käden peukaloon. Selkäsärky kiusaa nyt ihan todella hartaasti. Monta viikkoa meni hyvin, en ymmärrä miksi se alkoi taas.

Jumppaaminen on vaikeaa kun selkää särkee. Ja sitten jos tai kun ei tee harjoitteita, sitten vasta onkin paska olo. Motivaatio on vahvasti hukassa. Tekisi mieli huutaa v***u en tee mitään ja unohtaa koko homma. Tällaisissa projekteissa, jotka on hyvin henkilökohtaisia, olisi ehkä siltikin hyvä, jos olisi joku kaveri jolla olisi samanlainen projekti meneillään, että voisi tsempata toinen toistaan ja jakaa fiiliksiä onnistumisissa ja vastoinkäymisissä. Mutta kun ei ole ketään, joka tsemppaisi ja sanoisi oikealla hetkellä jaksaa-jaksaa ja ei saa antaa periksi, niin on kyllä tosi yksin ja pitäisi olla mieletön itsekuri.